Tekstit
Äitini, sota-ajan lapsi, pikkulotta. Katseessa yhdistyvät lapsen vilpitön luottamus elämään, tietämättömyys tulevasta ja kovat vuodet, epävarmuudessa ellei jopa pelossa kasvaminen. Sota jätti jälkensä niihinkin, joiden isät ja veljet tulivat rintamalta elävänä, saati sitten niihin, joiden rakkaat uhrasivat henkensä.
Nyt äitini on vanhus. Elämä ei ole päästänyt häntä helpolla. Koettelemuksia on ollut enemmän kuin yhdelle ihmiselle soisi. Hauras olemus on kuin teidenvarsien pajut syksyn räntäsateessa: piiskattu, silti sitkeä. Vaatimaton.
Oma äitini on 50-vuotias ja hänen äitinsä on kokenut sodan. Tästä päätellen äitisi on ollut hyvin vanha, olettaen että olet alle nelikympppinen. Vai oletko kenties jo yli 40-vuotias?
VastaaPoistaOlisi mielenkiintoista lukea, millaista on ollut kasvaa keskimääräistä vanhempien vanhempien kanssa ja että vaikuttaako se kasvatukseen, että lapsen ja vanhemman välissä on useampi kuin se yksi kaksi sukupolvea.
Minä täytän kohta 35, äitini oli 43-vuotias kun synnyin. Enemmän kuin vanhempien ikä lapsuuttani ja koko identiteettiäni leimaa se, että neljä sisarustani ovat syntyneet pienellä ikäerolla parisenkymmentä vuotta ennen minua. Olen siinä joukossa ollut aina ulkopuolinen. Myös äidin sairastaminen ja isän kuolema lapsuudessani ovat olleet merkittäviä kokemuksia.
PoistaÄidin ja minun iso ikäero on ollut nyt aikuisena merkityksellisempää kuin lapsena. Monet ikäiseni lapsiperheelliset saavat isovanhemmilta (omilta vanhemmiltaan) sellaista apua ja tukea, jota vaille itse olen jäänyt, kun äiti on vanhus.
Minunkin äitini. s. 1932, on ollut pikkulottana. Sota-aika ja molempien isoveljien menettäminen on jättänyt lähtemättömät jälkensä. Opin vasta aikuisena ymmärtämään, että moni pelko oli peräisin sodasta. Äitini oli 38-vuotias,kun synnyin. Olen ainoa lapsi. Muita perheenjäseniä ei ole, ja äitini ikääntyessä huoli on jokapäiväinen.
VastaaPoistaMinulla on onneksi sisarukset jakamassa huolta. Voin vain kuvitella, kuinka raskas on ainoan lapsen osa tuossa asiassa. Oman äitini kunto heikkeni nopeasti niinä vuosina, kun oma poikani oli aivan pieni. Tuntui kaoottiselta joutua tietynlaiseen vetovastuuseen sukupolvien ketjussa aivan liian aikaisin. Yleensähän nämä asiat ovat edessä 50+ -iässä.
PoistaIhana kuva , kyllä ne vanhat kuvat tuo hienoja muistoja mieleen. Sitä minäkin 30 v. pojalleni höpisin: että rupee nyt ihmeessa tekee lapsia, kohta olet vanha mies ja lapsesi ei saa nauttia yhdessäoloa pitkään sun kanssas. Nyt onneksi hänellä on. Mutta nyt ei minä enää jaksaa leikkiää lapsenlapseni kanssa, kun olen invaliidi . Tänäpäivänä nuoret ei halua kovin aikaisin lapsia.
VastaaPoistaMinun poikani on myös jäänyt vaille isovanhempien leikkiseuraa. Vaikka ei usein nähdä, silti mummu ja ukki ja mummo tuntuvat olevan 7-vuotiaalle kovin tärkeitä.
Poista