Elämä edessä

Lapsella on nyt sitten eskari takana ja elämä edessä. Hui. Poikaseni on innoissaan tulevasta lomasta ja kouluunmenosta, mutta äidillä on juuri nyt hiukan samanlainen olo kuin synnytyssairaalasta kotiuduttamme: oikeastiko minun pitää hoitaa tämä? Miten ikinä osaan, saan pidettyä lapsen hengissä? Kuka neuvoo? Sairaalassa saattoi joka napsaukseen kysyä neuvoja jos tarvitsi, kotona piti pärjätä omillaan. Samoin nyt: koululaisen vanhemman yhteys opettajaan ei ole yhtä tiivis kuin päiväkodin henkilökuntaan. Pitää luottaa lapseen yhä enenevässä määrin.

Hyvin on pärjätty tähän asti ja varmasti pärjätään jatkossakin, mutta aina tutusta ja turvallisesta irtipäästäminen tuntuu haikealta. Meillä on kuitenkin ollut hyvä kasvatuskumppanuus päiväkodin kanssa ja lapsi on viihtynyt hoidossa aina hyvin.

Sitä tulee ikävä.

Päiväkodin henkilökunnalle suuri kiitos kuluneista vuosista! Teette tärkeää työtä!