sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ideoita kehiin -kisa alkaa!





Tässä se on. Maailmankaikkeuden ehkä ankein terassi. Meidän takaterassi. Jotakin tarttis teherä ja pian sittenkin. 

Ongelma nro 1. Takapihalla ei kasva mikään. Isot puut syövät nurmikosta kaiken voiman, ja koska nurmikon uusiminen kuuluu taloyhtiön pitkän tähtäimen pihankunnostussuunnitelmaan, sille ei oikein kannata vuokralaisen tehdä itse mitään. Toisekseen terassin katto varjostaa niin, että ikkunalaudoilla olevat kukat eivät kasva, vaan kituvat. Perennapenkkiinkään en ole onnistunut löytämään mitään, mikä menestyisi vaikka kaikkien istuttamieni kasvilajien piti olla pomminvarmoja. 

Ongelma nro 2. Terassilla olisi kiva istuskella, mutta siniset muovikalusteet eivät varsinaisesti houkuttele. Mutta kun ei millään raaskisi hankkia uusia kalusteita, kun ei tuolla kukaan kuitenkaan istu...

Mitä sinä tekisit terassillemme, jotta siitä saisi viihtyisän? Ideoi ja visioi vapasti. Tiilien tilalle on tulossa aitaelementti näkösuojaksi - minkä johdosta tiilille pitäisi keksiä uusi käyttötarkoitus. Käytännössä myös budjettimme on varsin rajallinen, mutta siitä ei kannata välittää: unelmat voivat poikia käyttökelpoisia ajatuksia myös käytäntöön.

Paras ehdotus palkitaan (joten anonyymit, liittäkää mukaan tunnistettava nimimerkki!).
Aikaa ideointiin on torstaihin 20.6. klo 16.00 saakka. Voittajan päättää erittäin subjektiivinen yhden naisen raati elikkäs meikämartta.

Nyt mielikuvitus valloilleen ja ideoita kehiin! Kiitos!
 

 

2 kommenttia:

  1. Tulee mieleen oma takapihani eräässä rivitalossa vuonna 2000...
    JOS tuo olisi minun takaterassini:
    Ensiksi maalaisin hyllykön valkoiseksi, jotta se sulautuisi taustaan. Sitten kantaisin kaikki sisäkukat siihen rönsyilemään. Varsinkin rönsylilja tykkää olla ulkona kesän, kasvaa nopeasti ja tuo vehreyttä. Kaktukset tykkäävät myös olla ulkona. Jollei omia kasveja ole, "varasta" kavereilta ja muualta.
    Kasteluvälineet ja muut laittaisin alimmalle hyllylle tai mieluiten hyllykön taa aidan viereen.
    Pöydän naamioisin isolla pitsipöytäliinalla, jonka päälle laittaisin pöytäliinansuojusmuovin ja ne kiinni toisiinsa alta pöytäliinanpainoilla. Joko ostetuilla tai itsetehdyillä (virkkaa kiven ympärille pussi ja laita se verhoklipsuun ja nipistä pöytäliinan alaosaan, punaisella virkattuna saa mansikan tai vadelman jne.)
    Tuolit saisivat ylleen vanhasta verhosta tai lakanasta tehdyt huput.
    En tiedä, peittääkö se aitaelementti molemmat aukot, mutta luullakseni ei, joten noista tiilistä muotoilisin eritasoaidan talon kulmalle ja sen päälle nuo parvekekukkalaatikot. Valuvat verbenat ja lumihiutaleet tekevät siitä kauniin kesän myötä.
    Kuvasta ei näe katon reunaa, mutta jos se on puuta ja siihen voi laittaa koukkuja, ostaisin juhannuksen jälkeen taimitarhan alemyynnistä siihen pari petunia-amppelia, amppelimansikan ja -tomaatin. Saisi satoa omasta takaa.
    Lisäksi sinne tänne roikkumaan nättejä lyhtyjä, joiden värit hohtavat auringossa ja joista saa hyvää tunnelmanluojaa kesäiltojen hämärään. Ovat myö turvallisen välimatkan päässä kaikesta palavasta roikkuessaan. Käytä kattokoukun ja lyhdyn välissä pitkiä S-koukkuja.
    Tuolien huput saa helposti ompelemattakin, kun käyttää lakanaa tai verhoa ja laittaa laskokset kiinni pöytäliinan painoilla.;) Jollei jaksa/viitsi/halua/osaa ommella. Samalla saa huput pysymään paikoillaan tuulessa.
    Varpaiden alla olisi varmaan mukavampaa olla meriruoho- tai kaislamatto tjms.
    Että sellainen olisi minun terassini. Ja nurkassa lorisisi pöytäpuro....:)

    VastaaPoista
  2. Betonilaatan päälle joku matto, muovinen tai mitä näitä ulkokäyttöön helppoja onkaan tai sitten ihan vain räsymatto, jos muistaa siirtää sen mahdollisen sateen alta pois. Jysk taitaa olla edukkain. Tuoleihin samasta Jyskistä ohuet tai paksut toppaukset, parantaa istumaviihtyisyyttä kummasti. Pöytään suuri kangasliina, tuntuu kivemmalta käsien alla kuin muovi.
    Puuhylly ja siinä olevat sälät varastoon, jos ei tarvitse. Tilalle sisältä huonekasveja viettämään kesää.

    (Tai muovikalut pois ja http://www.tori.fi/keski-suomi/Pirttikalusto_7008057.htm?ca=7&w=1 )

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!