Räkänokka ja lähiökyylä

Perjantaina kävelin kaupungilla kauppakeskuksen ohi. Sen yhteyteen rakennettiin terassia kahdelle ravintolalle. Tyylikkäitä, laadukkaita, raikkaita. Ilahduin kovasti, tällaista paikoin kovin vaatimaton kotikaupunkini kaipaa! Elämää. Päätin, että poikkean ainakin toisella terasseista mahdollisimman pian.

Tänään sain sitten lehdestä lukea, että terassit ehdittiin tuskin avata asiakkaille, kun ilkivallan tekijät olivat iskeneet. Oli rikottu rakenteita ja kasvillisuutta. 


Suututtaa. Mikä ihmisiä vaivaa? Miksi rikkoa toisen omaisuutta, tai yhteistäkään? Humalaisen päähänpistoja, niinpä niin. Nuoren miehen uhoa varmaankin. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että alkoholi ja suomalainen mielenlaatu eivät sovi yhteen. Ja siitä, että koko kylän pitäisi kasvattaa lapsia ja nuorisoa. Ehkä se hiukan hillitsisi intoa tuhota toisten omaisuutta.

Ilkivaltaa voi psykologisoida patoutuneen pahan olon ilmaukseksi, jopa hätähuudoksi - paikkoja palasiksi panemalla ilkivallantekijä haluaa huomiota, välittämistä. Rajat. Kyynikko minussa kuitenkin nostaa päätään. Todennäköisesti tekijät ovat kuitenkin niitä ärsyttäviä räkänokkia, jotka kuvittelevat omistavansa koko maailman. Yksinkertaisesti ääliöitä. 

Koulussa nämä tyypit terrorisoivat häiriköinnillään kaikkien opiskelua ja pappa betalar, jos vaikeudet uhkaavat. Musta selitetään valkoiseksi, kun eihän meidän nicopetteri ole mihinkään syyllinen. Koskaan. Oman elantonsa eteen nämä räkänokat eivät tee mitään - mukavampaahan se on kuljeskella toimettomana ympäriinsä syljeskelemässä ja herjata esimerkiksi maahanmuuttajayrittäjiä.

Räkänokilla ei ole mitään kunnioitusta ihmisiä, eläimiä, luontoa tai omaisuutta kohtaan. Vain oma napa merkitsee. Ja näitä oman navan ympärillä pyörijöitä on nykyisin paljon. Itse asiassa heitä on koko ajan enemmän ja enemmän. Kehitys on pelottavaa. Aiemmin keskimääräinen kansalainen pelkäsi tai ainakin kunnioitti poliisia. Nyt poliisille haistatellaan. Ylipäätään auktoriteettien kunnioitus on kuollut. Kaikki mulle tänne heti nyt! Jos minun tekee mieli tuhota jotain, minä teen sen välittämättä siitä, että aiheutan jollekin toiselle mielipahaa ja vahinkoa. Minä! Räkänokka. 

Itselläni on varmasti jonkinlainen lähiökyylän leima otsassani, kun en kotipihassani siedä skootterilla kurvailevaa, toisten nurkkiin kuseksivaa ja tupakantumppeja ympäriinsä viskelevää nuorisoa. Onneksi tällä nuorisolla on tolkun vanhemmat, jotka kiittävät asioihin puuttumisesta. Olen myös soittanut poliisit paikalliseen puistoon, kun pussikaljoittelevat alaikäiset eivät muuten ymmärtäneet omaa parastaan; useamman kerran olen komentanut ostarilla hilluvia teinejä keräämään maahan heittämäsä roskat ja viemään ne muutaman metrin päässä olevaan roskakoriin - esimerkkejä lähiökyylän luonteestani on useita. 

Minusta on aikuisen velvollisuus puuttua. Väitän, että perusnuoren erottaa huumehöyryissään seilaavista versioista aika helposti. Arvaamattomia piripäitä on itse kunkin syytä varoa, mutta se ei tahdo mennä jakeluun, että tavallisia nuoria pelätään niin, ettei ilkivaltaan puututa. Roskien maahan heitteleminen on ensimmäinen askel, olutpullojen rikkominen ja seinien töhriminen toinen. Kohta ollaankin jo panemassa toisen vaivalla rakentamaa terassia palasiksi.

Nuorison tempaukset aiheuttavat totta kai päivittelyä, voivottelua, tyrmistystä ja kummastusta. Toivottavasti ne saavat aikuiset myös katsomaan peiliin. Ilkivallanteot ovat rikoksia, mutta melkein sellaiseksi pitäisi luokitella puuttumatta jättäminenkin. Uskon, että jos meitä lähiökyyliä olisi hiukan enemmän, räkänokkien määrä vähenisi samassa suhteessa.