torstai 16. toukokuuta 2013

Haluatko kuitin?

Yhä useammin kuulee erilaisten ostotapahtumien yhteydessä kysyttävän, haluaako asiakas kuitin. 

Joka kerta, kun tätä kysytään minulta kaupan, ravintolan tai minkä vaan kassalla kysytään, sisälläni kiehahtaa pienesti. 

Totta kai minä haluan. Ja kannattaisi haluta muidenkin.

Ensinnäkin haluan kuitin siksi, että voin tarpeen tullen reklamoida ostoksestani, jos ostamassani tuotteessa on jotakin vikaa. Kuitti on merkittävä osa asiakkaan oikeusturvaa.

Toisekseen haluan tietää, mihin rahani käytän. En ole mikään talousihme, todellakaan, mutta aina silloin tällöin on teen pistokokeita kulutustottumuksistani itselleni. Kerään kuitin kaikista pienistäkin ostoksista, jotta näen, mihin vähäiset euroni oikein kulutan. Yleensä pistareiden jälkeen tulee tehtyä ryhtiliike.

Ja kolmanneksi: en halua tukea harmaata taloutta. On yrityksiä, joissa kirjanpidon ohi myyminen on todellinen vaihtoehto. Tai riski. Tai uhka.

Siksi minä haluan ostoksistani kuitin. Kysymättä.

8 kommenttia:

  1. Minä ainakin kaupan kassalla ollessani kysyin aina "Haluatko kuitin?" kun kyseessä oli yksittäin ostos, jäätelö tai limupullo ym. Jos näille yritti tarjota kuittia kysymättä niin 95 % tapauksista eivät kuitenkaan ottaneet sitä. Etukäteen kysymällä säästyi vähän aikaa siinäkin.

    Nykyään otan kyllä itsekin kuitin kaikista mahdollisista pikkuostokista, kun pitän menoistani kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin miettimään, että säästyykö siinä oikeasti aikaa jos tarjoaa kuittia asiakkaalle. Ehkä, ei minulla ole kokemusta.

      Poista
  2. Minä tarjoan kaikille kuitin, en edes kysy haluavatko. Asiakas saa sanoa, jos ei halua. Jos minulta kassa kysyy haluanko kuitin, otan ihan varmasti.
    T:MK

    VastaaPoista
  3. Ja se on myös tosi ärsyttävää, kun myyjät laittavat sen kuitin ostosten kanssa pussiin. Se on jotenkin viime aikoina levinnyt tapa. Aiemmin oli ihan selvä, että kuitin sai käteensä. Olen niin vanhanaikainen, että haluan kuitit lompakkoon enkä erinäisiin pusseihin sinne ja tänne ;D

    VastaaPoista
  4. Itse kassalla kysyn ottaako asiakas kuitin, esimerkiksi pienen korttimaksun yhteydessä. En joka kerta, mutta usein kuitenkin, lähinnä omanikäisiltäni tai nuoremmilta asiakkailta. Jotkut asiakkaat ovat myös niin ihania, että ottavat kuitin, katsovat silmiin, ryttäävät sen nyrkkiin ja tiputtavat vaan siihen hihnalle. Hei en mäkään teidän työpaikalle tule tahallani sotkemaan! Joten kyllä, myös oman työpaikkaviihtyvyyteni takia kysyn :)

    VastaaPoista
  5. Kysyn aina, että ottaako asiakas kuitin. Jotkut pankkikorttikoneet ovat sellaisia, että ne sylkevät ensiksi kauppiaan oman kuitin ja sen jälkeen asiakkaan kuitin. Ravintoloissa usein käy niin, että baaritiski peittyy kuitteihin, kun ihmiset ei haluakkaan niitä ja heittelee niitä lattioille tai repii pieneksi silpuksi lattialle. Plus säästyy paperia, kun asiakas sanoo ettei halua kuittia, niin sitä ei sillon asiakkaalle tulosteta. Harmaatataloutta tässä ei ole, kun pankkikorttikoneesta kuitenkin tulee kauppiaankuitti kirjanpitoihin.

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!