Toista ei voi pelastaa

Tänään ilmestyneessä Annassa oli Matti Nykäsen (ex?-)puoliso Susanna Ruotsalaisen haastattelu, jossa Ruotsalainen valottaa pariskunnan välirikon syitä ja omia tuntemuksiaan. Normaalisti tällaiset erotilitykset saavat minut lähes oksentamaan, mutta tällä kertaa juttu herätti myötätuntoa. Susanna on rohkea ja vahva nainen.

Jutun opetus oli lyhykäisyydessään se, että toista ei voi pelastaa. Susanna on tehnyt Matille hyvää, mutta ihmeisiin hänkään ei pysty. Matti Nykänen on alkoholisti, joka on toistuvasti raittiiden kausien jälkeen retkahtanut juomaan - ja juominen on kautta aikojen tiennyt hänen (ja kai kaikkien muidenkin alkoholistien) tapauksessaan ikävyyksiä. Susanna sanoo olevansa väsynyt elämään kaiken aikaa niin, että retkahduksien todennäköisyys olisi minimaalinen. Hänen mukaansa Matin pitää itse haluta raittiutta ja olla valmis tekemään töitä sen eteen, sitten hän on valmis antamaan miehelleen uuden mahdollisuuden. Muuten ei. Sinkkuelämää-Samanthan sanoin: "I love you, but I love me more".

Suomessa elää tuhansia ja taas tuhansia naisia samassa kierteessä kuin Susanna Ruotsalainen. He tekevät kaikkensa ja enemmänkin, jotta "alkoholismia lukuun ottamatta täydellisen ihana" mies ei alkaisi juomaan. He elävät niin, vaikka tietävät, että jos ratkeaminen on tapahtuakseen, syy siihen löytyy mistä tahansa. He sietävät pelkoa ja epävarmuutta, oikkuja ja ryypppyputkia vuodesta toiseen. Eroa ehkä yritetään tehdä, mutta aina hanke kaatuu siihen, kun mies katuu, pyytää anteeksi ja lupaa, ettei enää koskaan. Molemmat tietävät, ettei se ole totta, mutta he eivät välitä.

Minulle on täysi mysteeri se, mikä saa naisen jäämään. Haastattelussa Susanna sanoo tuntevansa Mattia kohtan äidillistä rakkautta. Hän on emo, jonka pitää pelastaa poikanen maailman tuulilta. Ainoa vaan, että terveessä parisuhteessa ei ole emoja ja poikasia vaan kaksi tasavertaista aikuista kumppanusta. Ilmeisesti tällä hoivaamisen tarpeella moni muukin selittää riippuvuuttaan alkoholistista. Eihän toinen pärjäisi ilman huolehtimista! Sitä ei sanota ääneen, ettei itse myöskään pärjäisi ilman huolehdittavaa, sillä silloin pitäisi alkaa elää omaa elämää. Omaa pahaa mieltä ja uhrauksia on helppoa selittää toisen sairaudella. 

Ihailen Susanna Ruotsalaisen rohkeutta repäistä itsensä irti tällaisesta epäterveestä suhdekuviosta. Toivottavasti päättäväisyys kantaa vielä hedelmää. Sen sijaan surullista oli lukea Susannan pettymystä itseensä, kun ei saanutkaan pelastettua maailmankuulua mäkikotkaa kuiville. Hän kokee pettäneensä ihmisten luottamuksen.

Häntä pystyyn ja tissit kaarelle, Susanna! Kukaan ei voi pelastaa toista. Aina rakkaus ei vain riitä. Toivon kaikkea hyvää lapsuuteni sankarille Matille ja Susannalle, johon niin moni suomalaisnainen voi samastua. Tärkeää on elää omaa elämäänsä, vaikka se vaatii joskus kipeitä ratkaisuja. Tämä on tärkeä viesti myös huomista Naistenpäivää ajatellen.