Kevättä!

Melkein vappu

Kielsin tässä päivänä eräänä lasta vielä ripustamasta kaikkia ostamiamme serpentiinejä kattoon. Kohta olohuoneen lampussa roikkui serpentiini poikineen. "Itsetehdystä serpentiinistä et sanonut mitään", lapsi perusteli ennen kuin ehdin sanoa mitään. 

Tänään rakas poikaseni yritti askarrella itse foliosta ja pakkausteipistä hirviö-foliopalloa. Pettymys oli suuri, kun toteutus epäonnistui. Mistä nyt foliopallo, kun Prismassakin on "ihan lällyjä" palloja myynnissä.

Voi pientä miestä <3.

Unisieppari

On pitänyt pitkään postata unisieppar(e)ista, jonka poikani väkersi. Tiedä sitten, mistä oli kuullut moisista vempeleistä, itse en ainakaan muista puhuneeni tai lukeneenikaan sellaisista hänen kuultensa. 

Välillä koko kodin valtaavat askartelut väsyttävät huushollimme sisustus- ja siivousvastaavaa, mutta tässä on kyllä niin suloinen ajatus, että unisieppari saa olla paikoillaan hamaan tulevaisuuteen. Lapsonen vielä lupasi, että jos nämä kaksi siepparia eivät tehoa, niin minun tarvitsee vain sanoa, niin hän tekee lisää sieppareita.

Ärstytys maximus

Ensin ei ollut oikein mitään sanottavaa. Nyt olisi muutamakin juttu tulossa, mutta Blogger ei halua lisätä kuvia postauksiin ollenkaan. Mur. 

Juttua (ei ehkä mitään elämää suurempaa, mutta pieniä arkisia onnenhetkiä sentään) siis tulossa heti, kun tämä ohjelma suostuu taas yhteistyöhön. Siihen saakka: ärsytys maximus.

Sanansäilä

Tässä meille jokaiselle mietittävää. Sananvapaus on itseisarvo.

Marttyyri

Harvoinpa sitä saa mistään lukea yhtä katkeraa tekstiä kuin Antti Kaikkosen (mainettaan parempi - missäköhän asiassa?) blogista. Että kehtaa iso mies olla naurettava: ensin töppäilee ja sitten itkee ympäriinsä surkeaa kohtaloaan. Voi apua.

Anttikin voisi miettiä ensin ja toimia vasta sitten. Marttyyriuden voisi jättää välistä kokonaan.

Intuitiolla

Pojallani on kaveri, jonka seuraan hän kovasti hakeutuu. 

Kaverisuhteet ovat tietysti iloinen asia, mutta äitinä intuitioni sanoo, että tämän kaverin seura ei välttämättä tee hyvää. 

En osaa sanoa, mistä tunne tulee. Osittain kai siitä, että lapseni kertoman mukaan siellä aina sattuu ja tapahtuu, missä tämä kaveri kulloinkin liikkuu. Eikä aina yleensä niin kivoja asioita. Silläkin on osansa, että kyseiseen kaveriin liittyen perheessämme on käyty ensimmäiset homottelu-keskustelut. Kolmanneksi olen ollut huomaavinani, että kaveri, ilmeisesti isompien sisarustensa mallin mukaan, on hyvä älyttämään poikaani, joka on omalla tavallan hyväuskoinen höperö.

Dilemma on paha. Olenko pahimman luokan ylisuojeleva curling-vanhempi, kun yritän eliminoida mielestään ei-toivotut ihmiset ja tapahtumat lapseni elämästä? Vai onko sittenkin kyse puhtaasta rakkaudesta ja terveestä suojelunhalusta? 

Onko kaveripiirin rajoittaminen oikein? Mahdollista edes?

Miten selittää asia seitsemänvuotiaalle? Ei ainakaan niin, että en halua että leikitte yhdessä vapaa-ajalla, koska näen, että siitä ei hyvää seuraa. 

Mieluusti annan kaverille mahdollisuuden. Mutta siitä pidän kiinni, että haluan olla itse valvomassa, että leikit todellakin sujuvat. Oli se sitten oikein tai väärin, niin aion uskoa intuitiooni. Alkaa sitä paitsi olla viimeisiä hetkiä, kun voin tällaisiin asioihin vaikuttaa.