keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Heikkoa ainesta

Uusimmassa Suomen Kuvalehdessä oli kaksi mielenkiintoista artikkelia suomalaisten suhtautumisesta pelkoon.

Toinen käsitteli yhteiskunnan suhtautumista niihin sotaveteraaneihin, joiden mielenterveys horjui taisteluissa, toinen pelon vaikutuksesta huippu-urheilijoiden uraan ja suorituksiin. Molempien artikkelien viesti oli sama: jos pelkäät, jos et kestä, olet heikkoa ainesta. Vika on sinussa.

On aivan uskomatonta, että mieleltään järkkyneet veteraanit eivät ole saaneet sotainvalidi-tunnusta tai korvauksia siinä missä fyysisesti vahingoittuneet aseveljensä. On käsittämätöntä, että heidän vammojaan on vähätelty ja vieritetty syy yksilön niskoille. Mitäs läksi, niin. Oma vika, kun ei kestänyt.

Raajansa tai näkönsä menettäneitä on pidetty sankareina, mutta mieleltään järkkyneitä, "tärähtäneitä", niin kuin heitä kutsuttiin, hävettiin. Sota-aikana mielisairaaloissa yleinen hoitomenetelmä artikkelin mukaan oli fyysinen simputus, vaikka kyseessä virallisesti oli kuntouttava liikunta. Jälleenrakennuksen vuosina psyykkisistä ongelmista kärsineet puolestaan vaiettiin kuoliaaksi, monet kirjaimellisesti. Miten on mahdollista, että inhimillinen ymmärrys ei riittänyt ymmärtämään, että tapa tai tule tapetuksi -tyyppinen tilanne on ihmiselle äärimmäisen stressaava ja traumatisoiva? Miten voi olla, ettei mielen järkkymistä ymmärretty?

Kaiketi kyse oli siitä, että haava oli liian syvä ja liian lähellä. Erilaiset psyykkiset ongelmat koskettivat useimpia sotaveteraaneja ja heidän läheisiään. Oli pakko jaksaa ja tehdä työtä. Liika ajatteleminen olisi tehnyt hulluksi. Silti tekee pahaa ajatellakaan näitä kaikkein pahimmin kärsineitä, unohdettuja veteraaneja.

Toisessa artikkelissa muun muassa alppihiihtäjä Marcus Sandell ja entinen pesäpalloilija Markus Meriläinen kertoivat siitä, miltä tuntuu kun pelottaa, blokki iskee eikä kukaan ymmärrä. Takavuodina vuoden lukkariksi kaksi kertaa valitulle Meriläiselle lautaskammon iskiessä naurettiin ja häntä painostettiin. Ei puhettakan, että joku olisi sanonut, että olet kelpaat juuri sinuna, vaikka et juuri nyt pysty pelaamaan. Että vaihdetaan toinen lukkari tilallesi. Myös Sandellin oli otettava omin avuin niskalenkki pelostaan, joka syntyi, kun hän muutama vuosi sitten kaatui rinteessä pahasti ja loukkasi itsensä todella pahasti.

Molemmat urheilijat kertovat mentaliteetin olevan urheilupiireissä sellainen, että olet heikompaa ainesta, jos et saa itse psyykattua itseäsi. Jos et voita pelkoasi itse, et ole ansainnut paikkaasi huipulla. Mentaalinen valmennus on suomessa taitoluistelua lukuun ottamatta vielä aivan lapsenkengissä. 

Ihmisen mieli on monimutkainen, herkkä ja helposti särkyvä kokonaisuus, aivan kuten ruumiskin on kompleksinen organismi. On omituista, että fysiikan kehittämiseen annetaan valmennusta, mutta psyyke jää tyystin vaille huomiota. Vaikka maalaisjärkikin sanoo sen, että fyysinen suorituskyky on helppoa trimmata äärimmilleen. Pää on se, joka ratkaisee huipulla.

Suomalainen ihanne on yhä edelleen urhea sotilas, joka mitään pelkäämättä taistelee - ja menestyy. Kaikki tästä poikkeava on häpeällistä. Armoa ei anneta, ja harva sitä uskaltaa pyytääkään. Epätäydellisyyttä, etenkin, jos se liittyy mielenterveyteen, ei ole sopivaa näyttää. Aika harvan ihmisen elämä menee kuitenkaan suoraviivaisesti, ilman kolhuja. Jokaisen pään sisältä löytyy kyllä heikko kohta, jos ja kun elämä oikein runtelee. Ja sehän runtelee. Tavalla tai toisella. Jokaista. Ennemmin tai myöhemmin.


8 kommenttia:

  1. Olipa hyvä teksti ja näinhän se on. Vahvuus on valttia. Ken uskaltaa kertoa heikkouksistaan?
    Rohkeaa että urheilijat ovat suostuneet haastatteluihin. Tosiaan itsekin olen ymmärtänyt, että ilmeisesti jopa kansainvälisissä kisoissa suomalaiskisailijoilla ei ilmeisesti ole psyykkistä valmennusta mikä on muihin maihin verraten poikkeuksellista. Mistäpäs tämäkin kertoo... Sisulla vaan!

    VastaaPoista
  2. Elämä on. Heikot sortuu elon tiellä. Se on sitä luonnon valintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mikä on luonnonvalintaa? Sekö, ettei myönnetä ihmisen olevan psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, joka on kaikkineen enemmän kuin osiensa summa? Ihan sama, onko kyse sotilaista, huippu-urheilijoista tai ihan sinusta tai minusta.

      Poista
    2. Juuri se. Ja kyse voi olla ihan kenestä tahansa. Sama pätee kaikkialla luonnossa. Raaka peli. Tule pois pumpulista.

      Poista
    3. No, ehkä sinäkin sitten ymmärrät mitä tarkoitan, kun elämä on vähän runnellut.

      Poista
  3. Kiitos lukuvinkistä, onpa hämmentävää luettavaa. Eipä ole ihme, että suomalaiset urheilijat ovat sitten monet sellaisia, jotka ovat lääkinneet itseään alkoholilla, kuten Nykänen tai Myllylä, jos treenimentaliteetti on todella tuo.:(

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen tuo veteraaniasia. Olen joskus kuullut tai lukenut jostain (en muista enää mistä), että edelleen Suomesta puuttuu keskustelu siitä, mitä kotien sisäpuolella on tapahtunut sodan jälkeen, kun miehet palasivat ja purkivat sotamuistonsa kotona. Se tapahtui unissa, viinapullon kanssa, muistojen tullessa mieleen jossakin tilanteessa jne. Muu perhe puri hammasta ja asiasta vaiettiin, koska sitä ei todellakaan saanut tuoda julki muille. Ehkä vähitellen aletaan ääneen miettiä näidenkin asioiden vaikutusta mentaliteettiin, lasten kasvatukseen/kasvamiseen jne. Ei missään tapauksessa syyllistäen vaan rehellisesti kertoen ja miettien.

    Minusta asioiden purkaminen olisi tie parantumiseen ja hyvään itsetuntemukseen ihan kansallisstikin ajatellen.

    Tietenkin näitä samoja asioita tulisi varmaan selvitellä muissakin maissa, mutta niistä kun en tiedä sitäkään vähää kuin meidän suomalaisten asioista...

    Kiitos taas ajatuksia tuovasta tekstista =) .

    VastaaPoista
  5. Vahvuutta on näyttää heikkoutensa. :-)

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!