sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Saamapuolella



Tänään vietetään äitienpäivää. Toukokuun toisena sunnuntaina äiti saa aamupalan sänkyyn, kukkia, kortteja, lahjoja. Syödään ja tehdään sitä, mitä äiti haluaa. Ollaan kiltisti, vietetään päivä perheen kesken.

Miksi? 

Onhan se ilman muuta mukavaa, että muistetaan. Ilhaduin kovasti ihanista lahjoista, joita sain. Silmäkulma kostui, kun lapsi halasi ja sanoi rakastavansa. Mutta en halua patsastella ylenpalttisen huomion keskipisteenä. 

Noin yleisellä tasolla on hienoa, että (edes) kerran vuodessa kiitetään äitejä rakkaudesta ja huolenpidosta. Äidit tekevät paljon näkymätöntä työtä, sellaista, jonka huomaa vasta, kun äiti on pois pelistä.

Ehkä minua kaikkein eniten hämää ja hämmentää se, että äitienpäivänä usein juhlitaan todellisten ihmisten sijaan täydellisen äidin myyttiä. Harvassa on äiti, joka ei olisi joskus väsynyt, joka ei suuttuisi, joka ei olisi tehnyt elämässään ja äitiydessään isojakin virheitä. Sellaisista vain ei äitienpäivänä puhuta. Äitienpäivänä hellitään ajatusta siitä, että äitiys tekee naisesta täydellisen ja naiseudesta täyden. Ajatus on arkielämälle vieras.

Ajatus on minulle vieras. Äitiys on varmasti muuttanut minua, parempaan suuntaan, kasvattanut ihmisenä, mutta täydelliseksi en ole tullut. Olen joskus hyvinkin äkeä, kaipaan omaa rauhaa, aina en ehdi tai jaksa lekkiä kun pyyntö kuuluu.

Toki olen äiti, joka ottaa syliin, lohduttaa, puhaltaa pipiin, hoivaa potilasta, peittelee illalla nukkumaan, ostaa lempileipää kaupasta, kannustaa, rohkaisee lasta uskomaan kykyihinsä, auttaa kiperissä tilanteissa, puolustaa tarvittaessa - on olemassa ja saatavilla. 

Mutta se, että minua juhlittaisiin noiden asioiden takia, on jollakin tapaa vaivaannuttavaa. En koe äitiyttä sankariteoksi tai suoritukseksi, josta pitäisi palkita. Olen tässä kaikessa saamapuolella. Minulle suurin lahja on, että lapseni on terve ja että voin hyvillä mielin saatella hänet ensi syksynä koulutielle. Totta kai olen tehnyt osani noiden asioiden eteen, mutta kyllä suurin kiitos kuuluu elämälle. Tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että saan olla äiti.


Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi
he ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia
He tulevat sinun kauttasi mutta eivät sinusta
ja vaikka he ovat sinun luonasi he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi mutta et ajatuksiasi
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa mutta et heidän sielujaan
sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa
mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista
sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.

Sinä olet jousi josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.
kun taivut jousimiehen käden voimasta
taivu riemulla.
  
Khalil Gibran


5 kommenttia:

  1. Mistäköhän bloggaaja on saanut päähänsä,että äitienpäivänä juhlitaan jotain täydellisen äidin myyttiä? Eiköhän tänään juhlima omaa äitiä - juuri sellaisena kun hän on. Jotenkin ärsyttävää, että kaikesta on pakko saada jotain negatiivista sanottavaa aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellisen äidin myytti tuli mieleeni lukiessani viikonlopun iltapäivälehtiä sekä tämän päivän Keskisuomalaista. Kaikissa niissä puhuttiin kovin samanlaisesta äitiydestä, jolla ei oman kokemukseni mukaan ole ihan hirveästi tekemistä arkielämän kanssa.

      Mitä tulee negatiivisuuteen - se ei kyllä ollut tarkoitukseni. Kai asioita saa ajatella muistakin näkökulmista kuin siitä ilmeisimmästä? Minulla on ollut oikein mukava ja onnellinen äitienpäivä, ja niin kuin sanoin - olen syvästi kiitollinen äitiydestäni. Lapseni on parasta, mitä elämä on eteeni tuonut <3.

      Poista
  2. Olipas hieno kirjoitus :). Muutenkin mielenkiintoinen blogi sinulla! Äitienpäivänä olemme näköjään olleet saman myytin äärellä :).

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!