torstai 10. lokakuuta 2013

Toisin näkemistä


Tämä syksy on ollut minulle toisin näkemisen aikaa.

Kaikki alkoi hurahduksestani Instagramiin (tervetuloa seuraamaan Silmailijaa sinnekin!). On ollut äärimmäisen inspiroivaa kuvata ympäristöä - olen alkanut katsella tuttuja maisemia ja läpeensäkoluttuja nurkkia toisin, uudesta näkökulmasta. Sitten tajusin, että minähän teen tässä samalla hyvin tärkeää identiteettityötä. Toisin näkemisellä on tärkeä sijansa minun elämässäni juuri nyt.

Opettelen näkemään itseni toisin. Rakastaen. Etten aina näkisi itseäni pahana, inhottavana, syyllisenä, ulkopuolisena, vääränlaisena, kelpaamattomana. Etten analysoisi kaikkea vain itseni kautta. Luopuisin ylimääräisestä taakasta, jota olen koko ikäni kantanut mukanani. Kuva kuvalta katson itseänikin uudesta kulmasta, minuna, en menneisyytenäni.

Jostakin syystä toisin näkeminen on kriisiyttänyt blogikirjoitteluni. Tuntuu, ettei minulla ole tällä haavaa mitään persoonallista sanottavaa. Jos koskaan on ollutkaan. Olen voimakkaasti kyseenalaistanut oikeuteni ja ennen muuta tarpeeni kirjoittaa näitä mielipidejorinoitani. Onko minulla mitään oikeaa sanottavaa? Miksi minun juttuni kiinnostaisivat ketään? Aiemmin ajattelin, että minun täytyy löytää keino, jolla saan ääneni kuuluviin. Nyt olen kääntynyt sisäänpäin, miettimään, miksi minun pitäisi jakaa kaikki ajatukseni muiden kanssa.

Täytyisi siis löytää joku uusi kulma näihin sivusilmäilyihinkin taas. On kuitenkin monia teemoja, joiden puolesta haluan edelleen puhua.

2 kommenttia:

  1. Ymmärrän prosessointiasi. Se tekee toki hyvää välillä ihan kaikille. MUTTA minä aina odotan juuri niitä uusia kirjoituksiasi! Tykkään tosi paljon näkökulmistasi ja ajatuksistasi. Olen joskus samaa mieltä ja joskus eri, mutta voi sanoa, että aina olen tyytyväinen luettuani blogisi. Olisi to-del-la kurjaa, jos kirjoituksesi hiipuisivat! Toki ymmärrän, että jokaiselle tulee hetkiä, ettei entiset jutut enää jaksa innostaa ja joskus blogi tai muu juttu loppuu, mutta silti toivon, että saat kipinän jatkaa.

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen käynyt täällä kytistelemässä, että olisiko jo uusia juttuja! Mistä voisin olla kanssasi samoilla linjoilla tai sitten en. Mutta kuitenkin. Omat mielipiteet ovat aina niin vahvoja ja meillä kummasti sillon tällöin on aina ollu samoja aiheitakin.

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!