Kuvitteellisia tilanteita.
I
Ovikello soi. Ovella seisoo lauma poikia. "Pääseekö Mikko ulos leikkimään?" Totta kai Mikko pääsee. Ilahtuu, sillä hän on viime ajat ollut koulussa aika yksinäinen. Luokkakaverit ovat vaivihkaa jättäneet hänet leikkien ja kaikkien juttujen ulkopuolelle. Vihdoinkin hän saa seuraa, ja vielä luokan cooleimmista tyypeistä!
Pojat lähtevät läheiseen puistoon. Siellä kivien alta löytyy kastematoja. "Hei, näitähän voi syödä!", joku keksii. "Miltähän ne maistuvat", Mikko naureskelee. "Maista!" "Enkä", Mikko vastustelee. "Et varmana uskalla maistaa... Mikko, älä oo mammari", Mikkoa yllytetään. "Mikko, Mikko, Mikko, Mikko!", pojat lopulta huutavat kuorossa ja hakkaavat käsiään yhteen. Ja niin Mikko laittaa multaisen kastemadon suuhunsa. Oksennus pyrkii nieluun, mutta silmät kyynelissä ja naama punaisena Mikko nielee madon. "Vitun hullu, sä menit syömään kastemadon!" pojat räjähtävät nauramaan - ja juoksevat pois. Mikko jää yksin, ja silloin oksennus nousee kurkkuun.
II
Joukko nuoria viettää kotibileitä Minnan kotona. On isompien sisarusten diilaamaa siideriä ja sipsiä, hyvää musiikkia ja komeita poikia. Minna humaltuu, hän ei ole ennen juonut alkoholia. Eikä hän olisi juonut nytkään, mutta kaverit tarjosivat ja vaatimalla vaativat Minna maistamaan lasillisen, toisen, kolmannen. Itse asiassa bileet olivat luokkakavereiden idea. Hän oli kertonut olevansa kaksin isosiskonsa kanssa perjantai-illan kotona.
Loppuillasta Minna on niin humalassa, että häntä oksettaa ja pyörryttää. Kaverit auttavat Minnan vanhempien sängylle makaamaan, kun Minnan jalat eivät enää kanna. Kun Minna aamulla herää kotiinpalanneiden vanhempien mekastukseen, koko sänky on oksennuksessa. Minnalla on pissat housussa. Minnan Otsaan on kirjoitettu tussilla VITUN HUORA. Rintojen väliin on laitettu lappu, jossa kehotetaan katsomaan, mitä kivaa YouTubesta löytyy.
* * *
Kuvittele, että yllä mainitut tilanteet sattuisivat omalle lapsellesi. Tai itsellesi. Pitäisitkö niitä kiusantekona vai harmittomana viihteenä?
Niinpä.
Mikä siinä BB:ssä sitten niin huvittaa?
Tilaa
Tekstit
Kaikki kommentit
perjantai 6. syyskuuta 2013
torstai 5. syyskuuta 2013
Lohturuokaa
Päivän Keskisuomalaisessa oli sivunkokoinen juttu lohturuoasta. Sen mukaan apean tai masentuneen ei kannata vetää sisuksiinsa pizzaa ja suklaata, vaan kokata itselleen terveellistä ja piristävää ruokaa. Samaisen lehden nettilehti uutisoi niin ikään tänään, että roskaruoka voi lisätä masennusta. Uutisessa siteerattiin tutkimusta, jonka mukaan masentuneiden ihmisten ruokavalio on usein yksipuolinen ja heikkolaatuinen.
Herää kysymys, onko tämä oikeasti uutinen jollekin?
Jokainen varmaan on kokenut elämässään hetkiä, jolloin masentaa, surettaa tai suomalais-kansallisesti vituttaa suunnattomasti. Käsi ylös ne, joille silloin tulee mieleen, että rupeampa tässä kokkaamaan hyvää tekevää superfoodia. Jaa ei kukaan? Tiesin. Tuollaisina hetkinä sitä toimii nopean mielihyvän tavoittelun periaatteella. On saatava mättöä.
Entäs sitten oikeasti masentuneet? Niin. Ihminen, jolle sängystä nouseminen on saavutus, ei varmasti jaksa ajatella ruokavalionsa terveellisyyttä. Kunhan jotakin syö henkensä pitimiksi. Jos jaksaa. Eikä unohdeta sitäkään, että monen masentuneen riesana on työkyvyttömyyden myötä myös taloudelliset ongelmat. Jos kilo ranskalaisia maksaa vähemmän kuin yksi kurkku, ei liene epäselvää, kumman vähävarainen valitsee. Syntyy itseään ruokkiva kehä.
Tutkimuksessa on myös todettu, että terveellisellä ruokavaliolla on yhteys vähentyneisiin masennusoireisiin. Heureka! Mutta kumpi olikaan ensin, masennus ja siitä tervehtyminen vai ruokavalio ja sen koheneminen?
Ei asia tietenkään ole vain joko - tai. Hiilari- ja rasvapommit eivät tunnetusti tee oloa kovinkaan hehkeäksi, joten varmasti ne osaltaan lisäävät masennusoireita. Samoin alakuloa voi lisätä se, jos ruokavalio on pitkään ravintoarvoiltaan köyhää. Toisaalta säännöllinen ruokailurytmi ja maukas ja monipuolinen ateria piristävät sekä mieltä että ruumista. Ja kävihän Keskisuomalaisen siteeraamassa tutkimuksessa sekin ilmi, että ravintoaineista esimerkiksi folaatin saannilla on yhteyttä ihmisen mielialaan.
Että kyllä. Ravintoköyhä ruokavalio saattaa lisätä masennusta. Mutta yhtä hyvin ruokavalio voi olla laajemman kokonaisuuden yksi ilmenemismuoo. Oli niin tai näin, satunnaista lohturuokaa kaipaava voi jatkossakin etsiä vastauksia karkkipussin pohjalta tai pikaruokaravintolasta. Terveellistä ruokaa ehtii kokkailla kyllä sitten, kun tuuli on taas kääntynyt ja olo parempi.
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
Elokuussa eivät ostokset onnistuneet
Elokuussa tulin ostaneeksi alusvaatteita oikein urakalla. Ja kahdet kengät.
2
x rintaliivit, Lindex, yht. 49, 80 €
Tennarit,
Kolmego / Prisma 49,90 €
3
pkt alushousut x 3, KappAhl 29, 80 €
Tennarit,
Vagabond / KooKenkä 39,00 €
Yht.
168,50 €
Rahaa siis paloi, ei nyt mitenkään mahdottomasti, mutta siihen nähden kyllä, että kaikki ostokset epäonnistuivat enemmän tai vähemmän: alushousut olivat liian suuria, rintaliivit tavalla ja toisella vääränlaisia, toiset kengät liian pienet vaikka ovat jo valmiiksi numeroa suuremmat kuin tavallisesti ja toisista sain elämäni rakot kantapäihin.
No, aina ei mee niin kuin Strömsössä.
maanantai 2. syyskuuta 2013
Valkoisen heteron heikko itsetunto
YLE Uutiset kyseli tänään Facebookissa, miten suhtautuisin, jos lapseni opettaja olisi avoimesti homoseksuaali. Tai jos poliisi olisi, tai huippujääkiekkoilija. En ollut uskoa silmiäni - taas mennään. Hohhoijaa.
Eikö ihmisille muka vieläkään ole selvää se, että homoseksuaalisuus ei vaikuta sen enempää opettajan, jääkiekkoilijan, papin kuin presidentinkään ammattitaitoon? Toki luettuani ymmärsin, että YLE kerää tietoja tulevaa Silminnäkijä-ohjelmaa varten, ja keskustelua ajatellen kärjostykset tietysti ovat tarpeellisia. Silminnäkijässä on nimittäin tulevana torstaina tarkoitus keskustella yhteiskunnan väitetystä homosaatiosta.
Linkin uutisjutussa 39-vuotias Jani itkee sitä, kuinka Suomessa ei saa enää olla ylpeä heteroudestaan. Hänen mielestään media tyrkyttää liikaa homomyönteisyyttä. Hän kaipaa tasa-arvoisuutta heteroille. "Ihanteellista" ydinperhemallia ja sitä kautta vain naisen ja miehen välistä avioliittoa perustellaan, kuten jutussa Maria ja Teppo tekevät, luonnollisella lisääntymisellä. Minusta peristelu ontuu. On toki totta, että vain nainen ja mies voivat lisääntyä keskenään, mutta kuka on sanonut, että kaikkien ihmisten pitäisi lisääntyä? Lisääntykää ja täyttäkää maa -kehotusta on ihmiskunnassa toteutettu heterojen toimesta aivan yllin kyllin.
Keskustelu alkaa muistuttaa Venäjän surullisenkuuluisaa "homopropagandan" kieltävää lakia. Tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymyksiä ei saisi pitää esillä, koska valkoinen heteromies (ja -nainen) kokee sen - ilmeisesti uhkaksi omalle seksuaalisuudelleen ja parisuhteelleen.
Jokaisen tasa-arvoista avioliittolakia vastustavan olisi hyvä pohtia kysymystä mitä sitten, jos oma lapsi onkin homo? (Ihan hyvin juuri hän voi olla, sillä homoseksuaalisuus ei riipu kasvatuksesta tai muista ulkoisista tekijöistä. Sitä on esiintynyt eläin- ja ihmiskunnassa tasaisesti kautta aikojen.) Omakohtaisuuden kautta nähtynä asia ei varmaankaan ole enää yhtä musta-valkoinen. Kunhan et toteuta -fraasikin saa lapsen kautta ajateltuna uusia ulottuvuuksia, sillä äärimmäisen harva onneksi pystyy kieltämään lapseltaan onnen. (Toki tällaisiakin ääliöitä löytyy.)
Niin. Miten heikko onkaan valkoisen heteron itsetunto (ja yleissivistys)? Heteroilla on jo kaikki ne oikeudet, joihin seksuaalinen suuntautuminen vaikuttaa edes välillisesti. Miten homoseksuaalien oikeudet uhkaavat heterojen oikeuksia? Mitään ei olla viemässä keneltäkään pois. Toiset vain saisivat sen ihmisarvon, joka toisille on ollut aina itsestäänselvyys. Siinä kaikki.
Kukaan ei kiellä Jania olemaan ylpeä omasta parisuhteestaan naisen kanssa. Eikä Marian ja Tepon onni ole muilta pois, niin kuin ei vaikkapa Teemun ja Taavin tai Viivin ja Merinkään onni ole heiltä pois.
Eikö ihmisille muka vieläkään ole selvää se, että homoseksuaalisuus ei vaikuta sen enempää opettajan, jääkiekkoilijan, papin kuin presidentinkään ammattitaitoon? Toki luettuani ymmärsin, että YLE kerää tietoja tulevaa Silminnäkijä-ohjelmaa varten, ja keskustelua ajatellen kärjostykset tietysti ovat tarpeellisia. Silminnäkijässä on nimittäin tulevana torstaina tarkoitus keskustella yhteiskunnan väitetystä homosaatiosta.
Linkin uutisjutussa 39-vuotias Jani itkee sitä, kuinka Suomessa ei saa enää olla ylpeä heteroudestaan. Hänen mielestään media tyrkyttää liikaa homomyönteisyyttä. Hän kaipaa tasa-arvoisuutta heteroille. "Ihanteellista" ydinperhemallia ja sitä kautta vain naisen ja miehen välistä avioliittoa perustellaan, kuten jutussa Maria ja Teppo tekevät, luonnollisella lisääntymisellä. Minusta peristelu ontuu. On toki totta, että vain nainen ja mies voivat lisääntyä keskenään, mutta kuka on sanonut, että kaikkien ihmisten pitäisi lisääntyä? Lisääntykää ja täyttäkää maa -kehotusta on ihmiskunnassa toteutettu heterojen toimesta aivan yllin kyllin.
Keskustelu alkaa muistuttaa Venäjän surullisenkuuluisaa "homopropagandan" kieltävää lakia. Tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymyksiä ei saisi pitää esillä, koska valkoinen heteromies (ja -nainen) kokee sen - ilmeisesti uhkaksi omalle seksuaalisuudelleen ja parisuhteelleen.
Jokaisen tasa-arvoista avioliittolakia vastustavan olisi hyvä pohtia kysymystä mitä sitten, jos oma lapsi onkin homo? (Ihan hyvin juuri hän voi olla, sillä homoseksuaalisuus ei riipu kasvatuksesta tai muista ulkoisista tekijöistä. Sitä on esiintynyt eläin- ja ihmiskunnassa tasaisesti kautta aikojen.) Omakohtaisuuden kautta nähtynä asia ei varmaankaan ole enää yhtä musta-valkoinen. Kunhan et toteuta -fraasikin saa lapsen kautta ajateltuna uusia ulottuvuuksia, sillä äärimmäisen harva onneksi pystyy kieltämään lapseltaan onnen. (Toki tällaisiakin ääliöitä löytyy.)
Niin. Miten heikko onkaan valkoisen heteron itsetunto (ja yleissivistys)? Heteroilla on jo kaikki ne oikeudet, joihin seksuaalinen suuntautuminen vaikuttaa edes välillisesti. Miten homoseksuaalien oikeudet uhkaavat heterojen oikeuksia? Mitään ei olla viemässä keneltäkään pois. Toiset vain saisivat sen ihmisarvon, joka toisille on ollut aina itsestäänselvyys. Siinä kaikki.
Kukaan ei kiellä Jania olemaan ylpeä omasta parisuhteestaan naisen kanssa. Eikä Marian ja Tepon onni ole muilta pois, niin kuin ei vaikkapa Teemun ja Taavin tai Viivin ja Merinkään onni ole heiltä pois.
lauantai 31. elokuuta 2013
Halusin vain kiit(t)ää
Tänä kesänä eivät ole siivet juuri maata ehtineet viistää, sen verran kovaa ja korkealla on liidetty Elonkerjuu Airlinesin kyydissä pitkin Suomenmaata.
Kuopio, Himos, Seinäjoki, Tampere, Jyväskylä, Teuva, Hämeenkyrö ja vielä kerran Tampere... upeita keikkoja, arjen yläpuolelle kohottavia elämyksiä kaikki kahdeksan kohtaamista. On myös ollut ilo tutustua uusiin ihmisiin ja saada foorumeilta tutuille nimille ja kasvoille äänet ja olemukset.
Kulunut vuosi on ollut ihmeellinen, monessa suhteessa. Elonkerjuu on ollut vahvasti mukana jokaisessa tunnelmassa. Vuosi sitten olin almaissa, enemmän kuin itselleni uskalsin edes myöntää. Niihin tunnelmiin Elonkerjuun musiikki, keikkailo ja energia toivat valoa ja uskoa. Sopivan napakoita potkuja persauksille, itsenäistymistä ja rohkeutta olla minä.
Sitten kun asiat alkoivat valjeta, musiikki toi mukanaan kuplivaa iloa ja ultimaattista rentoutumista. Otetaan soittolapiosta kiinni ja annetaan mennä! Opin heittäytymistä ja hyväksyntää. Sain itseni takaisin.
Nyt, kun Kesä siivillä 2013 on taputeltu valmiiksi ja Elonkerjuu viettää ansaittua lomaa (vaikka eivät nuo taida lomailla sanan varsinaisessa merkityksessä kukaan...) ennen uuden levyn tekoa ja syksyn keikkoja, tunnelmat ovat haikeat mutta kiitollisen onnelliset. Takataskussa on niin paljon hymyä, huumoria, hulluutta ja hellyyttä, että kyllä näillä jaksaa tormata kohti pimeneviä iltoja ja sateesta harmaita aamuja. Ja jos joskus tuntuu vaikealta, ei tarvitse kuin kuunnella Sä tarttet - ja jo on suupielet taas korvissa.
Kiitos Elonkerjuu, kiitos Syntymähäjyt, kiitos keikkakaverit! Puss och kram kaikille!
Muutama (uusinta)otos kesän keikoilta
Kuopio, Himos, Seinäjoki, Tampere, Jyväskylä, Teuva, Hämeenkyrö ja vielä kerran Tampere... upeita keikkoja, arjen yläpuolelle kohottavia elämyksiä kaikki kahdeksan kohtaamista. On myös ollut ilo tutustua uusiin ihmisiin ja saada foorumeilta tutuille nimille ja kasvoille äänet ja olemukset.
Kulunut vuosi on ollut ihmeellinen, monessa suhteessa. Elonkerjuu on ollut vahvasti mukana jokaisessa tunnelmassa. Vuosi sitten olin almaissa, enemmän kuin itselleni uskalsin edes myöntää. Niihin tunnelmiin Elonkerjuun musiikki, keikkailo ja energia toivat valoa ja uskoa. Sopivan napakoita potkuja persauksille, itsenäistymistä ja rohkeutta olla minä.
Sitten kun asiat alkoivat valjeta, musiikki toi mukanaan kuplivaa iloa ja ultimaattista rentoutumista. Otetaan soittolapiosta kiinni ja annetaan mennä! Opin heittäytymistä ja hyväksyntää. Sain itseni takaisin.
Nyt, kun Kesä siivillä 2013 on taputeltu valmiiksi ja Elonkerjuu viettää ansaittua lomaa (vaikka eivät nuo taida lomailla sanan varsinaisessa merkityksessä kukaan...) ennen uuden levyn tekoa ja syksyn keikkoja, tunnelmat ovat haikeat mutta kiitollisen onnelliset. Takataskussa on niin paljon hymyä, huumoria, hulluutta ja hellyyttä, että kyllä näillä jaksaa tormata kohti pimeneviä iltoja ja sateesta harmaita aamuja. Ja jos joskus tuntuu vaikealta, ei tarvitse kuin kuunnella Sä tarttet - ja jo on suupielet taas korvissa.
Kiitos Elonkerjuu, kiitos Syntymähäjyt, kiitos keikkakaverit! Puss och kram kaikille!
Muutama (uusinta)otos kesän keikoilta
torstai 29. elokuuta 2013
Hyvä pojaksi
Olen lyhyen ajan sisään törmännyt useamman kerran perin kummalliseen ilmiöön. Nimittäin ihmiset ovat sanoneet, että lapseni on pojaksi todella hyvä piirtämään. Suivaannuttaa.
Totta kai olen ylpeä äiti ja sinänsä otettu kehuista, aivan erityisesti niistä, jotka tulevat ammattilaisilta, sillä itse olen autuaan tietämätön siitä, mitä 7-vuotiaalta voi niin sanotusti odottaa ja mikä on keskimääräinen taitotaso tuon ikäisten keskuudessa. Toki olen nähnyt, että lasten välillä on huimia taitoeroja - ja muussakin kuin kuvataiteen tekemisessä.
Mutta mikä ihmeen pojaksi hyvä? Eikö valtaosa maalaustaiteen historian suurnimistä ole kuitenkin miehiä? (Vaikka tietenkään miesten valta-asema tässäkään suhteessa ei liity sukupuolen ylivertaisuuteen. Tulevaisuudessa mestaritaitelijoiden sukupuolijakauma vatmasti tasoittuu.) Ei pitäisi olla yllätys kenellekään, että ihminen, jonka jalkovälissä killuu pippeli, voi olla hyvä piirtämään.
Silti stereotyyppinen poika ei piirrä, koska se on tyttömäistä nyhertämistä. Tosipoika pelaa jalkapalloa, ajaa crossipyörällä, leikkii autoilla ja rakentelee Legoilla. Tosipoika on rasavilli, kilpailuhenkinen ja ainakin hiukan keskittymiskyvytön. Tosipoika inhoaa museoita eikä hänen suustaan kuule sanaa "kaunis" ainakaan ennen kuin on todellinen tarve tehdä tyttöön vaikutus.
On hämmästyttävää, miten sitkeässä stereotypiat elävät. Miten ihmeessä ihmisten päähän saisi taottua, etteivät kiinnostuksenkohteet ja taidot riipu sukupuolesta?
P.S. Sivusilmäilyä suosittelee lämpimästi äänestämään tänäkin vuonna järjestettävässä Gloria Blog Awards -äänestyksessä sisustusblogien ykköstä, nimittäin Diagnoosi: sisustusmaniaa. Suosikkiruokablogini Campasimpukka ei valitettavasti ole ehdolla, mutta kannatan sitä silti :).
P.P.S. Nythän mää vasta hokasin, että äänestää vissiinkin voi ihan ketä haluaa, myös ohi ehdokasasettelun. Jee!
Totta kai olen ylpeä äiti ja sinänsä otettu kehuista, aivan erityisesti niistä, jotka tulevat ammattilaisilta, sillä itse olen autuaan tietämätön siitä, mitä 7-vuotiaalta voi niin sanotusti odottaa ja mikä on keskimääräinen taitotaso tuon ikäisten keskuudessa. Toki olen nähnyt, että lasten välillä on huimia taitoeroja - ja muussakin kuin kuvataiteen tekemisessä.
Mutta mikä ihmeen pojaksi hyvä? Eikö valtaosa maalaustaiteen historian suurnimistä ole kuitenkin miehiä? (Vaikka tietenkään miesten valta-asema tässäkään suhteessa ei liity sukupuolen ylivertaisuuteen. Tulevaisuudessa mestaritaitelijoiden sukupuolijakauma vatmasti tasoittuu.) Ei pitäisi olla yllätys kenellekään, että ihminen, jonka jalkovälissä killuu pippeli, voi olla hyvä piirtämään.
Silti stereotyyppinen poika ei piirrä, koska se on tyttömäistä nyhertämistä. Tosipoika pelaa jalkapalloa, ajaa crossipyörällä, leikkii autoilla ja rakentelee Legoilla. Tosipoika on rasavilli, kilpailuhenkinen ja ainakin hiukan keskittymiskyvytön. Tosipoika inhoaa museoita eikä hänen suustaan kuule sanaa "kaunis" ainakaan ennen kuin on todellinen tarve tehdä tyttöön vaikutus.
On hämmästyttävää, miten sitkeässä stereotypiat elävät. Miten ihmeessä ihmisten päähän saisi taottua, etteivät kiinnostuksenkohteet ja taidot riipu sukupuolesta?
P.S. Sivusilmäilyä suosittelee lämpimästi äänestämään tänäkin vuonna järjestettävässä Gloria Blog Awards -äänestyksessä sisustusblogien ykköstä, nimittäin Diagnoosi: sisustusmaniaa. Suosikkiruokablogini Campasimpukka ei valitettavasti ole ehdolla, mutta kannatan sitä silti :).
P.P.S. Nythän mää vasta hokasin, että äänestää vissiinkin voi ihan ketä haluaa, myös ohi ehdokasasettelun. Jee!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)