keskiviikko 7. elokuuta 2013

Ulkopuolinen



Minä olen kokenut ulkopuolisuutta koko ikäni. 

Kaikki alkoi leikki-iässä. Soitin kaverille, voisiko hän tulla meille leikkimään. "Oota, mä soitan ensin Millalle (yhteinen kaverimme, nimi muutettu) ja kysyn, tehdäänkö me mitään yhdessä. Jos ei, niin sitten mä ehkä voin tulla teille. Minä odotin toiveikkaana. Kaveri ei koskaan tullut, eikä minua koskaan otettu kolmanneksi. Virallisen selityksen mukaan tämä johtui siitä, että olin joukon nuorin. Aikuiset eivät edes yrittäneet tehdä asialle mitään.

Seuraava kipeä muisto juontuu ala-astevuosiin, kun paras kaverini muutti toiselle paikkakunnalle. Minä jäin yksin. Kai minä jossakin porukoissa roikuin, mutta aina laitamilla. Koskaan minua ei huolittu ytimeen.

Tänä kesänä ulkopuolisuuden tunteet ovat jälleen nousseet pintaan. Ihmiset, joita olen pitänyt ystävinäni, eivät edes kysy mukaan yhteisiin menoihinsa. Jälleen minä istun ja mietin yksikseni, mikä minussa on vikana.

Story of my life. 

Tänään Helsingin Sanomissa julkaistu Elina Hirvosen kolumni nosti kyyneleet silmiini. Kolumnissa todetaan joukkoon kuulumisen olevan yksi ihmisen perustarpeista. Jokainen ulkopuolelle jääminen on pieni sosiaalinen kuolema.

"Tutkimuksissa havaittiin, että sosiaalinen torjutuksi tuleminen vaikuttaa aivoissa samoihin alueisiin kuin fyysinen kipu. Tulos oli sama riippumatta siitä, olivatko torjujat tuttuja tai pitikö torjuttu heistä. Laumoissa elävät eläimet kuolevat, jos ne joutuvat ulos ryhmästä", Hirvonen kirjoittaa.

Minä niin tiedän, miltä se kipu tuntuu, kun jätetään yksin. Kun kukaan ei leiki mun kaa. Sitä ei poista se, että on toisia ihmisiä, jotka leikkivät. En osaa kovettaa itseäni, antaa asia olla. Aivan sama sulle ei oo sama mulle. Minulla on ikävä.

Hirvonen siteeraa kolumnissaan yhdysvaltalaista Vivian Paleyta. "You can't say that you can't play". Tämä on periaate, joka jokaisen vanhemman - ja lapsenkin - olisi hyvä muistaa. Sosiaaliset suhteet ovat monimutkaisia, eikä helppoja vastauksia aina ole. Mutta lasta pitää suojella ulkopuolisuuden kivulta. 

Aiheesta lisää myös PS-kustannuksen tuoreessa julkaisussa Pienet lapset ja kiusaamisen ehkäisy. Suosittelen tutustumaan!

3 kommenttia:

  1. Taas ja jälleen kerran kirjoitit hyvin ja tärkeästä asiasta. Ja tuo kirjahan on vallan mainio, pitääpä laittaa varaukseen!

    VastaaPoista
  2. Minulla on samantyyppisiä kokemuksia paljon. Nämä haavat eivät ehkä koskaan täysin parane? Jokin väärin tulkittu tilannekin voi vielä aikuisena nostaa vanhat ikävät traumat pintaan.
    Hyvä kirjoitus.

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!