Vammaista puhetta

Perussuomalaiset eivät petä koskaan. Enkä puhu nyt poliittisista teoista, vaan suusta karkailevista sammakoista. Kansanedustaja James Hirvisaari on taas provosoinut - vai olisiko kyseessä vitsi tällä kertaa - vertaamalla homoseksuaalisuutta kehitysvammaan. Jossakinhan Hirvisaaren mukaan täytyy olla vika, kun luonnonmukainen kehitys häiriintyy. Samaan hengenvetoon Hirvisaari nimittelee Vihreitä ja Vasemmistoliittoa 'homopuolueiksi', vaikka olisi kuulemma voinut puhua myös sateenkaaripuolueista. Nimitys ihan vain siksi, että nämä kaksi puoluetta suhtautuvat sallivimmin seksuaalivähemmistöihin. Ihanaa.

Palataan tuohon kehitysvamma-asiaan. On vaikeaa ymmärtää, että normaaliälyinen aikuinen ihminen näkee kaiken erilaisen niin pelottavana, että se on pakko luokitella poikkeamaksi, sairaudeksi, vammaksi. Ja se, ettei osata erottaa homoseksuaalisuutta esimerkiksi sukupuolisesta kohdehäiriöstä, vaan niputetaan kaikki heteronormatiivisesta seksuaalisuudesta poikkeava samaan kategoriaan. Tässä tapauksessa vammaksi. 

En ole koskaan kuullut kenenkään vihreän, punaisen, mustan, valkoisen tai keltaisen sanovan, että kaikenlainen seksuaalisuus olisi hyväksyttävää ja ongelmatonta. Monessa asiassa näin musta-valkoisesti ajattelevat ainoastaan ne, joilla ei ole kykyä monimutkaisempaan ja abstraktimpaan ajatteluun. En ymmärrä sitäkään, millä logiikalla voi kukaan määritellä sairaaksi sellaisen seksuaalisen käytöksen, jota on esiintynyt kaikkialla eläinkunnassa (mukaan luettuna ihmiset) kaikkina aikoina ja joka tapahtuu vapaaehtoisesti kahden aikuisen ihmisen välillä.

Miltähän edustaja Hirvisaaresta tuntuisi, jos minä vertaisin hänen kaltaisiaan ennakkoluuloisia ja ahdasmielisiä henkilöitä älyllisesti kehitysvammaisiksi? En toki harrastaisi mitään perussuomalaisten vastaista vihanlietsontaa, vaan aidosti ihmettelisin, onko näiltä ihmisiltä jäänyt normaali älyllinen kehitys kesken. Veikkaan, että Hirvisaari puoluetovereineen ei ainakaan kovin riemastuisi.

Ja arvonnassa voittivat...

1-vuotisjuhlan kunniaksi pumpuliblogien sarjaan kivunnut Sivusilmäilyä haluaa muistaa lukijoita pienillä ja vaatimattomilla lahjoilla. Siispä päätin järjestää arvonnan.


Perheen miesväki toimi onnettarina, ja arpaonni osui seuraavien kohdalle:

1. palkinto KAKSI VALINNAISTA KIRJAA : Pippa

2. palkinto KESÄINEN KATTAUS: Hellusky

3. palkinto KORVIKSET + ylläri: Scarlett O Harava

BONUS

4. palkinto: jäljelle jääneistä kirjoista YKSI VALINNAINEN KIRJA: -riihipiru-

ONNEA VOITTAJILLE!

Lähettäkäähän, voittajat, yhteystietonne perjantaihin 3.8. mennessä sähköpostitse osoitteeseen sivusilmailya@gmail.com.


HUOM! Pippa (ja Pipan jälkeen sitten myös -riihipiru- pääsee valitsemaan) muista mainita, mitkä kirjat valitset tarjolla olevista.

P.S. Tässä vielä muistin virkistykseksi kirjalista:

• Professori Itikaisen tutkimusretki - kuvitellut Ilmari Vainio
• Señor Peregrino - Cecilia Samartin
• Virkkaus: Vanha konsti, uudet mallit - Bente Myhrer & Lilly Secilie Brandal
• Vares: Sheriffi - Reijo Mäki 
• Kaksi huonetta ja heittiö: Suomenoppijoiden sutkauksia - Ulla Koukkari-Anttonen & Terhi Riitijoki

Rappiolla on hyvä olla?

Mitähän Nykäs-Matille kuuluu nykyisin?

Ei sillä, että asia minua varsinaisesti erityisemmin kiinnostaisi, mutta tulipa tässä mieleeni, että tavallinen, onnellinen ja tasapainoinen perhe-elämä Susanna-kihlatun kanssa näyttää tehneen Matista epäkiinnostavan henkilön median kannalta. Matista ei saa enää näyttäviä otsikoita. Herää kysymys, onko Matti itsessään kiinnostanut ketään vuosikausiin, vai onko hänen alennustilansa ollut se, joka on johtanut nähdynkaltaiseen sosiaalipornoon? 

Ylemmyydentunto  ainakin kasvaa, kun saa päivitellä sitä, miten huonosti toisella voikaan mennä. Oma tappavantylsä elämä saa uutta hohtoa. Harva pysähtyy miettimään syitä ja serurauksia naureskellessaan toisten tempauksille.

Medialla on tapana kuluttaa tekemänsä tähdet loppuun. Heistä revitään irti kaikki, mitä suinkin saadaan. Kaikkein surullisimmat tapaukset ovat niitä, jotka eivät osaa tai halua panna yksityisyydelleen minkäänlaisia rajoja. He esittelevät kotinsa, puolisonsa, alusvaatteensa ja myyvät häänsä, häämatkansa - itsensä - julkisuuden toivossa. Ketä oikeasti kiinnostaa, minkävärisiä alushousuja joku oikeasti nobody käyttää tai minkämerkkistä leipää tämä syö?

Miettikää vaikka Nykästä, Johanna Tukiaista, Jussi ja Saana Parviaista - tai vaikka Vesa Keskistä. Nykäsen tarina menee tällä haavaa median kannalta väärään suuntaan. Vaikka inhimillisesti varmasti kaikkien mielestä viimeisin käänne on hyvä ja sen toivotaan olevan pysyvä, etenkin keltainen lehdistö olisi taatusti mielellään kalunnut Matti-paran ruhon loppuun saakka. Nyt herkuttelu jäi kesken. Sillä mitä makaaberimpi tarina, sitä paremmin se myy, niin ällöttävää kuin se onkin. 

Tukiaisen tämänhetkisestä tilasta en tiedä. Lieneekö neito niin viinan, lääkkeiden ja botoxin turruttama, ettei hän jaksa enää tempaista, vai olisiko glamour ja onni kohdanneet sittenkin? Keskisen imperiumin isäntä taitaa olla tällä hetkellä se, jonka alennustila on julkisin. Herra esiintyy umpitunnelissa milloin missäkin tv- tai radio-ohjelmassa vailla mitään tolkullista sanottavaa. Kuvittelee olevansa suurikin tekijä, kun hänestä ollaan kiinnostuneita. Ei raukka ymmärrä, että hänelle nauretaan tai häntä säälitään. Kai. Toivottavasti. Ei kai hän oikeasti ole kenenkään mielestä kiinnostava? Ghanalaisten lapsivaimojen rehaaminen Suomeen on pelkästään säälittävää. Ei Vesa varmaan itsekään usko, että kyse on suuresta rakkaudesta. Molemminpuolista - tai ainakin Vesan puolista hyväksikäyttöä se on. 

Eikä mediakaan tässä kuviossa viaton ole. Eikö Suomessa todellakaan ole kiinnostavampia ja ennen kaikkea uutis- ja juttuaiheita kuin alkoholisoitunut kyläkauppias, mäkihyppääjä tai tanssija? Ovatko heidän edesottamuksensa oikeasti viihdyttävää seurattavaa jonkun mielestä? Missä menee inhimillisyyden raja, mitä halutaan lukea ja kuulla? 

Minä näin joku vuosi sitten humalaisen Mervi Tapolan Jyväskylän kirkkopuistossa kuusen juurella isolla hädällä. Pyysi paperia, että saisi pyyhkiä. Olisin voinut ottaa Mervistä kuvan, lähettää sen Seiskaan ja saada mojovan palkkion. En tehnyt. Annoin Merville nenäliinan, enempää paperia minulla ei ollut mukana. Monen mielestä toimin tyhmästi, meni iso raha sivu suun.

Onko vastuu näiden paperitähtien synnystä ja tuhosta medialla vai kuluttajilla? Molemmilla? Miten mediakonsernit saisi toimimaan eettisemmin ja vastuullisemmin?



 

Sisustuskuvia #15 Sisustustyynyt

Tällaisia sisustustyynyjä löytyy meidän sohvalta! Ylin musta-valkoinen on tuorein ostos, nappasin sen mukaan Ikeasta nyt heinäkuussa. Puukuosisen kangas on myös Ikeasta, mutta olen ostanut tyynyn kirpparilta alkukeväästä. Meillä on samaa kangasta eteisessä naulakon "oviverhona". Samoin musta Riimingan pellavatyynynpäällinen on kirpparilöytö. Toinen samanlainen on makuuhuoneessa.

Sisustuskuvia #14 Keittiötarvike

 Tämä lienee blogini ensimmäinen mainoksentapainen (tosin en hyödy tästä taloudellisesti, joten ainakaan maksettu mainos tämä ei ole). Valitsin sisustushaasteen keittiötarvikkeeksi tiskirätin. Yleensähän tiskirätit ovat rumia, joten niitä täytyy enemmän tai vähemmän piilotella katseilta. Ei näitä.


Olen jo vuosia käyttänyt Kiertin bambuisia tiskirättejä. Ovat kauniita, imukykyisiä, monikäyttöisiä, ekologisia ja kestäviä. Itse asiassa hiukan turhankin kestäviä ;): viimeksi, kun tilasin keväällä nämä kuvien tiskirätit, jäi mietityttämään, kuinka paljon erilaisia tiskirättejä ihminen oikeastaan tarvitsee. Mutta kun ovat niin kauniita!

Oivallinen lahjaidea ja toimiva kotikäytössä. Suosittelen!
















 P.S. Vielä ehtii osallistua arvontaan. Löytyypi täältä.

Sisko ja minä

Siskoni syntyi 57 vuotta sitten nuorten vanhempien esikoiseksi, minä 23 vuotta myöhemmin iäkkäiden vanhempien iltatähdeksi. Siskoni vietti juuri 30-vuotishääpäiväänsä, hän on kasvattanut neljä lastaan aikuiseksi ja itserakennettu talokin on velaton, minä elän nyt ruuhkavuosia, vaikka yhden lapsen äidillä ei kai kovin kovaa ruuhkaa elämässään olekaan. Asun edelleen vuokralla enkä edes haaveile omistusasunnosta. Siskoni asuu maalla, minä kaupungissa. Siskoni on käynyt vain kansakoulun, minulla on ylempi korkeakoulututkinto suoritettuna. Siskoni on harras helluntailainen, minä vähintäänkin skeptikko ellen jopa ateisti. Minä olen poliittiselta katsomukseltani viher-vasemmistolainen, siskoni - no, tietyllä tavalla konservatiivi. Siskoni ei ole turhantarkka siivouksen suhteen, minä taidan nipottaa siisteyden suhteen toisinaan liikaakin.

Minulla ja siskolla on paljon eroja. Listaa voisi nimittäin jatkaa vielä pitkään.

Mutta on meillä paljon yhteistäkin.

Kumpikaan meistä ei osaa uida, viherpeukaloamme kutittaa aina keväisin ja pidämme leipomisesta. Me molemmat luemme paljon. Olemme molemmat melkein yhtä leveitä kuin pitkiä, meillä on isot nenät ja pienet, vihertävänruskeat silmät. Ikäerosta johtuen siskon hiukset ovat harmaammat kuin minun, mutta perästä tullaan!

Emme ole siskon kanssa erityisen paljon tekemisissä. Näemme muutaman kerran vuodessa, soittelemme ja tekstailemme silloin tällöin.

Se ei haittaa. Tärkeintä on, että sisko on olemassa ja siskolle voi soittaa milloin vain. Sisko on antanut anteeksi hölmöilyni ja auttanut minua jatkamaan elämääni.

Sisko on rakas. Rakkaampi kuin osaan ikinä kertoa.

Sisustuskuvia #13 Kukka tai kasvi

Nyt ei malta olla sisällä, ei kuvata. Ajatuksena oli kuvata traakkipuuvanhusta, jonka sain rippilahjaksi melko tarkkaan 19 vuotta sitten. Mutta aurinko vie mennessään, siispä tämänkertainen sisustuskuva tuleekin ulkoa (nopea räpsäisy, pahoittelen).

Suurimpia onnenhetkiä on, kun voi aurinkoisena aamuna lehteä hakiessaan napata omasta rappupäästä muutaman mansikan suuhun.

P.S. Muista arvonta!