sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Komia on aina komia!








Kuluneena viikonloppuna minulla oli tilaisuus nauttia Elonkerjuun kesäkiertueesta kahden keikan verran. Ensin remmastettiin Kuopiossa Henry's Pubissa (jossa tämän postauksen upeat kuvat on otettu, kuvaaja M. Komulainen. Kiitos!) ja sitten Himoksella Iskelmä-festareilla. Oli hienoa nähdä, kuinka soitto soi ja homma toimii lavan koosta riippumatta. Ilo tarttuu ja tunnelmat menevät ihon alle joka tapauksessa. Lukuisia kertoja kuulluista lauluista löytyy yhä uusia sävyjä ja oivalluksia. 

Perjantaina kolahti eniten Latosaari, kun sukelsin ajatuksissani ensin teinivuosiin ja Latosaaren lavalle - ja sitten mietin keski-ikästyvän elämää. Tahtominen voi tosiaan merkitä monta eri asiaa.


 Himoksella esiintyivät saman päivän aikana myös Juha Tapio, Suvi Teräsniska, J. Karjalainen, Jesse Kaikuranta, Kaija Koo ja Eppu Normaali - melkoinen kattaus tasokasta musiikkia kuultavaksi ja koettavaksi siis.

Yöllä ennen nukahtamista mietin (jälleen kerran) sitä, mikä tekee Elonkerjuusta niin ainutlaatuisen. Syitä on monia, mutta silmiinpistävin ero verrattuna moneen muuhun esiintyjään on liittyy heittäytymiseen, joka on eläytymisen syvempi muoto. Elonkerjuulaisista kukaan ei mieti, näyttävätkö asiat hyvältä. Riskejä otetaan ja biisit eletään sydämellä. Täysillä. Ei haittaa, vaikka hiki lentää. 

Totta kai makuja on monia, mutta henkilökohtaisesti vaivaannun aina, kun näen "rokkarin" (tai vaikka sitten iskelmälaulajan), jonka ilmiasu huutaa kilometrin päähän, että "huoletonta" asua on suunniteltu ja aseteltu suurella hartaudella. Lavalla tai missään muuallakaan ei tehdä vahingossakaan mitään, mistä ei varmuudella tiedetä, että se näyttää (ja myös kuulostaa) hyvältä. 

Minä kaipaan varman päälle pelaamisen sijaan esiintyjältä (olipa sitten kyseessä bändi tai sooloartisti) mieluummin kravatti olalle -meininkiä. Riskinottoa. Ja sitä, että silmissä palaa vilpitön innostus musiikkiin ja esiintymisen ilo. Hetkiä, jolloin hyvältä ja coolilta näyttäminen on suunnilleen viimeinen asia, joka tulee mieleen. Nimittäin sellaisina hetkinä esiintyjä kuin esiintyjä paremmalta kuin ehkä koskaan muulloin. Ja eilen festarilavalle nousseista tällaisia hetkiä tarjosivat ainoastaan Elonkerjuu ja Kaija Koo.

6 kommenttia:

  1. Minä olen menossa katsomaan ja kuuntelemaan J. Karjalaista kahteen otteeseen piakkoin, olen ihan täpinöissäni :) Livemusiikki on kyllä hieno asia.

    VastaaPoista
  2. Kaija Koo on kyllä varmasti rautainen live-esiintyjä. :)

    VastaaPoista
  3. Siksipä Michael Monroe on aina varma valinta (nyt kun Hanoita ei enää ole) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin hauskaa nähdä Mike livenä joskus. Saletisti riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita :).

      Poista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!