Häkki

Häkki. Jostakin syystä tästä tulee mieleen tapaus Johanna Tukiainen. Tuskin hän ymmärsi julkisuustaipaleensa alkumetreillä, mihin kaikki johtaa. 

En seuraa aktiivisesti keltaista lehdistöä, mutta sen verran sitä aina näkee ja kuulee juttuja, että Tukiaisen alennustila on melkoinen. Julkisuus on häkki. Jos haluaa pysyä otsikoissa, on keksittävä uusia, ihmeellisiä tempauksia, kun mitään oikeaa annettavaa ei ole. Ja kun tarpeeksi alas vajoaa, ei enää ymmärrä tekemistensä naurettavuutta.

Monasti olen miettinyt sitä, mikä on median vastuu näissä asioissa? Pitääkö ihmisistä tehdä julkisia eläimiä? Eikö etiikasta tarvitse väittää? Tietysti "uutisointia" perustellaan myynnillä. Siitä kirjoitetaan, mikä myy. Tästä tullaankin seuraavaan ihmetyksenaiheeseen: ketä oikeasti kiinnostaa seurata jonkun Tukiaisen säälittäviä sekoiluja? 

Ilmeisesti julkisuudessa on jotakin, mikä ihmisiä kiehtoo. Siksihän sitä mennään BB:iin ja muihin ohjelmiin, alennutaan salarakkaiksi ja muuta sellaista. Siksi sitä ostetaan Seskaa ja luetaan näistä ei-minkään-takia-julkkiksista. Hälyttävän monen nuoren toiveammatti on olla julkkis. Ainut vaan, ettei julkkis ole mikään ammatti.

Minun kunnioitukseni saavat ne julkisuuden henkilöt, jotka haluavat ja osaavat pitää yksityiselämänsä erossa julkisesta työstään. (Tässä onkin pointti: ei julkisuutta julkisuuden vuoksi, vaan asia edellä.) Ei koko elämää ja persoonaa tarvitse jakaa kaikkien kanssa. Eräänlainen häkki julkisuus on varmasti joka tapauksessa. Voi vain kuvitella, kuinka rasittavaa on, että aina tunnistetaan ja tuijotetaan: kaupassa, lenkillä, lasten kanssa hampurilaisella tai baarikierroksella kaveriporukassa. Mutta viisas osaa jättää julkisuuden häkin oven auki, pidättää itsellään oikeuden henkiseen ja fyysiseen yksityisyyteen.