Lapsia ja lemmikkejä

Niin kuin blogia seuranneet ehkä tietävät, sekä valokuvaustaitoni että kamerani ovat varsin vaatimattomia molemmat. Kuvaaminen on silti mukavaa, ja vähitellen sitä aina oppiikin jotakin. Niin kuin viime lauantaina Seinäjoen Farmari-maatalousnäyttelyssä Elonkerjuun keikalla, jossa vieruskaveri vinkkasi, että lapset ja lemmikit -kuvausohjelma toimii alati liikkuvien bändiläisten kuvaamiseen. Tai niin kuin tänään, kun vihdoin aloin opetella kuvankäsittelyn alkeita.

Tässä muutama maistiainen harjoitteluni tuloksista:

 Saa mieluusti kommentoida ja antaa palautetta kuvista. Haluan oppia lisää!

P.S. Joissakin kuvissa näkyy epämääräisiä mustia pisteitä. Minulla oli keikalla mukana 7-vuotias apukuvaaja, joka oli mitä ilmeisimmin sormeillut kameran linssiä - heti karkinsyönnin jälkeen tietysti. Hmph.

Kesäkuussa kannoin kotiin - ostospäiväkirjan yhteenvetoa

Tulihan sitä kesäkuussakin ostettua taas jotakin. Muun muassa ylemmässä kuvassa näkyvät caprit ja huivi (paita on heinäkuun ostos) ja alemmassa kuvassa oleva mekko. Ostin tosiaan myös turkoosit housut (vähän ehkä siksi, että joka puolella toitotetaan värikkäiden housujen olevan tämän kesän must-hankinta), mutta ne jalassa en ole vielä ihmisten ilmoille uskaltautunut. Ehkä sitten syksyllä, kun on pimeää ;).

Tässä kesäkuun ostokset lyhykäisyydessään:

Punainen puuvillamekko, Lindex 19,95 €

3 x avokassukat, Prisma, 4,50 €

Turkoosit housut, Lindex, 19,95 €

Mustat caprit, KappAhl, 34,95 €

Pääkallohuivi, festarit, 10,00 €

Yht. 89,35 €

Saa kommentoida!

Komia on aina komia!

Kuluneena viikonloppuna minulla oli tilaisuus nauttia Elonkerjuun kesäkiertueesta kahden keikan verran. Ensin remmastettiin Kuopiossa Henry's Pubissa (jossa tämän postauksen upeat kuvat on otettu, kuvaaja M. Komulainen. Kiitos!) ja sitten Himoksella Iskelmä-festareilla. Oli hienoa nähdä, kuinka soitto soi ja homma toimii lavan koosta riippumatta. Ilo tarttuu ja tunnelmat menevät ihon alle joka tapauksessa. Lukuisia kertoja kuulluista lauluista löytyy yhä uusia sävyjä ja oivalluksia. 

Perjantaina kolahti eniten Latosaari, kun sukelsin ajatuksissani ensin teinivuosiin ja Latosaaren lavalle - ja sitten mietin keski-ikästyvän elämää. Tahtominen voi tosiaan merkitä monta eri asiaa.

 Himoksella esiintyivät saman päivän aikana myös Juha Tapio, Suvi Teräsniska, J. Karjalainen, Jesse Kaikuranta, Kaija Koo ja Eppu Normaali - melkoinen kattaus tasokasta musiikkia kuultavaksi ja koettavaksi siis.

Yöllä ennen nukahtamista mietin (jälleen kerran) sitä, mikä tekee Elonkerjuusta niin ainutlaatuisen. Syitä on monia, mutta silmiinpistävin ero verrattuna moneen muuhun esiintyjään on liittyy heittäytymiseen, joka on eläytymisen syvempi muoto. Elonkerjuulaisista kukaan ei mieti, näyttävätkö asiat hyvältä. Riskejä otetaan ja biisit eletään sydämellä. Täysillä. Ei haittaa, vaikka hiki lentää. 

Totta kai makuja on monia, mutta henkilökohtaisesti vaivaannun aina, kun näen "rokkarin" (tai vaikka sitten iskelmälaulajan), jonka ilmiasu huutaa kilometrin päähän, että "huoletonta" asua on suunniteltu ja aseteltu suurella hartaudella. Lavalla tai missään muuallakaan ei tehdä vahingossakaan mitään, mistä ei varmuudella tiedetä, että se näyttää (ja myös kuulostaa) hyvältä. 

Minä kaipaan varman päälle pelaamisen sijaan esiintyjältä (olipa sitten kyseessä bändi tai sooloartisti) mieluummin kravatti olalle -meininkiä. Riskinottoa. Ja sitä, että silmissä palaa vilpitön innostus musiikkiin ja esiintymisen ilo. Hetkiä, jolloin hyvältä ja coolilta näyttäminen on suunnilleen viimeinen asia, joka tulee mieleen. Nimittäin sellaisina hetkinä esiintyjä kuin esiintyjä paremmalta kuin ehkä koskaan muulloin. Ja eilen festarilavalle nousseista tällaisia hetkiä tarjosivat ainoastaan Elonkerjuu ja Kaija Koo.

Kesäfiilis

Puuttuva palanen

 Juhannuksena on taas kuoltu oikein urakalla. Maikkari uutisoi uhreja olleen tänä juhannuksena yhteensä viisitoista. Neljätoista miestä ja yksi nainen.

Jos katselee tilastoja pitemmältäkin ajalta, miesten juhannuskuolleisuus on huomattavasti korkeampaa kuin naisten. Lisäksi naiset kuolevat suhteellisesti miehiä useammin väkivallan uhrina, ilman omaa syytään. Miehiltä näyttäisikin puuttuvan itsesuojeluvaisto. Kyse on varmaankin evoluutiobiologisesta asiasa: luolasta saalistamaan lähteneen esi-isän oli pakko olla hullunrohkea, muuten olisi jäänyt perhe ruokkimatta. Eikä yksi suomalainen olisi vastannut kymmentä ryssää, jos sotilaiden itsesuojeluvaisto olisi ollut liian vahva. 

Naisen itsesuojeluvaisto taas on ollut elinehto koko ihmissuvun jatkumiselle. Vaisto on ohjannut naista suojaamaan paitsi itseään, myös ja ennen muuta pentujaan. Nimittäin jos nuoria naisia olisi kuollut maailman sivu samaan tahtiin kuin nuoria miehiä, meitä olisi hirveän paljon vähemmän. 

Uhkarohkeus ei ole pelkästään huono asia. Nimenomaan varovaisuus on syy siihen, miksi naiset ovat esimerkiksi työelämässä lyöneet päänsä lasikattoon niin usein. Miehet ovat menneet samaisesta katosta läpi rytinällä. 

Itsesuojeluvaiston puute antaa miehille illuusion kuolemattomuudesta, rajattomista kyvyistä. Mitä jos ei kuulu (nuoren) miehen sanavarastoon. 

Siksi se on nimenomaan mies, joka kuvittelee kossupullon juotuaan kykenevänsä uimaan vastarannalle. Tai soutamaan.

Saaressa