Äidin rakkaus

Olipa kerran eräs villi variksenpoika nimeltään Veeti. Se eli riemukasta pienen variksen elämää, raakkui pesässä minkä jaksoi, söi ahneesti, oli utelias. Kerran se yritti lähteä emolinnun perään katsomaan suurta maailmaa, ei ymmärtänyt ettei osaa vielä lentää. Tömähti maahan. Ensin Veeti ilahtui: missä olenkaan! Täällähän on kaikkea jännää! Se taapersi suuressa pihassa, päätyi saunan terassille. Sillä aikaa emolintu palasi pesää ja hätääntyi: missä on oma pieni Veetini? Tietääkö kukaan, se raakkui. Veeti, missä olet? Veeti! Emolla oli suuri hätä ja huoli poikasestaan. 

Alhaalla maassa Veeti kuuli emonsa kutsun. Täällä minä olen, maassa, se raakkui. Sillä alkoi olla jo ikävä kotipesään.

Ja niin ne raakkuivat, hätääntyneinä, äiti ja poika. Koko illan ne raakkuivat, äiti tyynnytteli lastaan, ei mitään hätää, Veeti, kaikki on ihan hyvin. Kohta pääset takaisin kotiin. Samalla se yritti kuumeisesti keksiä keinon, jolla poikanen saataisiin takaisin pesään. Äiti vahti pihapiiriä koivunlatvasta, valmiina puolustamaan harhateille joutunutta poikastaan, jos mikä vaara tätä uhkaisi.

Sellaista se on, äidin rakkaus.