tiistai 11. kesäkuuta 2013

Ihme ja kumma


Perheen miesväki lähti mökille viettämään isä - poika -laatuaikaa. Minulla olisi tilaisuus (työpäivien jälkeen) puuhastella mitä ikinä keksinkin, ja kaikenlaista tekemistähän sitä olisikin niin kotona kuin puutarhassakin. 

Mitä sitten teen? 

Pyörin autiossa kodissa orpona, en muista syödä (paitsi tänään ystävien kanssa kaupungilla, röyh), en mennä nukkumaan, aamulla melkein lukitsin itseni lehdenhakureissulla oven taakse, pyykit roikkuvat toista päivää kuivina pyykkitelineellä ja puhtaat astiat koneessa. En vain saa aikaiseksi tarttua toimeen. Mieluummin katson televisiota, luen, kuuntelen musiikkia, surffailen netissä.

Heti, kun rutiiniin tulee muutos, menevät pasmat sekaisin. Ihme ja kumma.

Yritän olla syyllistymättä ja vain nauttia tästä hiljaisuudesta ja laiskuudesta, saahan sitä silloin tällöin olla tekemättä mitään. Sitä paitsi työasioissa olen saanut viime päivät vaivata aivojani taas niin, että illalla tietää tehneensä hommia. Tykkään, kuulkaa, tykkään kovasti.

3 kommenttia:

  1. Harvoin uskallan sanoa, että olen missään hyvä, mutta laiskottelussa olen, ihan rehellisesti, paras jonka tunnen! :D Mutta kyllä se huono omatunto tulee sitten kaupanpäällisenä.

    VastaaPoista
  2. Voi ihanaa! Oma syvin toiveeni tälle kesälle olisi juurikin yksi päivä, jona saisin olla kotona ihan yksin kotihousut jalassa, syödä mitä sattuu, katsella dvd:ltä moneen kertaan nähtyjä sarjoja ja kuluttaa aikaani nettisuvuilla, joihin ei muuten ikinä ole aikaa syventyä.

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!