Tekstit
Mediassa on taas kohistu äitien rohkeudesta. Keskustelupalstoilla on esitelty tissejä ja vatsaa ja kilpailtu siitä, kenessä elämä jäljet näkyvät vähiten. Liian moni häpeää raskausarpien juovittamaa vatsaansa ja patalapuiksi muuttuneita rintoja, ylimääräisiä kiloja ja sitä, ettei ehdi enää urheilla viittä kertaa viikossa niin kuin ennen äitiyttä. Turhaan.
Älkää käsittäkö väärin. En minä ihannoi ylipainoa tai itsensä ja hyvinvointinsa laiminlyömistä. Mutta sitä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi elämän jälkiä pitäisi hävetä. Kun olin synnyttänyt poikani, tuttavani katsoi sektio- ja raskausarpiani kauhistuneena ja totesi, etten voisi koskaan enää pukeutua bikineihin. Miksi en? Minulle ne kaikki ovat kunniamerkkejä, jotka muistuttavat minua suuresta kunniasta: saada olla äiti.
Yhä enemmän on niitä naisia, jotka eivät imetä lapsiaan, koska pelkäävät rintojensa puolesta - ja niitä, jotka unohtavat nauttia lapsistaan ruokavalion tarkkailun ja pakonomaisen treenaamisen takia. He ovat menneet markkinoiden luomaan harhaan, joka väittää, että ikuinen nuoruus on tavoiteltavaa. Työharjoittelupaikkani PS-Kustannus julkaisi viime viikolla kirjan Vuosia elämään. Sen keskeinen sanoma on, ettei elämästä selviä hengissä. Niinpä kannattaakin pyrkiä elämään käytössä olevat vuodet hyvin sen sijaan, että keskittyisi pohtimaan, mistä saisi elämäänsä lisää vuosia. Minusta oleellinen osa tätä hyvää elämää on se, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, raskausarpineen ja patalapputisseineen kaikkineen.
Haastan jokaisen äidin näin äitienpäiväviikonlopun alla katsomaan alastonta itseään peilistä. Tarkkailemaan jokaista viirua, arpea tai muuta elämän jättämää jälkeä. Ajattelemaan niitä äidin kunniamerkkeinä. Minusta täydellisyydentavoittelussa ei ole mitään rohkeaa. Paljon rohkeampaa on olla sellainen kuin on, epätäydellinen.
Mielenkiintoinen näkökulma. Ei ole tullut mieleenkään, että itsestään ja ulkonäöstään huolehtimisessa olisi kyse rohkeudesta tai sen puutteesta. En lue mainitsemiasi blogeja aiheesta enkä muitakaan nettikirjoittelua, joten voin puhua nyt asian vierestä.
VastaaPoistaOnko sitten vastaavasti pelkuruutta olla huolehtimatta itsestään ja kunnostaan synnytyksen jälkeen ja muulloinkin? No ainakin laiskuutta ja mukavuudenhalua, suoranaista edesvastuuttomuutta. Raskausarville ei varmaan mitään mahdakaan, kaikille ei niitä edes tule, ei itsellenikään, useammankaan synnytyksen jälkeen, mutta en näe siinä mitään pahaa, jos niistä pyrkii eroon. Ja varsinkaan raskauskiloista ja muusta ylipainosta eroon pyrkimisessä ja muusta kunnosta huolehtimisessa ei varsinkaan ole mitään vikaa!!??
Rohkeutta on elää elämäänsä niin, että hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Kukaan ei ole eikä kenestäkään tule täydellistä - mutta elämänsä voi pelkurimaisesti tuhlata sen tavoitteluun.
VastaaPoistaNo mitä nyt sitten kukakin pitää täydellisyytenä ja sen tavoittelemisena. Täydellisyyttähän ei kukaan voi saavuttaa, kuten itsekin totesit, mutta ainahan sitä voi tavoitella. Ja se ei ole pelkuruutta, vaan itsensä haastamista ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä. Sen sijaan pohjaton laiskuus ja mukavuudenhalu ovat pelkuruutta, mikä estää tavoittelemasta yhtään mitään.
VastaaPoista