sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Hyvää mieltä

Sain haasteen Sanoissa -blogin Minervalta. Kiitos <3! Haaste kuuluu näin:

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Tällä hetkellä, juuri tänään, minun listani on tällainen:

1. Keltainen
Olen mitä ilmeisimmin auringonpaisteen tarpeessa, sillä himoitsen ympärilleni kaikkea keltaista. Käytän keltaisia vaatteita, ostan keltaisia kukkia ja sisustusjuttuja, kaupassa juutun ihailemaan sitruunoita... keltaisesta tulee toiveikas ja lämmin olo. Ei uskoisi, että vielä muutama vuosi sitten inhosin keltaista.

2. Tarinat
On ihanaa lukea tai kuulla hyviä tarinoita. Säännöllisen epäsäännöllisesti minulle tulee pakottava tarve sukeltaa uusiin maailmoihin ja ihmiskohtaloihin. Kaikkein parasta on kirjoittaa tarinoita itse. Kunpa olisi aikaa... Tällä hetkellä odotan Jyväskylän kaupunginteatterin Veljeni Leijonamielen näkemistä. Tarina kosketti lapsena, miksei siis nytkin.

3. Otso
Poikani on jo 6-vuotias, oppi juuri lukemaan. Touhukas ja luova jälkikasvu tuottaa laiskalle äidille jatkuvasti iloa. On mahtavaa seurata, kuinka taidot karttuvat ja lapsen maailma avautuu koko ajan enemmän. Tänään koin taas parhaita hetkiä ikinä -tunteen, kun kävelimme hiljaksiin käsi kädessä kauppaan. Lapsen käden puristuksen voimasta voi mitata luottamuksen. Vielä sitä on.

4. Taikinaterapia
Rakastan leipomista. Tuoksuja, makuja, sitä, onnistumista. En ole kovin tarkka ihminen, joten on ihme, että saan kelvollisia leivonnaisia aikaan. Siitä ihmeestä jaksan iloita joka kerta. Taikina on myös terapeuttinen tapahtuma. Kun upottaa kätensä taikinaan, on pakko keskittyä olennaiseen, hetkeen. Unohtaa nurheet. 

5. Lakeus
Joskus iskee mieletön Pohjanmaan ikävä. Silloin on pakko katsella lakeusmaisemien kuvia, matkustaa mielessä sinne, missä taivas on korkealla ja tilaa hengittää. Siellä on vapaus. Kun joskus kuolen, toivon, että tuhkani sirotellaan lakeuden tuuliin.

6. Ilo joka elättelöö
Musiikki tuottaa selittämätöntä iloa. Se tulee jostakin syvältä, rytmistä, sanoista, soittimista, tanssista. Parhaimmillaan musiikki on hikisellä keikalla, kolmosrivissä, silloin, kun kämmeniin jo sattuu ja kurkku on käheänä mukanalaulamisesta. Sitä muistellessa ja sitä odotellessa.

7. Kirpparit
Minulla on erikoinen suhtautuminen kirpputoreihin. En ole mikään ultimaattisen innokas kirppistelijä, mutta silloin, kun saan aikaiseksi lähteä kirpparille ja teen jonkun hyvän löydön, tulen suunnatoman iloiseksi. Paras kirpparihetki on ollut viime syksynä, kun löysin samalla reissulla kirjapainokastin, helmitaulun, alumiinisen piirakkavuoan ja keltaisen (!) peltipurkin. Ylipäätään hyvää mieltä tuottaa se, kun keksii jonkun edullisen (mielellään ilmaisen) sisustusjutun, joka sopii omaan kotiin - olipa sitten kyse kirpparilöydöstä tai jostakin muusta. Edelleen hyvää mieltä päivittäin minulle tuottaa esimerkiksi keittiön välitilan kaakeleiden tuunaus dc-fix -muovilla. 

8. Koti
Koti on minulle tärkeä paikka. Olen ehdottomasti koti-ihminen, mikä ei suinkaan tarkoita sitä, että haluaisin olla vain kotona omissa oloissani. Minusta on ihanaa, kun meillä käy vieraita (vinkki, ihmset, tulkaa käymään!). Kotona parasta on se, kun voi puuhastella kotona kaikenlaista omassa rauhassa, omaan tahtiin. Muutimme uuteen kotiimme vajaa vuosi sitten. Olen kotiutunut naapurustoon ja asuntoomme hyvin. Eikä vielä ole alkanut kyllästyttää yhtään! 

9. Kotimaa
Minusta on huippua olla suomalainen ja asua Suomessa. Meillä on kaunis maa, kaunis kieli - ja omanlaisemme kansa. En voisi kuvitella asunavni oikein missään muualla kuin Suomessa.

10. Puhdas pyykki
Tänään tuli ensimmäisen kerran mieleen, että jokohan sitä kohta taas pääsisi kuivaamaan pyykkiä ulkona. Tuulessa kuivuneiden, puhtaiden lakanoiden tuoksua ei voita mikään. Sellaisten väliin kun pääsee kömpimään siivouspäivän päätteeksi, saunan rentouttamana, ei voi kuin nukkua hyvin. Hyvän mielen kierre on valmis.

11. Keskustelut
Rakastan keskustelemista. On aina suuri onni, jos sattuu pääsemään osalliseksi hyvästä keskustelusta. Inspiroidun uusista ajatuksista, uusista näkökulmista, uudesta tiedosta. Sanoista ja argumenteista. Ajatuksista.

12. Ystävät.
<3

Oho, nyt meni jo yli kymmenen, mutta minkäs teet, kun hyvää mieltä tuovia asioita on niin paljon.

Lähetän Hyvän mielen haasteen eteenpäin 

- piipadoon Paulalle
- Mustikkametsän asukille
- 328 dB:n M:lle
- Jopas Jotakin -blogin Niinille
- VillaNannan Nelli L:lle

Hyvää mieltä kaikille!

 

2 kommenttia:

  1. Kiitos kiitos, haaste otettu vastaan =)

    VastaaPoista
  2. Kiva,että lähetit haasteen =D Nyt sitten vaan miettimään niitä hyvän tuulen tekemisiä.

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!