Hyvää tekeviä töitä

Olen ollut nyt reilun kuukauden ajan kustannustoimittajaharjoittelijana paikallisessa opetus- ja kasvatusalan ammattikirjallisuutta kustantavassa yrityksessä. Olen jo vuosia haaveillut jonkinasteisesta alanvaihdosta - vaikka suunnan tai näkökulmanvaihdos lieneekin parempi termi kuvaamaan haaveideni suuntaa. 

Syksyinen sairauslomani sai minut tarttumaan tuumasta toimeen. Ymmärsin, kuinka väsynyt ja ennen muuta turhautunut olin moneen asiaan opettajana. Sekin harmitti, etten ollut onnistunut saamaan vakituista työpaikkaa. Tuntui, etten koskaan päässyt kehittämään ammattitaitoani kunnolla. Moni itselleni tärkeä näkökulma jäi toteutumatta vuosi siellä, toinen täällä -oravanpyörässä. Tunsin olevani ammatillisesti täysin hukassa ja äärimmäisen kyllästynyt osoittamaan pätevyyttäni kerta toisensa jälkeen työssä, jossa kiitosta onnistumisistaan ei saa.

Kuluneet kuusi viikkoa ovat tehneet uskomattoman hyvää, vaikka kaikki on uutta ja ihmeellistä enkä vieläkään osaa tehdä juuri mitään asioiden hyväksi oma-aloitteisesti. Ensinnäkin on ihmeellistä, että työpäivänsä saa viettää verenpaine kohtuullisissa lukemissa. Ei tarvitse hermostua eikä hosua, vaikka eivät tekstitkään aivan ongelmattomia yhteistyökumppaneita ole. Mutta on palkitsevaa, kun keksii ratkaisun johonkn visaiseen ongelmaan. Ja ainahan voi käydä kahvilla! (Tämän tosin opin opeaikoinani.) Teksti ei karkaa paperista tai näytöltä minnekään. Toisin voi olla teinilauman suhteen.

En muuten olisi ikinä uskonut, kuinka hauskaa kustantamossa voi olla! Teksteissä ja rivien väleissä on paljon sellaista, mikä saa mielikuvituksen liikkeelle - ja juttu lentää. Vaikka teemme välillä rankkaakin pilaa lukemastamme, niin aina mukana on kunnioitus tekijää ja tekstiä kohtaan. Meillä on kirjoittajan kanssa yhteinen päämäärä.

Toisekseen on ihmeellistä, että voi käyttää koko ammattitaitoaan hyödykseen. Tekstitaidot, joita olen aina pitänyt vahvuutenani, pääsevät aivan uudenlaiseen käyttöön tekstejä lukiessa, arvioidessa ja editoidessa. Opetuskokemuksesta ja pedagogisista opinnoista on hyötyä sisällön arvioimisessa ja muutosehdotuksia tehdessä. 

Muistan kirkkaasti hetken, kun selvitin koulun käytävällä, kuka poikaporukasta oli sylkenyt ikkunan täyteen räkäklimppejä, kaiketi jo kolmatta kertaa samalla viikolla. Mieleeni juolahti tuolloin, että tätäkö varten minä kaikki ne tenttikirjat kahlasin läpi? Ehkä se oli juuri se hetki, kun ajatus näkökulman vaihdoksesta selkeni minulle.

Kolmanneksi on ihmeellistä, että tehdystä työstä kiitetään. Kun kustannustoimittajakollegat kehaisivat, että olen omaksunut nopeasti oikeanlaisen tavan lukea ja kommentoida lukemiani käsikirjoituksia ja että minulla on työhön tarvittavaa näkemystä, minun oli pakko heti tilaisuuden tullen käydä vessassa tirauttamassa pari onnenkyyneltä. Tuntui niin hyvälle. Olin tehnyt jotakin oikein. 

Opettajan työssä en koko kymmenen vuoden aikana saanut yhtä rohkaisevaa palautetta. Opettajan työ on sellaista: kollegat ja esimies eivät näe, miten työtäsi teet. Negatiiviset asiat kyllä leviävät koulun käytävällä kulovalkean tavoin, kiitos jää kytemään oppilaan mieleen. Toki oppilaista voi lukea onnistumisen hetkistä Se palkitsee ja jää mieleen.

Neljänneksi olen kuluneiden viikkojen aikana tutustunut oman alani ammattikirjallisuuteen ennennäkemättömällä tahdilla. Olen monta kertaa miettinyt, miksi olenkin ollut niin laiska lukemaan suoraan työtäni hyödyttävää kirjallisuutta. Varmasti osittain kyse on ollut jonkinasteisesta työuupumuksesta. Ei ole ollut voimia enää työpäivän jälkeen paneutua ammattiasioita käsittelevään kirjallisuuteen, vaikka siitä olisi nimenomaan saanut eväitä työntekoon. Harmi. Opettajien työaikaan pitäisi sisällyttää palkallista luku- ja keskusteluaikaa. Aika vähän sitä opettajainhuoneessa tulee muuten vain keskustelluksi ammatillisista teemoista. Aika menee arjen tulipalojen sammuttelemiseen.

Olen siis kiitollinen puolen vuoden harjoitteluajasta siinäkin mielessä, että vaikka ura kustannustoimittajana ei urkenisikaan - mitä toki kovasti toivon - olen saanut hurjan paljon eväitä opettajan työhön.

Vielä edessäni on neljä ja puoli kuukautta harjoitteluaikaa. Mielenkiinnolla odotan tulevia työtehtäviä, ammattitaidon haastamista ja kehittymistä. On ihanaa, kun ei tarvitse valvoa öitään miettien, kuinka selvitä seuraavasta työpäivästä vaan voi levollisesti ja innolla odottaa innolla sitä, mitä tuleman pitää. Ilo on palannut aamuihini.

Ohessa 6-vuotiaan poikani näkemys äidistä "dataamassa", siis kirjoittamassa tätä blogia.