lauantai 4. helmikuuta 2012

Ihmisen malli

Viime aikoina on taas sattuneesta syystä keskusteltu tasa-arvoisesta avioliittolaista ja samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeudesta. Ylivoimaisesti käytetyin vasta-argumentti homo- ja lesboparien perhehaaveille on ollut se, että lapsi tarvitsee sekä äidin että isän. Kasvaakseen normaaliksi lapsi kuulemma tarvitsee naisen ja miehen mallin. Tarina ei tietenkään kerro, miksi yksinhuoltajaäidin lapsesta voi kasvaa normaali ilman miehen mallia ja mahdollisesti myös yksinhuoltajaisän lapsi voi saada naisen mallin kodin ulkopuolelta, mutta kahden isän tai kahden äidin perheessä niin ei voi tapahtua.

Toisekseen voisi kysyä, millaisen naisen tai miehen mallin lapsi perinteisiä heteronormatiivisia arvoja noudattavassa perheessä saa? Onko mies edelleen perheen pää, joka on kellon ympäri töissä, loppuajan makaa sohvalla ärähtelemässä paitsi perjantaina tai viimeistään lauantaina vetää viikonloppukännit? Onko isä lapsille edelleen hiukan pelottava auktoriteetti ja äiti lempeä hoivaaja, se, joka hoitaa lapset ja kodin? Tai sitten hän käy töissä - ja hoitaa lapset ja kodin? 

Toivottavasti tästä kahtiajaosta on jo päästy muuallakin kuin tiedostavissa, akateemisesti koulutettujen kolmekymppisten kaupunkilaisten perheissä. Jos perheessä elatus, kotityöt ja lasten hoito ja kasvatus jakaantuvat tasaisesti äidin ja isän kesken ja siinä mielessä olemisen malli molemmilta on sama, niin mitä sellaista lisäarvoa kaksi eri sukupuolta perheeseen tuo, minkä takia osalta lapsia ja aikuisia pitäisi riistää oikeus perheeseen? Minulle ei ole koskaan tämä asia auennut. Eikö kyse ole ihmisenä olemisen mallista, vastuunkannosta, yhteiseen hiileen puhaltamisesta, eettisestä toimimisesta?  

Totta kai lapselle on tärkeää löytää omaa sukupuoltaan olevia samastumiskohteita ja mielellään jostakin muualta kuin sarjakuvista, elokuvista tai muista mediateollisuuden tuotteistamista sankarihahmoista, joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Mutta kuka sanoo, että mallin tulee löytyä nimenomaan omasta perheestä? Itse asiassa isolla osalla lapsiahan näin ei ole. Sekään ei ole yhdentekevää, millainen se malli on, johon samastutaan.

Eräs kansalainen oli kiittänyt Pekka Haavistoa vaalitilaisuudessa siitä, että Haavisto on tuonut kampanjallaan hänelle Suomen takaisin. Minulla on samanlainen olo. Olen ollut ahdistunut epätasa-arvon kaikkinaisesta lisääntymisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tuntuu, kuin oltaisiin palaamassa muinaiselle 60-luvulle, jossa kaikki oli toki selkeämpää mutta myös tiukasti normitettua. Kaikki variaatiot vaiettiin kuoliaaksi. Sellaiseen ei toivottavasti ole enää paluuta. 

Siksi huomenna kannattaakin piirustaa äänestyslippuun numero 2.

18 kommenttia:

  1. Onko Niinistö ilmoittanut vastustavansa tasa-arvoa? Onko Niinistö ilmoittanut vastustavansa samaa sukupuolta olevien parisuhdetta? Onko hän myös vastustanut homoparien adoptio-oikeutta? Kerrotko missä ja milloin näin on tapahtunut? Näin annat kirjoituksellasi ainakin ymmärtää. Tämä on juuri sitä toisen ehdokkaan piilomollaamista, josta paljon on viime aikoina puhuttu. Aika törkeää sellaista. Et ole näköjään lainkaan kuunnellut, mitä Niinistö on puhunut tai sitten et ole ymmärtänyt/halunnut ymmärtää.

    VastaaPoista
  2. Tarkoitukseni ei ole vastustaa ketään vaan puhua kannattamieni arvojen puolesta.

    Itse asiassa käsittääkseni Niinistö kannattaa homoparien adoptio-oikeutta mutta tasa-arvoista avioliittolakia hän ei kannata, se on tullut esiin vaalikeskusteluissa moneen kertaan. Niinistö on puhunut ns. pariliitosta, joka on juridisesti samalla viivalla avioliiton kanssa mutta kuitenkin nimeltään eri. Näin siksi, etteivät uskovaiset loukkaannu.

    Omasta mielestäni parempi ratkaisu olisi sellainen, että kaikki avioliitot olisivat siviiliavioliittoja. Kirkko voisi sitten siunata ne avioliitot, jotka se haluaa. Näin mikään uskonnollinen yhteisö ei pääsisi määrittelemään toisten ihmisoikeuksia.

    VastaaPoista
  3. Sun kannattaa kirjoittaa niin, ettei tarvisi kauheesti jälkeenpäin selitellä mitä tarkoitit ja mitä et. Ei tarvitse olla mikään "uskovainen" loukkaantuakseen siitä, että samaa sukupuolta olevien liittoa kutsuttaisiin avioliitoksi kuten heteroparin liittoa. Se loukkaa normaalien heteroparien arvomaailmaa. Kai heilläkin on oikeus ajaa omia arvojaan ja loukkaantua sellaisesta mikä ei heidän mielestään ole oikein? Ihan kaikkea ei tässä maailmassa tarvitse hyväksyä ja suvaita. JA silti ei tarvitse olla konservatiivi, "oikeistopopulisti" tai perussuomalainen. voi olla ihan tavallinen suomalainen ihminen.

    VastaaPoista
  4. Juu, en minäkään KAIKKEA suvaitse. Mutta minun arvomaailmassani kaikki ihmiset on samanarvoisia. En näe mitään perustetta sille, että toisten homoseksuaalit liitot voisivat loukata toisten heteroliittoja. Raamattu lienee ainoa peruste, ja sekin argumentti saa aivan uuden ulottuvuuden, kun tietää, kuinka yleisiä homosuhteet olivat kyseisen opuksen kirjoitusaikaan. Kyse on siis suhteellisen puhtaasta propagandasta.

    VastaaPoista
  5. Toisten homoliitot ei sinällään loukkaa toisten heteroliittoja, vaan se, että näistä homoliitoista käytettäisiin samaa nimitystä kuin heteroliitosta, eli sanaa "avioliitto". Se on tässä se idea. Älä sotke asioita.

    VastaaPoista
  6. Liitto kuin liitto. Jos kerran uhkaa ei ole, miksei nimitys voi olla sama?

    VastaaPoista
  7. No sanotaanko nyt tähän vaikkapa että sen vuoksi, että homopari ei voi saada keskenään biologisia lapsia, jonka vuoksi avioliitto on eri asia kuin homoliitto. Ja edelleen sen takia, että se loukkaa heteropareja, jos homoparin liitosta käytetään samaa nimitystä. Ainakin minua. Ja arvaan että montaa muutakin. On sanottu tämä jo aika moneen kertaan. Sinä et ilmeisenä homoseksuaalina (?) tätä voi ymmärtää?

    VastaaPoista
  8. Eivät kaikki heterotkaan voi saada (keskenään) lapsia. Saavatko he sitten käyttää liitostaan nimeä avioliitto? Jos, niin miksi sama oikeus pitäisi kieltää homoseksuaaleilta?

    Huomaatko, argumentointisi ontuu niin pahasti, että tätä keskustelua tuskin kannattaa jatkaa tämän pidemmälle.

    VastaaPoista
  9. http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2010/10/1207371/arkkipiispa-homoseksuaalisuus-ei-ole-minkaanlainen-synti

    VastaaPoista
  10. Tiedoksi anonyymille kommentoijalle, joka jatkuvasti lähettelee varsin asiattomia kommentteja - sellaisia en tule julkaisemaan.

    VastaaPoista
  11. Kannattaako blogia sitten edes pitää jos ei siedä poikkipuolisia sanoja? Minun mielestäni tuon anonyymin kommentit ovat täysin asiallisia, vaikka mielipide onkin päinvastainen kuin sinulla. Sinun blogisihan tämä toisaalta on, joten päätät itse millaisia kommentteja julkaiset.

    VastaaPoista
  12. Milla, olen julkaissut vain ne asialliset kommentit. Julkaisematta on jäänyt useampi kymmen asiaton.

    Minusta asioista saa olla eri mieltä, mutta henkilökohtaisuuksiin menemisessä kulkee minulla raja.

    VastaaPoista
  13. Varmaan niitä mielestäsi asiattomia kommentteja on kirjoittanut useampikin anonyymi eikä vain yksi, jos niitä kymmeniä on tullut. Mikähän tässä kirvoittaa noin monia toista mieltä olevia kommentoimaan? Ärsytätkö kenties tyylilläsi? Sivusta seuranneena voisin sanoa tähän myös mielipiteeni. Minun mielestäni tää on nyt vähän lähtenyt lapasesta. Kyseessä on presidentinvaalit eikä mitkään seksuaalisuusvaalit. Ja toisekseen, minun mielestäni homoseksuaalisuus on luonnotonta ja vastemielistä. Eikä homoliitto siten todellakaan ansaitse tuota edellä keskusteltua avioliitto-nimitystä lainkaan. Luulen, että näin ajattelee valtaosa maamme väestöstä ja sinä saat toki ajatella mitä haluat.

    VastaaPoista
  14. Näin minäkin uskon, että kirjoittajia on useampia.

    Ja siinä olen samaa mieltä, että presidentinvaaleissa ehdokkaiden seksuaalisen suuntautumisen pitäisi olla sivuseikka.

    Valitettavasti täysin perusteeton homofobia - kuten edellinen anonyymikin kommentillaan osoittaa - on edelleen osa suomalaista yhteiskuntaa, joten toivon, että keskustelu aiheesta jatkuu vaalien jälkeenkin. Tie tasa-arvoon on pitkä, mutta minä ainakin olen valmis osani tekemään sen saavuttamiseksi. Siinä yksi tämän bloginkin pontimista.

    VastaaPoista
  15. Yksi anonyymeistä täällä hei! Olen nyt vähän seurannut tätä keskustelua ja väkisinkin täytyy tehdä se johtopäätös, että pidätkö tapanasi poimia rusinat pullasta.Millan kanssa täysin samaa mieltä. Pitää pystyä ottamaan vastaan muutakin kuin suitsutusta ja hyväksyä erilaisuutta. Mutta missäs ne muut positiiviset kommentit luuraa? Miten voi tulla kymmeniä asiattomia kommentteja? Ei tää nyt taas ihan NIIN mielenkiintoinen ja intohimoja herättävä aihe ole...

    VastaaPoista
  16. Kyse on mm. sellaisista kommenteista, joissa minulle rukoillaan eheytymistä saatanallisesta homoseksuaalisuudestani ja linkitetään sivukaupalla erilaisten uskonlahkojen käsityksiä homoseksuaalisuuden luonnottomuudesta jne. Tällaista kommentointia en suostu julkaisemaan. Asiallinen kritiikki ja eri mieltä oleminen ovat eri asioita.

    Mutta nyt päätän osaltani tämän keskustelun tähän. Jatketaan muiden aiheiden parissa.

    VastaaPoista
  17. Mun on ihan pakko vielä kommentoida tähän: mun mielestä tämä blogi on upeaa luettavaa, kirjoittaja on taitava sanankäyttäjä ja osaa myös perustella näkemyksiään. Itse en politiikasta juuri ymmärrä, mutta suvaitsevaisuus ja tasa-arvo ovat aina kuuluneet arvomaailmaani. Olen siis täysin samoilla linjoilla blogistin kanssa. Go girl!!

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!