tiistai 12. helmikuuta 2013

Palaneen käryä

Tänään aamulla minulta paloivat hihat hermot. Aloin nimittäin ihmetellä, miksi etenkin plus-kokoisissa vaatteissa niin usein on vajaamittaiset hihat. Ei sellaisissa paidoissa tarkene talvella, aina tarvitaan alle erillinen pitkähihainen paita tai sitten päälle neule (joita en juurikaan harrasta) tai jakku (harvemmin käytän näitäkään). Ja niiden kanssa sitten taas tulee helposti kuuma.

En ole koskaan ymmärtänyt 2/3-hihojen funktiota. En tarvitse sellaisia paitoja mihinkään. Minulle riittävät täyspitkät hihat - sekä t-paidat ja topit.

Vajaamittaiset hihat harvoin näyttävät hyvältä - etenkään, jos vartalossa on pyöreyttä. Nimittäin jos kädet sivuilla seisottaessa paidan hiha päättyy vartalon leveimälle kohdalle, näky ei varsinaisesti ole imarteleva. Silti niitä myydään nimenomaan isojen kokojen mallistoissa. Jos joku tietää, millä vajaata hihanmittaa perustellaan, kertokaa ihmeessä. Minä en ymmärrä vaikka yrittäisinkin.

Ihan turha muuten tulla sitten irvailemaan, että laihduta niin löytyy paitoja. Kiitos vaan, mutta minulla on kyllä myös pitkähihaisia paitoja, en vain millään haluaisi pukea aina monen monta kerrosta paitoja.

Kasin. Paita Zizzistä.

7 kommenttia:

  1. Luulen, että koska ranne on kapea kohta niin ajatellaan, että vajaamittaisilla hihoilla näytetään kapeinta/kapeaa kohtaa ja myös vältetään ns. täyteen ahtaminen. Eriasia sitten toimikoo se, aina tosiaan ei.

    VastaaPoista
  2. Sitä voi katsos perustella niin, että makuja on monia!!! Ja kaikki eivät ole lihavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai makuja on moniaja tämä ärsytykseni on täysin subjektiivinen ja henkilökohtainen :). Ja joo, kaikki eivät ole lihavia. Ja kyllä, vajaamittaisia hihoja löytyy myös xs-koon vaatteista. Mutta jos luit tekstini, niin huomasit varmaankin sen, että mielestäni ongelma koskee erityisesti plus-koon vaatteita. Välillä on vaikeaa löytää muita kuin perus-trikoopaitoja, neuleita ja paitapuseroita täyspitkällä hihalla - ihan siksikin, että valikoima on varsin rajallinen.

      Poista
    2. Hahhhaa!! Mahtava kommentti, kaikki eivät ole lihavia :D Siis no shit, Sherlock?!
      Kuitenkin kun Silmäilijä mainitsi puhuvansa XL/Pluskoon vaatteista niin olisi ehkä voinut jättää tällaisen kommentin laittamatta?

      Poista
  3. Ihanaa, kun joku on samaa mieltä! Minusta nuo 3/4 hihat ovat ihan älyttömät. Monta kivaa vaatetta on jäänyt kauppaan, kun niissä on ollut nuo hihat. Olen sellainen vilukissa, että en tarkenisi niin lyhyissä hihoissa ja talvellä ne ovat siinäkin mielessä ikävät, että nousevat ikävästi ryttyyn, kun vetää takin hihaa päälle. Lisäksi tuo vajaa pituus on minusta jotenkin oudon näköinen.

    Toisaalta olen taas niin nirso, että en tykkää hihattomistakaan. Minulle ne ovat kesälläkin yleensä liian kylmät :) ja minulla kun ei mitkään huipputimmit käsivarretkaan ole, niin hihattomuus ei näytä kivalta. Jos esim. mekon tai nätin paidan päälle laittaa aina blazerin tai boleron, se peittää alla olevan vaatteen leikkauksen. Ei hyvä sekään.

    Haluaisin siis aina joko kunnolla pitkät hihat tai lyhet hihat, ei 3/4 pituista tai hihatonta, kiitos.

    Kokonikin on ihan tavallinen yleiskoko ja silti tämä on mielipiteeni.

    Tietenkin hyvä, että kaikenlaisia vaatteita valmistetaan ja on mukavaa, kun meitä on moneksi ja tykätään eri asioista... Mutta ei kai noita rimpsuja aina tarvitse luetella :D .

    VastaaPoista
  4. Mä taas tykkäisin hirveästi käyttää noita vajaamittaisia hihoja, sillä täyspitkät hihat tuntuvat helposti olevan vähän tiellä (ainakin jos on tällainen sottapytty kuin minä...), ja sitä paitsi ne näyttävätkin kivoilta - mutta kun palelee :< Suomen ilmastoa ei selvästi ole suunniteltu kauniita vaatteita silmällä pitäen :'(

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!