Oravanpyörä

Kuva lainattu täältä

Moni suomalainen elää melkoisessa oravanpyörässä. Juostaan kodin, koulun, työpaikan, päiväkodin, harrastusten, viikonloppumenojen, kurssien, aktiivilomien, ystävien tapaamisen, itsensäkehittämisen ja ties minkä väliä tukka putkella. Sitten, viimeistään viisikymppisenä kyllästytään, muutetaan mummonmökkiin, perusteaan lammasfarmi, syödään luomuruokaa ja eletään niin hitaasti, niin hitaasti. Ollaan trendikkäitä ja omavaraisia ja hiukan halveksutaan niitä, jotka yhä sinnittelevät kaupunkien ruuhkaisissa elämissään. Kuinka he eivät tajua! Ottaisivat mallia Anu Harkista edes!
 
Ei, en minä halveksu hidastajia. Oikeassahan he ovat. On tärkeää osata vheltää peli poikki ennen kuin palaa loppuun tavalla tai toisella. Mutta miten sitä oppisi olemaan menemättä mukaan koko oravanpyörään, joka yleensä on itse rakennettu viritelmä, jossa juostaan ihan omasta tahdosta?

On totta, että varsinkin lapsiperheissä elämä on täyttä vaikka kuinka priorisoisi ja organisoisi. Kaikki kiire ei ole omavalintaista. Tämä maa ei toimi, jos kukaan ei tee työtä. Perheen elättämiseenkin tarvitaan rahaa. Paljoon voi silti vaikuttaa. Kaikkien (lasten) ei tarvitse harrastaa viittä eri harrastusta. Vanhemmatkin joutuvat luopumaan joistakin menoista. Lomalla ei ole pakko tehdä maailmanympärysmatkaa eikä viikonloppuja tarvitse tunkea täyteen sosiaalista elämää. 

Ihmiset ovat toki erilaisia. Se, mikä toisesta tuntuu ahdistavalle oravanpyörälle on toiselle mielekästä elämää. Ja se, mikä toisesta tuntuu sopivan rauhalliselle tahdille, ahdistaa toista tyhjyydellään. Olennaista olisi oppia olemaan vertailematta itseä muihin. Mitä siitä, jos naapuri joogaa, ratsastaa, opiskelee italiaa, nyrkkeilee ja kutoo? Jos itsestä on mieluisampaa käpertyä sohvannurkkaan lukemaan, siitä vain! Ei elämää tarvitse suorittaa. Tärkeintä on nauttia siitä, mitä tekee!