torstai 29. elokuuta 2013

Hyvä pojaksi

 Olen lyhyen ajan sisään törmännyt useamman kerran perin kummalliseen ilmiöön. Nimittäin ihmiset ovat sanoneet, että lapseni on pojaksi todella hyvä piirtämään. Suivaannuttaa. 

Totta kai olen ylpeä äiti ja sinänsä otettu kehuista, aivan erityisesti niistä, jotka tulevat ammattilaisilta, sillä itse olen autuaan tietämätön siitä, mitä 7-vuotiaalta voi niin sanotusti odottaa ja mikä on keskimääräinen taitotaso tuon ikäisten keskuudessa. Toki olen nähnyt, että lasten välillä on huimia taitoeroja - ja muussakin kuin kuvataiteen tekemisessä.

Mutta mikä ihmeen pojaksi hyvä? Eikö valtaosa maalaustaiteen historian suurnimistä ole kuitenkin miehiä? (Vaikka tietenkään miesten valta-asema tässäkään suhteessa ei liity sukupuolen ylivertaisuuteen. Tulevaisuudessa mestaritaitelijoiden sukupuolijakauma vatmasti tasoittuu.) Ei pitäisi olla yllätys kenellekään, että ihminen, jonka jalkovälissä killuu pippeli, voi olla hyvä piirtämään.

Silti stereotyyppinen poika ei piirrä, koska se on tyttömäistä nyhertämistä. Tosipoika pelaa jalkapalloa, ajaa crossipyörällä, leikkii autoilla ja rakentelee Legoilla. Tosipoika on rasavilli, kilpailuhenkinen ja ainakin hiukan keskittymiskyvytön. Tosipoika inhoaa museoita eikä hänen suustaan kuule sanaa "kaunis" ainakaan ennen kuin on todellinen tarve tehdä tyttöön vaikutus.

On hämmästyttävää, miten sitkeässä stereotypiat elävät. Miten ihmeessä ihmisten päähän saisi taottua, etteivät kiinnostuksenkohteet ja taidot riipu sukupuolesta?


P.S. Sivusilmäilyä suosittelee lämpimästi  äänestämään tänäkin vuonna järjestettävässä Gloria Blog Awards -äänestyksessä sisustusblogien ykköstä, nimittäin Diagnoosi: sisustusmaniaa. Suosikkiruokablogini Campasimpukka ei valitettavasti ole ehdolla, mutta kannatan sitä silti :).
P.P.S. Nythän mää vasta hokasin, että äänestää vissiinkin voi ihan ketä haluaa, myös ohi ehdokasasettelun. Jee!

3 kommenttia:

  1. :DDD En ole kyl koskaan törmännyt tuollaiseen. Te jyväskyläläiset olette kyllä aika outoa porukkaa. Tulipa taas kerran todistettua. Stereotypioista puheenollen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, oli kivasti sanottu tuo äänestysjuttu:)
    Anonyymille, kyllähän me jyväskyläläiset aika outoja ollaan :D

    VastaaPoista
  3. Vai pidetään piirtämistä nykyään ei-poikienjuttuna?! Uusi asia minulle. Olen 34-vuotias mies, enkä muista että omassa lapsuudesani kukaan olisi ajatellut, että piirtäminen on tyttöjen juttu. Kaikkihan nyt sukupuolesta riippumatta tykkäsivät piirtämisestä, niin ajateltiin silloin. Ovatko ajat muuttuneet tässäkin asiassa...

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!