keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Sukupuoleton

Hämmentävää. Kohtasin eilen eräässä paikassa asioidessani  ihmisen, jonka sukupuolta en viiden minuutin keskustelun jälkeenkään tiennyt. Henkilön pukeutuminen - paitapusero ja neuletakki - , hiusmalli, ääni, eleet, kädet - mikään ei paljastanut sitä, oliko hän mies vai nainen. Kenkiä (tai jalkoja muutenkaan) en nähnyt.

Kiinnostavaa tapaamisessa ei niinkään ole henkilön eksakti sukupuoli vaan oma reaktioni. Miksi hämmennyin? Mihin tarvitsen tietoa siitä, onko triviaalissa asiakaspalvelutilanteessa minua palvellut henkilö mies vain nainen?

Olen tasa-arvoisen ja sukupuolisensitiivisen kasvatuksen puolestapuhuja. Lapsella - olipa hän tyttö tai poika - pitää olla mahdollisuus olla omanlaisensa ja toteuttaa kiinnostuksenkohteitaan ilman sukupuolen asettamia rajtoituksia tai määrittelyitä. Sukupuoletonta kasvatusta sen sijaan en kannata. Useimmilla meistä biologinen sukupuoli on selkeästi jompi kumpi, eikä sitä ole mitään syytä piilottaa. Ellei lapsi (tai nuori tai aikuinen) itse sitä halua.

On virkistävää, että Suomestakin löytyy sukupuolistereotypioita ja -kategorioita rikkovia ihmisiä, niin kuin eilen näkemäni henkilö oli. Toinen mainio esimerkki on laulaja Jesse Kaikuranta, joka muun muassa pukeutumisellaan rikkoo rajoja. Vai rikkooko sittenkään? Jo Dingon tai vaikkapa Hanoi Rocksin aikaan suomalaiset miehet meikkasivat, pukeutuivat androgyynisti, rakastivat koruja ja röyhelöitä - mutta olivat kuitenkin selkeästi miehiä. Samaa tekee Kaikuranta, vaikka hänen tyylinsä onkin selkeämpi ja modernimpi kuin Neumannin ja kumppaneiden.

Tiedän, että joitakin Kaikurannan androgyyni tyyli ärsyttää. Joidenkin mielestä jokaisen ihmisen pitäisi mahtua niihin sukupuolilokeroihin ja rooleihin, joita muun muassa media luo ja välittää. Elämä haluttaisiin tarjoiltavan selkeänä ja yksinkertaisena. Kaikki sellainen, mikä rikkoo tuttua ja turvallista kaavaa ja siten vaatii ravistelemaan omia ajatusmalleja, koetaan ahdistavaksi ja pelottavaksikin. 

Mitä  sukupuolettoman henkilön kohtaaminen sitten opetti? Sainko nenilleni jäädessäni kiinni stereotyyppisestä ajattelusta? En ajattele asiaa niin. Teki hyvää huomata, kuinka sitä onkaan kiinni totunnaisissa ajattelumalleissa, vaikka kuvitteleekin olevansa tiedostava monella tavalla. Niistä irtipääsemiseksi tarvitaan tietoisia tekoja. Taloussanomat uutisoi Helsingin kaupungin poistavan työhakemuksista hakijan sukupuoleen, ikään ja muihin ulkoammatillisiin asioihin viittaavat tunnistetiedot. Näin siksi, että työntekijät valittaisiin aidosti pätevyyden ja osaamisen perusteella.

On äärimmäisen vähän tilanteita, joissa sukupuolella on merkitystä. Oikeastaan mieleen ei tule muita tilanteita kuin seksi: se on erilaista, mikäli sitä harrastavat mies ja nainen, kaksi miestä tai kaksi naista. Eikä ero silloinkaan liene kokonaisvaltaisesti merkittävä. Samalla asiallahan sitä ollaan kaikissa tapauksissa. 

Tietenkin miehet ja naiset ovat erilaisia. Mutta niin ovat ihmisetkin. Mikä selittyy sukupuolella ja sukupuolirooleihin sosiaalistumisella, mikä persoonakohtaisilla eroilla lienee ikuinen keskustelun aihe, jota on ainakaan nykytietämyksellä vaikeaa todentaa. Ehkä  joku päivä maailma vielä makaa sellaisella mallilla, että osaamme ottaa ihmiset ihmisinä eikä sukupuolensa edustajina. Vielä siihen on kuitenkin pitkä matka.


9 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus :) mielenkiintosita luettavaa!

    VastaaPoista
  2. Hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen aihe!

    VastaaPoista
  3. Olen myös tavanut ihmisia joista en saa selvä että kuka se on mies tai nainen ... sitten olen päättänyt näin: että jos se ei ole nainen eikä naisen näköinen, silloin on see mies ...
    mutta aihe on tosiaan mieleenkiintoinen ja sinä osat niin kauniisti ajatella . Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvää ystävänpäivää sinullekin!

      Poista
  4. Onko puolisosi mies vai nainen?

    VastaaPoista
  5. Kerronpa anekdootin: armeijassa kaverilleni kävi niin, että tuntemattomalla vänrikillä oli ollut hänelle jotain asiaa (mitä, ei ole oleellista tarinan kannalta), ja kaverini oli siihen vastannut jotain että "kyllä, herra vänrikki", ja sitten olikin käynyt ilmi että se vanttera lyhythiuksinen vänrikki olikin nainen, ja herroittelusta ymmärrettävästi ärsyyntynyt. Ymmärrettävä oli kyllä kaverini mokakin, ihan jo siksikin että armeijassa se "kyllä, herra x" muuttuu automaattiseksi rutiiniksi, ja "rouva"-variaatiolle on hyvin harvoin käyttöä, kun naisia on niin vähän. Ei kai kaverille mitään ikävyyksiä koitunut, mutta oli se nolo tilanne.

    (Jos olet niitä naisia, jotka ovat joutuneet liikaa kuuntelemaan armeijajuttuja, pyydän anteeksi että joudut blogisi kommenteissakin niitä lukemaan. :) Ajattelin, että tämä tarina sopii postaukseesi, vaikkei tarkalleen ottaen tärkeimpään pointtiisi liitykään.)

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!