Jos joku on arjen sankari, niin yläkoulun opettaja. Mikään muu ammattiryhmä ei tee yhtä huonosti palkattua työtä yhtä epäinhimillisissä olosuhteissa. Mikään muu ammattiryhmä ei myöskään ole yhtä aliarvostettu - jokainen peruskoulun suorittanut kuvittelee hallitsevansa homman paremmin kuin se opettaja, josta kulloinkin on puhe.
Jokaiselle vanhemmalle tekisi äärettömän hyvää päästä oman koululaisensa luokkaan kärpäseksi kattoon vaikka viikoksi. Sitten voisi jatkaa keskustelua siitä, kuinka opettajat vallanhalussaan käskyttävät oppilaita miten sattuu.
P.S. Kirsi Virtanen, kehotukseni koskee sinua. Kirjoitit eilen seuraavasti: "Opettaja, jonka henkinen kantti ei
kestä lapsen sarkasmia ja piikittelyä, on väärällä alalla". Tietysti näin, mutta henkilökohtaisesti ymmärrän sitäkin, että kantti pettää jossakin vaiheessa. Se on pelkästään inhimillistä. Eihän vanhempienkaan tarvitse sietää lapsiltaan mitä tahansa käytöstä, joten miksi opettajan pitäisi?
Toivoa voisi myös (yläasteen ope kun olen), että opettaja ei jäisi yksin. Suuri hämmästyksenaihe meidänkin opehuoneessamme on ollut se, että rehtori hyökkää heti tekemään rikosilmoitusta opettajastaan. Eikös sen rikosilmoituksen olisi saanut tehdä lapsi ja hänen huoltajansa (halutessaan)? Mitä vääryyttä rehtori kärsi? Vai pesikö vain käsiäään? Korhonen toimi (väärin tai oikein) mutta jokseenkin samoin kuin kymmenet opettajat viikoittain suomalaisissa kouluissa. Nyt hän on yhtäkkiä irtisanottu ja kauhea ihminen. Muutenkin teemme työtä, jossa joutuu painimaan jatkuvasti turhautumisen kanssa, kun lapset eivät istukaan tunnista toiseen hymyillen ja iloisesti opiskellen. Nyt saamme lisäksi loputtomiin syytteitä niskaamme siitä, että joskus hiillymme ja toimimme ei niin nerokkaasti. Mistäs sellaiset täydelliset opettajat saadaan? Ja mistä saadaan täydelliset lapset???
VastaaPoista