Parasta ennen

Täytän kuukauden kuluttua 35 vuotta. Ahdistaa. Kolmenkympin kriisiä minulla ei ollut, pyöreät ohitin olankohautuksella. Sen sijaan puolivälissä neljääkymppiä olen onnistunut kriisiytymään oikein huolella. Pahus, kun samalle vuodelle vielä osuu ainokaiseni kouluunmeno; sekin kun on yhden aikakauden loppu. Toki myös uuden alku.

Olen työstänyt jo pitkään sitä, kuka ja mikä olen, millainen haluan olla, mikä minulle on tärkeää, missä ovat vahvuuteni. Tuntuu, että ajatustyö pitäisi saada valmiiksi nopeasti, ettei Parasta ennen -päivämääräni mene lopullisesti ohi. Mutta tämä on prosessi, jota ei voi kiirehtiä.

Viime päivinä olen miettinyt kelpaamista, alemmuudentunteita, ulkopuolisuutta, joukkoon kuulumista, itsetuntoa. Olen huomannut itsessäni miellyttämisenhalua, pyrkimystä olla sellainen kuin oletan muiden toivovan. Jotta kelpaisin. Ja mitä enemmän yritän olla jotakin, sitä huonommin siinä onnistun. Aina.

Olen tunnistanut myös tilanteita, joissa miellyttämisentarve nostaa päätään. On paikallaan miettiä miksi näin ja miten siitä pääsisi eroon. Pitääkö minun riuhtaista itseni irti jostakin sellaisesta, jota olen pitänyt rakkaana? Miksi roikkua mukana sellaisessa, jossa olo ei ole kotoisa?

Ajatusröpyn sysäsi liikkeelle yllättävässä tilanteessa syntynyt oivallukseni siitä, että minun nimenomaan ei tarvitse olla mitään muuta kuin oma itseni. Minä kelpaan. Itsenäni. Se tuntui uskomattoman hyvältä, kosketti syvältä.
 
Voi, kunpa itsensä voisi nähdä objektiivisesti. Mutta eihän se onnistu. Tällaisissa asioissa ei  objektiivista totuutta ole olemassakaan. Tulkintoja riittää sitäkin enemmän. Ja tulkintojen tulkintoja, niitä on ilmassa aina, kun ihmiset ovat tekemisissä keskenään.

Vaikka olen itkenyt kuluneella viikolla paljon, herkistynyt mitä ihmeellisimmistä asioista, itku on tehnyt hyvää. On herännyt ajatuksia, jotka Eeva Kilpi on tiivistänyt mestarillisesti:

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä, kävelytän, 
uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:  
Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun.