keskiviikko 21. elokuuta 2013

Voi aikoja, voi tapoja!

Tänään silmiini osui uutinen, jonka mukaan opettaja ei saa koulussa takavarikoida oppilaan hallussa olevaa energiajuomaa. Eikä muuten alkoholiakaan. Kumpikaan juomista ei silti sovi alaikäiselle. 

Takavarikointi ei ehkä ole lain mukaista, mutta arkijärjen mukaista se on. Tutkimukset energiajuomien haitallisuudesta lapsille ovat ilmeisesti vielä kesken, mutta on aivan selvää, ettei yletön määrä kofeiinia ja muita piristäviä aineita, sokeria ja ties mitä keinotekoisia ainesosia ole kasvavan lapsen elimistölle ja hermostolle hyväksi. Seuraukset voivat olla moninaiset ja arvaamattomat - ei välttämättä juuri tässä hetkessä, mutta ajan mittaan kyllä. 

Lasten ja nuorten pitäisi syödä terveellisesti ja nukkua ja liikkua paljon. Etenkin teini-ikäiset tietysti tekevät kaikkensa vastustaakseen sitä, mikä hyväksi olisi - on kasvattajien tehtävä panna rajat ei-toivotulle käytökselle. On toki  olemassa suositus, jonka mukaan energiajuomia ei saisi myydä alle 15-vuotiaille, mutta koska kyse on suosituksesta, kaupoilla ei ole velvollisuutta noudattaa sitä. Vanhemmat eivät kykene seuraamaan kaikkia nuortensa liikkeitä - eivätkä kaikki edes välitä.

Tampereella kuulemma puuhattiin koulujen yhteistä energiajuomakieltoa kaupungin yläkouluihin. Tämän hankkeen nyt siis apulaisoikeuskansleri suuressa viisaudessaan torppasi. 

Kyse on muustakin kuin energiajuomista ja niiden haitallisuudesta. Kyse on kasvattamisesta. Yhteisistä pelisäännöistä. Rajojen asettamisesta. Lapsen parhaasta. Kaikkea tätä vastaan energiajuomakiellon vastustaminen sotii.

On käsittämätöntä, että oppilas saa tuoda kouluun ainetta, joka on hänelle selvästi haitallista - eikä kasvattajilla ole mitään keinoa puuttua asiaan. Koululaisille pitäisi riittää kouluaikana tarjottava lounas ja mahdollinen koululta ostettu välipala. Omia eväitä ei koulussa yksinkertaisesti tarvita. Varsinkaan sellaisia, joita ei lapsille suositella.

1 kommentti:

  1. Täällä ovat kauppiaat tehneet yhteisen sopimuksen, eivätkä myy alle 16-vuotialille energiajuomia. Vanhempainyhdistys oli aloitteen takana.

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!