Vessalukemista

Työskennellessäni opettajana suorastaan inhosin ammattilehteämme Opettajaa. Se, että lehti odotti postilaatikossa perjantai-iltapäivänä, oli mielestäni silkkaa kiusantekoa. Se oli nimittäin viikosta juurikin se hetki, kun kaikkein vähiten halusin ajatella mitään työhön liittyvää. Lisäksi lehti oli minusta tunkkainen, sekava ja vanhanaikainen. Se ei yksinkertaisesti houkutellut lukemaan. Niinpä minun Opettajani lensi useimmiten avaamattomana paperinkeräykseen. Yhtä usein tunsin olevani ulkona lehtensä lukeneiden kollegojen keskusteluista. Hävetti.

Sitten vaihdoin ammatillista suuntaa, Opettaja pesi kasvonsa ulkoasu-uudistuksen myötä - ja minä keksin lehden lukuun oivallisen ajan ja paikan. Opettajasta tuli minulle mieluisaa vessalukemista. 

Nyt luen Opettajan viikoittain kannesta kanteen. Lehdessä on kuin onkin paljon mielenkiintoista asiaa kasvatus- ja opetusalalta. On kivaa tietää, mistä kouluissa puhutaan. Lisäksi pienen koululaisen äitinä minua kiinnostavat myös alakouluja käsittelevät jutut aivan uudella tavalla.

Jaa että mitäkö tällä tekstillä haluan sanoa?

Vaikka sen, että kaikella on aikansa ja paikkansa.