maanantai 4. helmikuuta 2013

Ihan tavallinen ruotsinlaiva








Olihan hulppeat puitteet uudella M/S Viking Gracella! Ei ehkä muuten olisi tullut lähdettyä katsastamaan uutuuttaan kiiltelevää paattia, mutta kun... no, siis Elonkerjuun perässähän mennään melkein minne vain.

Kova on ollut kohkaus uudesta laivasta ja siitä, kenelle se on tarkoitettu. Sanoisinpa yhden risteilyn perusteella, että ihan tavallisille suomalaisille. Tosin sikailevia nuoriso- tai muitakaan joukkoja Grecella ei näkynyt, vaan keskimäärin risteilijät olivat selvästi aikuisia.

Laivan hintataso oli varsin kohtuullinen, eikä alus muutenkaan ollut mitenkään tavallista ruotsinlaivaa kummempi. Jos jotakin uutta laivassa oli, niin palvelu oli tavallista parempaa. Ja tungosta - sitä ei ollut, vaikka risteily oli loppuunmyyty. Ja käytävillä oli rauhallista. Ihanaa! Ravintoloita ja baareja Gracella on joka lähtöön, lapset oli huomioitu ja kylpyläosastokin oli nopeasti vilkaistuna oikein rentouttavan oloinen. Tax freekin  - no, tax free. 

Yökerhon esiintymislava oli hieno jättiscreeneineen kaikkineen. Se sai kiitosta myös illalla esiintyneiltä muusikoilta. Voisipa veikata, että tax free-kohun unohduttua M/S Gracesta kuoriutuu aikuisen väestön mieleen oleva bilelaiva. Eikä sitäkään kannata unohtaa, että kyseessä on Itämeren ympäristöystävällisin matkustajalaiva!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!