perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kirjoittamattomia sääntöjä

Kirjoittamattomia sääntöjä on kaikkialla. Tapoja, joiden taustaa ja syytä tuskin kukaan muistaa tai tietää. Niin vain toimitaan. Yhteiset tavat ja rutiinit luovat turvallisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Hyvä esimerkki kirjoittamattomasta säännöstä on työpaikkojen taukotiloissa vallitseva istumajärjetys. Hyvin usein ihmiset istuvat ruokatunnilla ja kahvitauolla aina samalle paikalle. Tapa on vakiintunut vaivihkaa. Muuallakin voisi toki istua, mutta jotenkin kummasti aina se sama paikka on vapaana, joten siihen tulee istahdettua. Järjestyksessä ei ole mitään väärää tai epäreilua. Sitten tulee uusi työntekijä, jonka täytyy myös istua jossakin. Usein käy niin, että kukaan ei sano suoraan, mikä on kenenkin paikka, vaan yrityksen ja erehdyksen kautta tulokkaan pitää arvailla ja havainnoida, missä on vapaata, missä sopii istua. Väistämättä tämä sekoittaa pakkaa. Joskus harvoin saattaa käydä niin, että joku vanha ei pahastukaan siitä, että tulokas istuukin hänen paikallaan. Hän ei osoitakaan tälle käytöksellään, että vikaan meni vaan vaihtaakin paikkaa itse. Pienikin muutos voi tuntua joskus virkistävälle.

Asuinyhteisössämme on paljon kirjoittamattomia sääntöjä. Täällä on totuttu kohta kolmen vuosikymmenen aikana elämään rennonletkeästi ja luottamaan siihen, että jokainen tekee asioita yhteiseksi hyväksi vapaaehtoisesti. Sääntöjä ei tarvita, koska ihmisten yhteisvastuullisuuteen voi luottaa. Kuulostaa ihanalle. 

Enimmäkseen yhteisö toimiikin juuri näin, mikä. Mutta sitten on näitä kirjoittamattomia sääntöjä. Uusia tulokkaita otetaan mieluusti mukaan yhteisön toimintaan. Tosin se vaatisi vanhojen tapojen tuntemista ilman, että kukaan niistä tulokkaalle kertoo - sekä sitä, että ikiaikaiset säännöt pitäisi niellä mukisematta. Jos yrittää tietoisesti tiedostamattaan uudistaa käytänteitä, joku tulee varmasti sanomaan, että meillä on täällä tapana tehdä näin. Tai että täällä pitää asua vähän aikaa, että tutustuu kirjoittamattomiin sääntöihin.

Tulokkaan vähättely ja tiedon salaaminen ovat varmin tapa tappaa tämän innostus yhteisöllisyyteen. En ymmärrä, miksei säännöistä ja tavoista voi keskustella avoimesti - ja tarvittaessa muuttaa sitä, mikä ei toimi.

Kirjoittamattomista säännöistä ei varmasti päästä eroon koskaan, sillä ne ovat kiinteä osa ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä. Niitä ei pitäisi kuitenkaan tahallisesti käyttää lyömäaseena toisia vastaan. Etenkään yhteisössä, joka mainostaa itseään avoimeksi, demokraattiseksi, yhteisvastuulliseksi ja ihmisläheiseksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!