keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Komea mies

Maanantaina alkoi televisiossa varmaan kymmenes Sinkkuelämää-sarjan uusintakierros. Pakko myöntää, että aika on tehnyt tehtävänsä - hyvällä tavalla. Nyt itsekin kolmenelosena sitä katsoo samanikäisiä Carrieta, Mirandaa, Samanthaa ja Charlottea aivan eri näkökulmasta kuin ensimmäisellä kerralla. Mutta yksi on ja pysyy. Kiho. Mistä sarjaan onkaan löydetty ihanien naisten lisäksi maailmankaikkeuden komein mies?

Tietysti liioittelen Kihon komeutta. Mutta ei käy kieltäminen, etteikö Chris Nothissa olisi sitä jotakin. Nimittäin pituutta, raameja, tummuutta, nauravat silmät. Kuin isäni. Sellaisista miehistä olen aina viehättynyt. Paitsi että kun ajattelen tarkemmin, useimmat komeina pitämäni miehet eivät ole alkuunkaan tummia vaan pikemminkin suomalaisen vaaleita - siis ristiverisiä. 

Minun mielestäni komea mies ei ole mikään siloteltu ja liian laittautunut metroseksuaali kiiltokuvapoika (täydellisyys on tylsää) tai yli-ikäiseltä pikkupojalta näyttävä lököpöksyräppääjä. Miehessä täytyy olla karismaa, särmää, persoonallisuutta, älyä, huumoria ja lämpöä, jotta hän voi olla komea. Jos näitä - pituuden, ja nauravien silmien lisäksi - löytyy, ei ole väliä, onko mies urheilija, poliitikko taiteilija vai rokkari - vai täysin tavis. Hiusten ja parran pituudella tai niiden puutteella, painolla, pukeutumistyylillä (tosin aikuisfarkut ja pilottitakki ovat kyllä turhan turn-off) tai silmien värillä ei ole väliä. Väitän, ettei ole mitään tiettyä kaavaa, jolla minun mielestäni komean miehen voisi tunnistaa. Ystäväni voivat olla tästä eri mieltä.

 Olen joskus uskaltautunut sanomaan miesten kuullen ääneen, keitä suomalaisia miehiä pidän komeina. Kyllä ei pitäisi naisen sanoa ääneen tuollaisia asioita. Joku mies voi ymmärtää väärin ja saada traumoja, jos kalikka kolahtaakin omaan kompleksiin. Voi mies parkaa! 

Iät kaiket miehet ovat katsoneet oikeudekseen kuolata täysin estoitta julkkis- ja muiden kaunotarten perään. Milloin on ihailtu Marilynin muotoja, milloin Angelinan huulia, milloin jotakuta muuta. Jos nainen on tästä huomauttanut tai pahoittanut mielensä, hän on auttamatta ollut puolison mielestä pikkumainen tylsimys. Kysehän on vain viattomasta ihailusta, joskus pikku-pikkuriikkisen myös fantasioinnista. Oikeastihan mies kyllä tietää, että täydellistä naista ei olekaan (Wisteria Lanellakin asuu lähinnä epätoivoisia kotirouvia), oma puoliso on makkaroineen ja muumipyjamineen paras. Silti autotallin seinällä tyttökalenterissa keikistelevät ihannenaisen karikatyyrit: villit ja halukkaat kissat, joiden täydellistä vartaloa eivät tunikat ja leggingsit peitä ja joilla on paljon annettavaa muttei minkäänlaisia vaatimuksia miehelle. 

Jos näin kerran on, miksi keskivertohemmo vetää herneen nenään siitä, jos vaimo sanoo katselevansa George Clooneyta tai David Beckhamia sillä silmällä? Tuskin kukaan nainen kuvittelee, että komea ulkomuoto tekisi miehestä ihanne-elämänkumppanin. Tai edes siedettävän. Miksi siis naisella ei saisi olla samanlaista stereotyyppistä miesihannetta kuin useimmilla miehellä on? Ei tarvinne vastata. Toki maskuliininen hegemonia on valloillaan edelleen ja nainen vaietkoon seurakunnassa. Naisten seksuaalinen vapautuminen ja tasa-arvo ovat evolutiivisesti niin lapsenkengissä, että naisen ihailuun ei vielä osata suhtautua - paitsi jos se sattuu kohdistumaan itseen. 
 

Onneksi makuja on monia. Se, josta minä en innostu, saa tarvitsemansa ihailuannoksen muualta. Varmasti jostakin löytyy nainen (tai useampia), jonka mielestä hän on komea. En minäkään jaksa kadehtia marilynejä ja angelinoja, sillä ei heidänkään elämästään kauneus ole tehnyt täydellistä. Ihan turhaa siis kenenkään on menettää yöuniaan sen takia, että olen tullut maininneeksi Tommi Liimataisen, Paavo Lipposen, Simo Rallin, Tommi Korpelan, Jone Nikulan ja Samuli Edelmannin olevan mainittunjen amerikkalaisheppujen lisäksi erinomaisia esimerkkejä komeista suomalaismiehistä.


P.S. Tämä teksti ei perustu kaikilta osin tosielämän tapahtumiin ;).

3 kommenttia:

  1. Käytännössä kukaan yleisesti komeana pidetty mies ei ole minun silmiini hyvännäköinen. Esim. kaikki perus bradpittit ja georgeclooneyt menevät täysin ohi. Antonio Banderas on liian örmy ja Leonardo DiCaprio liian silkoinen.

    En oikeastaan osaa sanoa ketään julkkismiestä, jota pitäisin komeana. En yleensä katso miehiä "sillä silmällä", vaikka hetero olenkin. Ainoa, joka tulee mieleen on X-factorista joku, jonka nimenkin olen ehtinyt unohtaa, joka lauluesityksessään tanssi lavalla paljain jaloin. Niissä paljaissa jaloissa oli vain jotain. Sääli, että hän on homo. ;-P ("Komea" ei ehkä tässä tilanteessa ole oikea sana.)

    A.W. Yrjänä esiintymässä nenän edessä lavalla on myös jotain todella seksikästä, mutta ei hän muissa tilanteissa ole mitenkään erityisen vetoava.

    En ole kyllä törmännyt siihen, että miehet nihkeilisivät naisten miesihanteista. Ennemmin minusta toisin päin, naiselle on melkein hyväksyttävämpää hehkuttaa David Beckhamia kuin miehelle jotain hemaisevaa näyttelijätärtä.

    VastaaPoista
  2. Totta, nyt kolmikymppisenä katsoo Carrien ja kumppaneiden puuhia toisin silmin. Välillä hieman nauraenkin.

    VastaaPoista
  3. Parasta on, että koko ajan löytyy uusia tasoja. Vaikka naurattaakin, myötähäpeää tms. en ole tuntenut. Sinkkuelämää koskettaa edelleen.

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!