Sisko ja minä

Siskoni syntyi 57 vuotta sitten nuorten vanhempien esikoiseksi, minä 23 vuotta myöhemmin iäkkäiden vanhempien iltatähdeksi. Siskoni vietti juuri 30-vuotishääpäiväänsä, hän on kasvattanut neljä lastaan aikuiseksi ja itserakennettu talokin on velaton, minä elän nyt ruuhkavuosia, vaikka yhden lapsen äidillä ei kai kovin kovaa ruuhkaa elämässään olekaan. Asun edelleen vuokralla enkä edes haaveile omistusasunnosta. Siskoni asuu maalla, minä kaupungissa. Siskoni on käynyt vain kansakoulun, minulla on ylempi korkeakoulututkinto suoritettuna. Siskoni on harras helluntailainen, minä vähintäänkin skeptikko ellen jopa ateisti. Minä olen poliittiselta katsomukseltani viher-vasemmistolainen, siskoni - no, tietyllä tavalla konservatiivi. Siskoni ei ole turhantarkka siivouksen suhteen, minä taidan nipottaa siisteyden suhteen toisinaan liikaakin.

Minulla ja siskolla on paljon eroja. Listaa voisi nimittäin jatkaa vielä pitkään.

Mutta on meillä paljon yhteistäkin.

Kumpikaan meistä ei osaa uida, viherpeukaloamme kutittaa aina keväisin ja pidämme leipomisesta. Me molemmat luemme paljon. Olemme molemmat melkein yhtä leveitä kuin pitkiä, meillä on isot nenät ja pienet, vihertävänruskeat silmät. Ikäerosta johtuen siskon hiukset ovat harmaammat kuin minun, mutta perästä tullaan!

Emme ole siskon kanssa erityisen paljon tekemisissä. Näemme muutaman kerran vuodessa, soittelemme ja tekstailemme silloin tällöin.

Se ei haittaa. Tärkeintä on, että sisko on olemassa ja siskolle voi soittaa milloin vain. Sisko on antanut anteeksi hölmöilyni ja auttanut minua jatkamaan elämääni.

Sisko on rakas. Rakkaampi kuin osaan ikinä kertoa.