Nälkä

Olen ollut tammikuun alusta alkaen herkkulakossa kuusi päivää viikossa. Yhtenä päivänä, lauantaina, olen sallinut itselleni hiukan hemmottelua. Halusin taltuttaa makeanhimon ja panna pisteen ylettömälle syömiselle. Kuvittelin edessä olevan tuskien taipaleen, jonka aikana kiskotaan hiuksia päästä, kiukutellaan läheisille ja sorrutaan tuon tuosta. Onnekseni herkuttomuus on ollut paljon helpompaa kuin kuvittelin. Eilen jopa leivoin pullaa, enkä syönyt yhtään. Olen todella ylpeä itsestäni.

Vain kerran koko aikana olen ollut todella lähellä sortumista. Viime perjantaina ostin itselleni suklaapatukan, mutta en sitten syönyt sitä. Ajattelin, että sortumalla pilaan koko viikon pinnistelyt. Koska olen herkuttomuuden lisäksi liikkunut enemmän kuin syksyllä, vaatteisiin on tullut jo tässä ajassa väljyyttä. Kannustimeksi itselleni ostin alennusmyynneistä liian pienen paidan. Siihen mahtuminen on ensimmäinen välitavoitteeni.  


Herkuttomuuden myötä olen taas löytänyt ihanan näläntunteen. Kun välillä päästää itsensä oikeasti nälkäiseksi, ruoka maistuu huomattavasti paremmalta. Jos jatkuvasti mättää sisuksiinsa kaiken, mitä eteen osuu, mikään ei kohta maistu miltään. Sävyt katoavat. Useimmille näläntunne on ihan normaali asia eikä mikään ihmeellinen löytö, mutta minussa on sen verran syömishäiriöisen vikaa, että tarvitsen siitä muistutuksen aina ajoittain. 


Olen pohtinut viime päivinä nälkää globaalina ilmiönä. Tekee pahaa ajatella slummien lapsia tonkimassa ruokaansa roskiksista ja kaatopaikoilta samalla, kun minä - ja miljoonat muut länsimaiden kasvatit - opettelemme syömään kohtuudella (joka sekin olisi kehitysmaiden ihmisille ennenkuulumatonta yltäkylläisyyttä). Ehkä vielä minunkaltaisianikin enemmän pohjoiselta pallonpuoliskolta löytyy niitä, jotka eivät edes yritä tavoitella kohtuutta, vaan syövät kuin viimeistä päivää. Ja joka päivä onkin aina jonkun viimeinen päivä. Epäterveellisestä ruokavaliosta on väistämättä seurauksena sydän- ja verisuonitauteja, diabetesta sekä tuki- ja liikuntaelinten sairauksia.


Länsimaissa useimmilla ei ole koskaan todellista nälkää. Ruokaa on tarjolla enemmän kuin sitä kykenemme syömään, ja merkittävä osa ajastamme kuluu sen miettimiseen, mitä kulloinkin kaikesta yltäkylläisyydestä valikoisi syötäväkseen. Nälkä on meillä opittua ja sosiaalista: kellosta katsomalla todetaan käsillä olevan lounas-, päivällis- tai iltapala-ajan.

On nurinkurista, että siellä, missä ruokaa on ylenpalttisesti, ihaillaan laihaakin laihempaa naisvartaloa ja erilaiset syömishäiriöt ovat melkein kansantaudiksi luokiteltavissa. Sitten taas siellä, missä ruoka on oikeasti arvokasta (eikä arvokas tarkoita nyt pelkästään rahallista arvoa), ihanteena on pyöreä, rehevä, muodokas, naisellinen nainen. Sellainen luokitellaan hedelmälliseksi, jumalattareksi. Ei ihme, että länsimaissa syntyvyys laskee, kun entistä laihemmat ja entistä vanhemmat naiset yrittävät raskautua.

Ihanteelliseen miesvartaloon ruokasuhdanteet eivät varmaankaan vaikuta samalla tavalla kuin naisiin. Stereotyyppinen ihannemies lienee suhteellisen samankaltainen kaikkialla: pitkä, raamikas, jäntevä ja ketterä lienee ikiaikainen tyyppiesimerkki alfaurosten ruumiinrakenteesta. Sellainen, joka kykenee suojelemaan ja ruokkimaan laumaansa. 


Tietysti olen kiitollinen, että synnyin vauraaseen Pohjolaan eikä minun tarvitse kärsiä nälästä. Tietysti myös poden huonoa omaatuntoa siitä, että elän sellaisessa ympäristössä, jossa ruoan liiallinen määrä aiheuttaa ongelmia. On noloa myöntää, että sairastan tietynlaista elintasosairautta, tunnesyömistä, kun samalla niin moni kanssaeläjä kärsii todellisesta nälästä. 

Miten ruokaa voitaisiin jakaa tasaisemmin, niin että sitä riittäisi kaikille kohtuullisesti? Ei ole oikein, että toisella puolella maapalloa tehdään hampaat irvessä töitä sen eteen, että opittaisiin kohtuutta samalla, kun toisella puolella rukoillaan ihmettä - ateriaa, josta vatsa täyttyisi kerrankin kunnolla.


Ideariihi pystyyn! Kommentoikaahan, mitä konkreettisia tekoja yksittäinen suomalainen voisi tehdä ravintopoliittisen oikeudenmukaisuuden eteen. Keskustelemisiin :).