Kirmata

Tänään teki pitkän silmätsikkarassa-toimistokökötyksen jälkeen mieli suorastaan kirmata ulos, aurinkoon. Kaikeksi onneksi oli aikaa kävellä kotiin, ihan hiljalleen. Ehdin kuin ehdinkin tankkaamaan valoa itseeni ennen kuin keltainen möllykkä painui taas mailleen. Teki aivan uskomattoman hyvää vetää raikasta ilmaa keuhkoihinsa. Jäällä eivät autojen pakokaasutkaan kiusaa, vaikka keskellä kaupunkia ollaankin.

Jyväskylässä viime kesä oli sateisin 60 vuoteen ja kulunut talvi on ollut pilvisin 50 vuoteen. Sen kyllä huomaa, että valoa ei ole liiemmälti ollut. Minäkin, joka rakastan syksyä ja talvea, olen ollut nuupahtaa auringonpuutokseen. Ei auta d-vitamiinilisä, ei kirkasvalolamppukaan. Vippaskonstit voivat auttaa ruumista, mutta sielulle niistä ei ole apua. Tarvitaan oikeaa aurinkoa ja kirpakkaa pakkasta!

Tuntuu, että aina, kun aurinko on suvainnut vähänkään näyttäytyä, minä olen sännännyt kameran kanssa ulos ihmettelemään outoa valoilmiöitä. Ei muuten, mutta sitä saattaa jäädä huomaamatta itse aurinko, kun zoomailee luonnon ihmeitä milloin mistäkin kuvakulmasta. Tänään minulla ei onneksi ollut kameraa saatavilla. Keskityin olennaiseen. Rentouduin.

Seuraavaksi kirmaan saunan lämpöön rentoutumaan. Sekin on ihan parhautta!

 Aurinkoisia ajatuksia!