Nuorisomusiikkia

Poikani on tuhansien ikätovereidensa lailla koreapoppia esittävän PSY:n kappaleisiin Gagnam Style ja Mother Father Gentleman. Kappaleet raikaavat niin sisällä kuin ulkona ja poika kavereineen tanssii minkä ehtii. Videot on syynätty tarkkaan ja siten kuviot ovat hallussa.

Kun kuulin Gagnam Stylen ensimmäisen kerran, luulin pääni hajoavan, niin ärsyttävää jumputusta kappale mielestäni oli. Mutta sitten, kun poika kuunteli kappaletta noin sadatta kertaa, huomasin viikaavani pyykkejä epäilyttävästi nytkyen. Biisi oli kuin olikin mennyt jalan alle ja sai tanssimaan. Vappuna jouduin tunnustamaan tavallaan pitäväni Gagnam Stylestä. Ainakin kappaleen aiheuttama reaktio lapsessani on hauska.

Sitten huomasin, että sama ilmiö on tapahtunut Cheekin musiikin suhteen. Perheen miesväki on kuunnellut herran tuotantoa jo pitkään, minä tutustuin Cheekiin lähemmin vasta Vain elämää -sarjan myötä. Edelleenkään en pidä rap-musiikista - enkä etenkään siihen liittyvästä elämäntavasta - mutta pakko on myöntää, että kun kuuntelee Cheekin biisien lyriikoita, eivät ne nyt ihan kauheita ole. Varsinkin Anna mä meen -kappale jää pyörimään mieleen - paljolti kylläkin Jonne Aaronin lauluosuuksien takia.

On ollut hauskaa tutustua uusiin musiikkilajeihin. Ilman perheen nuoriso-osastoa en varmaankaan tietäisi koreapopin suurnimeä enkä ehkä tuntisi  yhtään Cheekin biisiä nimeltä. Tiedä sitten, vaikuttaisiko se elämääni mitenkään. Luultavasti ei.