Puhetapoja

Joku paheksui jossakin yhteydessä (en valitettavasti muista, mistä luin) syvästi sitä, että kevään uusissa Muumimukeissa Niiskuneiti puuteroi itseään sillä aikaa kun Muumipeikko rakentaa taloa. Että kehtaavatkin, 2000-luvulla vielä pönkittää stereotyyppisiä sukupuolirooleja. Toimittaja vaati saada tietää, koska nähdään meikkaava Muumipeikko ja remonttireiskaksi ryhtynyt Niiskuneiti. Järkytyksen saattoi aistia, kun mukien tuotannosta vastaava henkilö sanoi, ettei koskaan. 

Hyvä niin.

Välillä ei voi kuin ihmetellä, kuinka väärin tasa-arvo tai sukupuolisensitiivisyys kasvatuksessa voidaankaan ymmärtää. Tasa-arvo ei tarkoita sen enempää sukupuolettomuutta kuin sukupuoliroolien vinksauttamista päälaelleen. 

Tyttö ja nainen saavat olla kiinnostuneita meikkaamisesta ja muusta laittautumisesta, sisustamisesta ja ruoanlaitosta - kaikki perinteisesti naiselliseksi miellettyjä kiinnostuksenkohteita - miespuoliset taas autoista, jääkiekosta ja vaikka nyt sitten remontoimisesta. Tai toisin päin. Olennainen kysymys on, pidetäänkö näitä asioita yhtä arvokkaina ja hyväksyttävinä; saako jokainen toteuttaa itseään niiden asioiden parissa, joista on kiinnostunut - ilman sukupuoleen liittyviä paineita.

Arjen takaa -blogin Täti-ihminen pohdiskeli taannoin kiinnostavasti lasten sukupuolittuneita puhetapoja leikittäessä. Tyttöjen leikeissä puheeseen kuuluu vahvasti konditionaalin käyttö tyyliin jooko et nää menis kauppaan tai nyt tää pukis tälle tän mekon päälle. Täti-ihmisen mukaan poikien puheesta puuttuvat pehmentävät ilmaukset. Pojat menevät suoraan asiaan. "Ninjat eivät neuvottele", Täti-ihminen kirjoittaa.

Itse en täysin allekirjoita sitä, etteikö poikien leikeissä neuvoteltaisi. Oma 7-vuotiaani ainakin neuvottelee. Ei ehkä yhtä merkillepantavasti kuin Täti-ihmisen tytär, mutta kokemukseni mukaan jooko-sanaa kuulee kyllä myös poikien leikeissä. Kompromisseja tehdään.

Toisekseen jäin miettimään sitä, onko tyttöjen leikeille leimallinen neuvottelevuus jotenkin huono asia. Pidetäänkö sitä alistumisen merkkinä? Onko niin, että "suoraan asiaan meneminen" koetaan yhä arvokkaammaksi kuin sovitteleva - naisellinen - puhetapa? Entä mistä tytöt oppivat jookottelun? Äideiltäänkö? Vai onko kyseessä geeneissä kulkeva, sisäsyntyinen ominaisuus?

Minusta Niiskuneiti saa rauhassa meikata ja tytöt jookotella leikeissään, kunhan eivät alistu poikien pompoteltavaksi. Pojat saavat oikein mielellään olla omanlaisiaan, kunhan oppivat pois hegemonisen maskuliinisuuden tavasta talloa naiset jalkoihinsa. 

On pelkästään ihanaa, jos Muumipeikko haluaa rakentaa Niiskuneidilleen oman meikkihuoneen, jossa toinen saa laittautus sydämensä kyllyydestä.