Katu

Tuhansia tossuja, korkojen kopsetta, naurua, ärräpäitä, pareja, väkijoukkoja, yksinäisiä kulkijoita. Rivakkaa askellusta, raahustamista, kevyitä ja raskaita askelia. Sylkeä, verta, hikeä, purukumeja, tupakatumppeja, roskia, lasinsirpaleita. Autoja jonoiksi asti, autiota hiljaisuutta. Öitä ja päiviä, päiviä ja öitä. 

Katu näkee paljon.

Minusta kadut ovat kaupungin perusta. On hauskaa istua katukahvilassa ja seurata ohikulkevia ihmisiä. Inspiroitua asuista, miettiä tarinoita olemusten takana. Keksiä ihmisille nimiä. Huvittua kävelytyyleistä ja siitä, miten koirat muistuttavakaan niin usein ulkoiluttajiaan. Herkistyä hellien hetkien näkemisestä, pelästyä julmia ilmeitä.

Eräs lempipaikoistani kotikaupungissani on sen Kauppakatu. Lähden liikkeelle yliopistolta, kuljen sinisen portin alta. Luon silmäyksen vehreään kampukseen. Yliopisto innostaa ajattelemaan, virittää luovaan tunnelmaan. Yliopiston jälkeen noteeraan ravintola Sohwin sekä Vakiopaineen, baarin, jossa kävijät tuntuvat olevan niin intellektuelleja, että itse en ole sekaan vielä koskaan uskaltautunut. Olin opiskeluaikana enemmän Sohwin tyttöjä. Edelleenkin siellä opettajat katkovat keväisin karttakeppejä oikein huolella. Seuraavaksi huomaan pizzeria Marian, paikan, jossa ruokaileminen oli opiskeluaikoina iso juttu. Ei sillä, hyviä lättyjä sieltä edelleen saa, mutta paikan hohto ja juhlan tuntu kyllä katosivat sitä mukaa, kun opiskelukaverit valmistuivat ja muuttivat pois Jyväskylästä. 

Selkäni taakse jääviä kortteleita kutsutaan yläkaupungiksi, jossa onkin aivan omanlaisensa, kultturelli tunnelma. Kaupat ovat pieniä ja sympaattisella tavalla vaatimattomia, boheemejakin. Kortteleiden tunnelma on jotenkin 70-lukulainen, hiukan pysähtynyt, omaan nostalgiaansa kietoutunut.

Jatkan matkaani. Heti Kympin jälkeen ohitan kuvataidekoulun porttikongin. Paikka on tullut tutuksi vasta menneenä syksynä, mutta veikkaan livahtavani siitä sisään vielä monen monta kertaa. Sitten vastaan tulee Kirkkopuisto, jota ohittavaa kävelytietä reunustavat Jyväskylän komeimmat puut. Viihtyisää! Niiden välistä huomaan Kimperin liikkeen muuttaneen lähemmäs keskustaa. Toisella puolella katua ovat myös taidemuseo ja käsityömuseo. Niissä piipahdan usein, joko poikani kanssa tai yksin. Lapsi on opettanut minua olemaan ottamatta museoita liian vakavasti. Perjantaisin, ilmaisen sisäänpääsyn päivinä, on mukavaa käydä virkistämässä sielua noin vain.

Sitten Kauppakatu muuttuu Kävelykaduksi. Siellä on Jyväskylän sydän ja kohtauspaikka, Kompassi. Kauppakatua reunustavat kauppakeskukset, tavaratalot, baarit ja ravintolat. Kesäisin Kävelykatu tuntuu olevan yksi suuri terassi. Kävelykatu päättyy Aren aukioon, jonka reunalla sijaitsee Kolmikulma Kolmikulma on kaikki minun Jyväskylän-vuoteni "etsinyt itseään". Sitä on remontoitu ja markkinoitu, mutta silti siellä tuntuvat menestyvän vain Eurokangas, Amarillo ja yökerho London, vaikka ne eivät suinkaan ole rakennuskompleksin ainoat liikkeet. Varsinkin kesäisin tuntuu, että koko Jyväskylä päättyy Kolmikulmaan, niin hiljaista sen takana on. Tai no, ei joka puolella. Puistokatu jatkaa vasemmalle siitä, mihin Kauppakatu päättyy.