Vauva-ajatuksia

Meille syntyi uusi sukulaisvauva, ihana paksuposkinen prinsessa. Löydän itseni tämän tästä selailemasta puhelintani tai Facebookia katsoakseni hänen kuvaansa, ja kun kuvaa katson, tunnen vauvantuoksun nenässäni. Samoin on käynyt ystäväni kesällä syntyneen poikavauvan kohdalla, vaikka tätäkään vauvaa en ole vielä päässyt syliini ottamaan. 


Eilen juhlimme poikani serkun 5-vuotispäivää. Siinä serkusten touhutessa ja päivänsankarin vauvakuvia katsellessa tuli väistämättä mieleen ajatus ajan nopeasta kulumisesta. Mihin päivät ovat karanneet? Vastahan pojat väläyttivät ensimmäisen hymynsä, oppivat kääntymään selältä vatsalleen muttei takaisin, ottivat ensiaskeleensa, hamuilivat ensimmäisiä sanojaan kuola suupielistä valuen, söivät ensimmäisen perunansa, sittemmin myös ensimmäisen keksinsä, laskivat liukumäestä ensimmäistä, toista, kolmatta, viidettä, sadannetta kertaa...  kauas on tultu 56-senttisistä potkuhousuista, teippivaiposta ja pukluliinoista. 


Pieni haikeus käy mielessä, kun menneitä muistelee. Kunpa olisin osannut tallettaa muistoihini tarkemmin nuo hetket! Kunpa en olisi ollut niin täynnä huolta jokaisesta pikkuasiasta - vaikka täytyihän, ja täytyyhän edelleen minun olla. Olen äiti. 

Silti päivääkään en haluaisi peruuttaa taaksepäin. On ollut ja on edelleen ihanaa seurata isojen pienten touhuja. Leikki-ikäinen on metka sekoitus omatoimista ja taitavaa sekä vielä tarvitsevaa, vähän vauvantuoksuista. Toisaalla 5-vuotias valmistaa itse itselleen iltapalaa, mutta sitten taas käpertyy kainaloon tuhisemaan. Näitä hetkiä, kun lapsi on jo kykenevä ja vielä avoin jakamaan omaa maailmaansa vanhempien kanssa, tulen kaipaamaan. Valtavasti.

Ihan pieni vauva on suurin mahdollinen arvoitus ratkaistavaksi. Vauva vain katsoo jollakin tapaa käsittämättömän viisailla silmillään, joskus itkee ja enimmäkseen nukkuu, mutta ei kerro, mitä miettii. Tarvitaan hirmuiset määrät tulkintaa ja intuitiota, itseluottamusta toimia niin kuin parhaaksi näkee. Sellainen on kasvattavaa. Kaiken kasvun ohella onneksi myös lapsi kasvaa, ja päivä päivältä raottaa salaisuuksiensa verhoa enemmän ja enemmän. Kunnes sitten joskus taas etääntyy, itsenäistyy. Ei kerro jokaisesta naarmusta, vaikka äiti olisi aina valmis puhaltamaan.