Mummoanarkiaa

Lueskelin eilen illalla tammikuussa ilmestynyttä Suomen Kuvalehteä. Silmiini osui juttu Saku Mantereesta, joka toimii uuden Taideyliopiston hallituksen puheenjohtajana. Mantere on koulutukseltaan tekniikan tohtori, diplomi-insinööri ja filosofian maisteri - hän on näitä nykyajan renessanssineroja, poikkeuksia, jotka eivät tyydy tietämään paljon (tai jonkin verran) vähästä, vaan haluavat muodostaa maailmasta ja elämästä tavallista laajemman kokonaiskuvan. Mantere itse sanoo haastattelussa elämänfilosofiansa olevan ymmärryksen lisäämisen, sillä se on hänen mukaansa ainoa tapa aikuistua ja vanheta arvokkaasti.

SK:n jutun mukaan Mantereen elämänvalintoja on ohjannut kyseenalaistaminen. Anarkia. Hän ei suostu tekemään asioita tietyllä tavalla siksi, että niin pitää tehdä. Hän vihaa konventionaalisuutta. Tosin nyt uuden yliopiston ohjaksissa Mantere sanoo joutuneensa kohtaamaan uudenlaista todellisuutta: rakenteiden säilyttämistä. Mantere näkeekin yliopistojen tuhatvuotisessa historiassa paljon hyvää, sellaista, mitä ei pidä uudistaa uudistamisen takia sinänsä. Traditioissa voi olla paljon hyvää. 

Mantere sanoo tekevänsä surutyötä siitä ettei enää nykyasemassaan johtajana ja perheenisänä voi olla anarkisti. Hän on huomannut olevansa keskellä aikuisuutta, vaikka sitä ei kuulemma huomaa: Mantere pukeutuu farkkuihin ja huppareihin ja näyttää muutenkin pikkupojalta. Hän ei missään nimessä halua olla keski-ikäinen. Vaikka 38-vuotias nyt vain on (määritelmän mukaan) keski-ikäinen, vaikka kuinka potkisi vastaan.

Tässä kohtaa Manterekin lipsahtaa tylsään konventionaalisuuteen. On niin tavallista vastustaa arkirutiineja, makaronilaatikon syömistä, rivitaloasumista ja perheen yhteisiä leffailtoja. Moni haluaa näyttää ikuisesti nuorelta, elää villinä ja vapaana, näyttää ulkoisesti menestyvältä. Tavallinen elämä on kirosana. 

Syksyllä Vain elämää -ohjelmassa ihastuttanut laulajatar Erin kertoi pitävänsä ystäviensä kanssa niin sanottua mummokerhoa, jossa kudotaan villasukkia ja syödään kotipullaa. Mummoiluideologiaan kuuluu elämäntavan kohtuullistaminen: syödään tavallista kotiruokaa, harrastetaan extremen sijaan tavallisia asioita, kulutetaan kohtuullisesti. Karsitaan menoja ja organisoidaan arkea niin, että aikaa jää myös elämästä ja nauttimiseen.

Minun mielestäni mummoilussa on paljon enemmän anarkiaa kuin siinä, että pitää kynsin hampain kiinni menetetystä nuoruudestaan ja kieltäytyy keski-ikäistymästä, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Mummoilussa on kyse siitä, että poimitaan menneestä elämänmuodosta sen hyvät puolet hyötykäyttöön. Kaikki uusi ei ole ihmiselle hyväksi.

On itse asiassa tuikitavallista, että 38-vuotias pukeutuu farkkuihin ja huppariin. Ei siinä ole mitään anarkistista. Niin kuin ei ole siinäkään, että 38-vuotias soittaa harrastuksekseen sähkökitaraa. Itse asiassa ne molemmat ovat  nykynelikymppisille varsin konventionaalisia valintoja.