perjantai 8. maaliskuuta 2013

Varkain


 Kun olin nuorempi, ehkä vielä lapsi, ajattelin, että 35-vuotiaana ihminen on jo tosi aikuinen. On työ, talo ja puutarha, isot lapset ja jo pitkähkö avioliitto. Silloisissa mielikuvissani 35-vuotias pukeutui puolihameeseen ja bleiseriin, otti hiuksiin permanentin ja käytti hillittyjä kultakoruja. Jostakin syystä 35 oli minulle väistämättömän keski-iän merkki. Tosin siitähän keski-ikä suunnilleen virallis-tieteellisestikin alkaa.

Kuin varkain huomaan koittaneen päivän, jolloin minusta itsestäni tuli 35-vuotias. Mikä toteutui? Työtilanne on edelleen suhteellisen epävakaa, vaikka valoa tunneliin sainkin, omkotitaloa ei ole eikä ehkä tulekaan, vuokra-asunnostani löytyy pienen pieni puutarha, jota kuopia. Lapsi on - no, ei iso eikä pieni. Hän on sellainen välimallin tyyppi nyt. Puolihameita en omista kuin kaksi, bleisereitä en yhtään. Jakkuja yhden. Permanenttia hiukseni eivät ole nähneet sitten 90-luvun otsispermisten, eikä kultakorujakaan löydy kuin korurasian uumenista rippiristi ja -rannekoru, kihlasormuksenkin kun menin imuroimaan. Niin joo. Naimisiin asti en ole ehtinyt - enkä mene vaikka mikä tulisi ennen kuin Suomessa on tasa-arvoinen avioliittolaki.

Eihän se mukavaa ole huomata itsessään ikääntymisen - no, eletyn elämän - merkkejä. Ei nyt ehkä suoranaisia ryppyjä vielä, mutta ei iho ole enää samanlainen kuin parikymppisenä. (Onneksi ei ole, sillä parikymppisenä atopia runteli nahkaani. Nyt on paljon parempi.) Ja sukuuni kun olen tullut, niin harmaat hiuksetkaan eivät ole kohdallani enää mikään kielikuva. Kampaaja ainakin kiittää, kun käsittelyssä on käytävä aiempaakin säännöllisemmin.

Mutta vaikka maa alkaisi vetää puoleensa ruumista, on hämmentävää huomata, kuinka samanlaisena mieli pysyy. Joku ydin. Tokihan sitä luonne muuttuu, mielipiteet vaihtuvat ja uutta oppia tulee, mutta silti tuolla sisällä on joku minä, joka on ihan samanlainen kuin vaikka 20 vuotta sitten. 

Nyt kolmevitosena huomaan peilanneeni liikaa itseäni ja tekemisiäni joihinkin stereotyyppisiin odotuksiin. Olen kokenut olevani vääränlainen tytär, oppilas, opettaja, äiti, sisko, ystävä - mitä milloinkin. Minulle on toki syötettykin kohtuuttoman paljon näkemyksiä siitä, millainen sitä pitäisi olla. 

Näin 35-vuotiaana huomaan saaneeni enemmän rohkeutta olla sellainen kuin itse haluan. Kaikki kulminoitui maiharikenkiin. 90-luvun teinille maiharit ovat melkein kasvaneet kiinni jalkoihin. Olen yrittänyt vuosia potkia maihareita vastaan, kunnes alkutalvesta annoin periksi. Jalat kiittävät ja askel on kevyempi kuin pitkiin aikoihin. Minä ja maiharit kuulumme yhteen! Ihan sama, olenko 15-, 35- tai 55-vuotias. 

Kuvassa syntymäpäiväkakkuni, jonka perheen miesväki minulle marsipaanikatastrofista huolimatta askarteli.

11 kommenttia:

  1. Mukavaa synttärii!
    Kamalampaa ku huomata ittesä kolmevitoseks, on huomata tulleen mieheks kamalimpaa ikää, eli viiskymppiseks. Kakarana mietin et noin vanha on elänny jo aivan älyttömän kauan, mut samallain kujeilija mä oon vieläki, ku sillo kakskymppisenä. :)

    Ainii, sulle en tätä ookkaa viel kertonnu: Ku ikää tulee, ni huomaa ettei peilit oo ikuisii. Ainaki mun kaikki peilit on rikki. Ku joskus sinne kurkkaan, ni sielt kurkkaa takas joku ihme vanha ukonreuhake. ;D

    VastaaPoista
  2. Hyvää synttäriä! "Vähän vanhempana" uskallan sanoa, että sinulla elämä on vasta alussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hassua, mutta sellainen olo minulla onkin: olen uuden alussa :).

      Poista
  3. Mahtava kakku!! Saako designin apinoida, kun tulee seuraavat sopivan pyöreät juhlat?

    Ja sen voin tällaisena just vähän vaille viiskymppisenä sanoa, että pers edellä puuhun on mitä mainioin ikääntymismalli. Ikinä en nimittäin ole niin vanha, aikuinen ja henkisesti keski-ikäinen ollut kuin kaksvitosena, ja sen jälkeen onkin kaikki mennyt vain parempaan suuntaan. Vuosi vuodelta enemmän ja enemmän minäksi itsekseni.

    Onnea matkaan siis vaan! Ja olkoon se pitkä ja hyvänmakuinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3.

      Taiteilijat eivät kuulemma vielä ole ehtineet hakea kakulle patenttia, joten antaos mennä vain ;).

      Poista
  4. Hyvää synttäriä näin jälkikäteen! :) Lohduttavaa kuulla, ettei elämä lopu edes keski-ikää lähestyessä, itse kun olen kärsinyt jonkinmoisesta ikäkriisistä siitä asti, kun täytin 18 x) Siksi tuntuu mukavalta tavata yli kolmekymppisiäkin ihmisiä, jotka vaikuttavat edelleen varsin nuorilta - ja sitä paitsi olen surkea arvioimaan ihmisten ikää, luulen useimpia aina paljon nuoremmiksi :D Tosin parempi tietysti noin kuin toisin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)! Kyllä se niin on, että ikä on vain numeroita. Ja no, harmaita hiuksia, ikänäköä ja kaikenlaisia kremppoja. Ehkä ajan kulumisen huomaa myös siitä, että siinä missä parikymppisenä intoiltiin uuden takin tai huulikiillon hankinnasta, nyt ihmiset ilmottavat ostaneensa kuka auton, kuka kesämökin - JA takin ja huulikiillon ;).

      Poista
  5. myöhästyneet onnittelut täältäkin. kahlaan tätä blogia läpi, kun en ole pariin kuukauteen ehtinyt.

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!