maanantai 6. helmikuuta 2012

Oikeus tulla kuulluksi

Uusi presidentti on valittu. Valtakunnassa on kaikki hyvin, mitä nyt pääministeri juhli puoluetoverinsa menestystä niin, että ilmestyi aamulla työpaikalleen silmä mustana ja tikkejä otsassa. Sattuuhan sitä. 

Itse olen yrittänyt hahmottaa, mitä ajattelen Niinistön voitosta. Olen tullut siihen tulokseen, että voin elää asian kanssa. En muuta Norjaan enkä muuallekaan. Mutta ilman Pekka Haaviston kampanjan aikaansaamaa keskustelua tilanne saattaisi olla toinen.

Olen aina pitänyt kokoomuslaisia arvoja kovina, pelottavina. Raha ajaa ihmisyyden ohi, yhteistä hyvää ei tunneta. Oma etu ratkaisee. Tiedän kyllä, ettei Niinistön arvomaailma ole näin yksiulotteinen. Silti kokoomusvetoinen hallitus ja kokoomuslähtöinen presidentti on huolestuttavan kova yhdistelmä. 

Olen valtavan ylpeä siitä keskustelusta, jota viime viikkojen aikana on käyty. On puhuttu suvaitsevaisuudesta, ihmisoikeuksista, syrjäytymisestä, välittämisestä. Haaviston kampanjan iskulaise "Kokoaan suurempi Suomi" on jo toteutunut osittain. Muutos on alkanut, siihen haluan uskoa. Nyt vain on pidettävä huolta siitä, että keskustelu jatkuu ja Suomi kasvaa edelleen.

Huolestuttavampaa kuin presidentin puoluetausta on kovin alhaiseksi jäänyt äänestysprosentti. Itse olen kasvanut siihen, että äänestämättä jättäminen ei ole mikään vaihtoehto. Mummuni oli sitä ikäluokkaa, että naisten äänioikeus ei ollut hänelle mikään itsestäänselvyys niin kuin meille 2000-luvun suomalaisille on. Hänen ikäpolvelleen äänioikeus oli suuri asia, jonka saavuttamisen eteen oli tehty hartiavoimin töitä. Oli ihmeellinen asia, että nainen tunnustettiin täysivaltaiseksi kansalaiseksi, ihmisenä miehen veroiseksi, itsenäiseksi olennoksi. Äänioikeus oli kirjaimellisesti tapa tulla kuulluksi.


Se, että yhteiskunnallisissa asioissa naisten ääni saatiin kuuluviin ensimmäisten joukossa koko maailmassa on lyönyt leimansa suomalaiseen asenneilmastoon. Täällä, Pohjolan perukoilla, on oltu edistyksellisiä. Tasa-arvoisia. Vaikka minulla ei tarkempaa tutkimustietoa asiasta tuekseni olekaan, veikkaan, että naisten mukaantulolla päätöksentekoon on ollut ratkaiseva merkitys esimerkiksi koululaitoksen korkeaan tasoon, edistykselliseen neuvolatoimintaan ja muihin hyvinvointivaltion palveluihin. Naisnäkökulma on aina ollut hiukan pehmeämpi ja tietyllä tapaa avarampi kuin miesten.

Onneksi joukossamme on myös Pekka Haaviston ja vaikkapa Paavo Arhinmäen kaltaisia moderneja miehiä, jotka osaavat käyttää päätään ja sydäntään samaan aikaan. He luovat uskoa siihen, että tasa-arvo ja välittäminen eivät olleet kadonneet minnekään, vaikka muunkinlaisia äänenpainoja viime aikoina on ollut ilmassa. Tosin lisää humaanien arvojen puolustajia kaivataan. Myös naisia.


Meidän aikanamme äänioikeudesta on tullut liian itsestäänselvää. Sitä ei viitsitä enää käyttää, ilmoitus äänioikeudesta katoaa mainospostin joukkoon. Eduskuntavaalien ajankohtaa siirrettiin, jotta kansalaiset pääsisivät paremmissa olosuhteissa äänestämään ja sillä keinolla äänestysprosenttia saataisiin hilattua ylöspäin edes muutaman prosentin kymmenyksen. Hävetkää, suomalaiset! Jossakin päin maailmaa ihmiset, eritoten naiset, antaisivat melkein mitä tahansa vähästään, jos vain saisivat mahdollisuuden saada äänensä kuuluville. Äänioikeutta pitää ajatella nimenomaan oikeutena, perustavaa laatua olevana ihmisoikeutena. Ei raskaana velvollisuutena tai pakollisena pahana.

Uusi presidenttimme mainostaa olevansa koko kansan presidentti. Toki hänellä on lähes kahden miljoonan äänisaaliilla vahva mandaatti, mutta Niinistön kannattaa muistaa, että meitä on miljoona toisin äänestänyttä ja toinen mokoma niitä, jotka jätti äänensä käyttämättä. Hihat ylös ja hommiin sitten vain, vaatii nimittäin työtä voittaa koko kansan luottamus puolelleen. Kaikkea ei tässä maassa purematta niellä. Jokaisella suomalaisella on oikeus tulla kuulluksi.

6 kommenttia:

  1. Niin, pääministeri liukastui kotipihallaan ja löi päänsä kukkaruukkuun. Kaikenlaisia tapaturmia ihmisille voi sattua, varsinkin liukkailla talvikeleillä. Tässä annat selvästikin ymmärtää, että hän olisi humalapäissään kompuroinut päänsä auki. Kyllä niitä tapaturmia sattuu meille kaikille ja monenlaisissa tilanteissa, ilman viinaakin.Vai eikö itsellesi ole sattunut koskaan mitään??? Jos on, olit varmaan humalassa? Ja jos Katainen nyt olisi juhlan kunniaksi vähän nauttinutkin, niin mitä sitten? Niinhän normaali ihminen usein tekee. Eihän me ihmiset olla mitään toisiamme tuomitsemaan, näinhän se Havistokin jossain haastattelussa sanoi. Argumentaatiosi ontuu nyt pahasti. Annat myös ymmärtää, ettei Niinistö olisi "moderni mies", kuten Haavisto tai Arhinmäki. Millä perusteella? Haaviston ja Niinistön arvot ovat hyvin lähllä toisiaan, näin on todettu monessa yhteydessä. Haavistolaisilla on kyllä ihaltava taito kääntää valkoinen mustaksi ja musta valkoiseksi ja huonommuus paremmuudeksi. Annat myös ymmärtää, että kaikki ne tyhjää äänestäneet tai äänestämättä jättäneet olisivat automattisesti äänestäneet Haavistoa eikä Niinistöä. Eiköhän se ole nyt sinunkin aika hyväksyä vallitsevat tosiasiat ja lopettaa se turha pyristeleminen. Kansa on puhunut. Saapa nähdä, oletko yhtä aktiivinen sitten, kun kunnallisvaalit ovat syksyllä ja kaikki muutkin homokaverisi. Tuleeko kunnallisvaalit oleman homovalit kuten nämäkin oli, huomio ihan muussa kuin olennaisessa.

    VastaaPoista
  2. Kerrotko vielä, mitä se välittäminen ja tasa-arvo sinulle käytännön tasolla merkitsee?

    VastaaPoista
  3. Mitekähän sanoisin tämän? En ole velvollinen selittämään kenellekään mitään. Näissä viime päivien kommenteissa on ollut jollakin tavalla ikävän hyökkäävä sävy, ja kaikkea sanomaani käytetään minua vastaan. Parempi lienee siis vaieta.

    VastaaPoista
  4. No monellakaan äänestäjällä ei varmaan ollu kyse siitä, etteikö viitsis äänestää, vaan kun ei ollut sopivaa ehdokasta enää toisella kierroksella. Monet EU-vastaiset mm. olivat pois pelistä, kuten osa Väyrysen kannattajista. Ja molemmat ehdokkaat katsottiin liian pääkaupunkilaisiksi esim. pohjoisemmassa Suomessa, jossa asukkaat ehkä katsoivat jääneensä ilman ehdokasta. Ja on niitäkin, jotka vaan eivät voi homoa äänestää vaikka muuten ehdokas olisi ihan ok ja sillä siisti. Nyt on jatkossa sitten ihan turha kenenkään olla millään lailla jälkiviisas ja syyttää Niinistöä kaikesta pahasta mitä tässä yhteiskunnassa tästä eteenpäin ilmenee. Ja niin, edelliseen anonyymiin viitaten, mitä välittäminen ja tasa-arvo käytännössä on? Mitä käytännön toimia olet tehnyt/tekisit asian hyväksi?

    VastaaPoista
  5. ...mutta katsot kuitenkin olevasi oikeutettu vihjailemaan, vinoilemaan ja vääristelemään asioita? Vaikuttaa varsin kypsymättömältä toiminnalta. Omakehu haisee pitkälle ja vika ja syy on aina muissa ja toisten tekemisissä ja tekemättä jättämisissä? Et ole kovinkaan hyvin onnistunut tässä "viiltävässä yhteiskuntakritiikissä", jota olet yrittänyt. Kun joudut vähän ahtaalle, katsot, ettet ole "velvollinen selittelemään" ja heti on kirjoituksissa ikävä sävy... Kuule, kun leikkiin ryhtyy, niin leikki on kestettävä. Parempi lienee lakata seuraamasta tätä blogiasi ja saman neuvon antaisin muillekin, mutta tätähän et tietenkään julkaise, kun tekstissä on ikävä sävy ja viesti on itsellesi epäedullinen. Kaikki saamasi kommentit ei varmaan ole edes kirjoitettu sillä mielellä, että ne jotenkin haluttaisiin julkaistaviksi. Toinen vanha sanonta, mikä sopii hyvin kirjoituksiisi on: "tyhjät tynnyrit kolisevat eniten".

    VastaaPoista
  6. Anonyymi, mielipiteesi on nyt tullut selväksi. Jatketaan keskustelua jostakin muusta aiheesta?

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!