Hyvää viikonloppua!
lauantai 14. syyskuuta 2013
Aurinkoa syksyyn!
torstai 12. syyskuuta 2013
Melkein identtiset kaksoset
Voisin kuvitella, että sekä Me Naisten että Annan toimituksessa on tänään ähkäisty ei-niin-ihastuneesti, kun kilpaileva aviisi on ilmoille pullahtanut. Ja se oma tietysti myös. Jos punaisen sävyt eivät olisi hiukan erit, ei näitä toisistaan erottaisi: molemmissa kansikuvahahmona vaalea julkkiskaunotar identtisessä asennossa, puhetta somesta (samassa kohtaa kantta), Sofi Oksanen (samassa kohtaa), mediasta tutun miehen rohkea tunnustus (samassa kohtaa), herkkuja ja kauneutta... Hupsis!
tiistai 10. syyskuuta 2013
Aina väärässä
Me Naiset -lehden nettisivulla annetaan vinkkejä siihen, kuinka käyttäytyä Facebookissa niin, ettei ärsyttäisi ketään. Lyhyesti: älä brassaile, älä valita. Ole inhimillinen. Kohtuudella kaikkea: liika on liikaa ja liian vähän on liian vähän.
Mutta miksi kaikkia pitäisi miellyttää?
Tätä asiaa olen pohtinut viime aikoina taas paljon, kun mielipiteeni sekä täällä blogissa että Facebookissa ovat saaneet ihmiset ärsyyntymään. Ensinnäkin tämä tapaus homosaatioasia. Kirjoitin taannoin valkoisen heteron heikosta itsetunnosta. Minusta kommentit, joissa hetero väittää, ettei saa enää toteuttaa omaa seksuaalista suuntautumistaan ja että heterojen oikeuksia poljetaan nyky-yhteiskunnassa, ovat yksinkertaisesti noloja ja pöyristyttäviä.
Kyse oli ja on siis minun tulkinnastani ja minun mielipiteestäni. Peilasin lukemaani uutista - ja myöhemmin katsomaani dokumenttia - omaan maailmankatsomukseeni, arvoihini ja arvostuksiini. En ikinä koskaan ole missään väittänyt, että minun mielipiteeni olisi jumalallinen totuus tai että olisin vastaansanomattoman oikeassa. Mutta omassa blogissani kirjoitan asioista omasta näkökulmastani, koska en voi kirjoittaa esimerkiksi kyseisessä dokumentissa esiintyneiden ihmisten puolesta. Heillä on toki oikeus omaan mielipiteeseensä - mutta niin on minullakin. Ymmärrän erilaista ajattelutapaa, vaikka en voi sitä täysin hyväksyä, jos ja kun se vahingoittaa muita.
Onkin ollut melko raskasta ottaa vastaan useita ja taas useita haukkumakommentteja, joiden mukaan olen sairas ja blogini on oksettava, vastenmielinen ja lapsellinen. Ja minä olen yksinkertaisesti kaikessa väärässä. Oli niin tai näin, tämän blogin ensisijainen tarkoitus ei ole viihdyttää ja miellyttää - vaan herättää keskustelua. Lisäksi tämä toimii eräänlaisena päiväkirjana. On mielenkiintoista lukea myöhemmin, mitä kaikkea sitä onkaan tullut ajatelleeksi.
Sitten tuli tapaus BB. Mielestäni kommentoin Facebookissa varsin neutraaliin sävyyn, etten aio kyseistä ohjelmaa tänäkään vuonna katsoa - ja että jos ohjelma niin kovin ärsyttää (niin kuin ihmisten tilapäivityksistä saattoi lukea) suosittelen samaa taktiikkaa muillekin. Minä ja BB voimme hyvin olla samassa Suomessa, kunhan minua ei pakoteta katsomaan sitä. Minä en vain pidä kyseisestä formaatista. Piste. Toisenlaisella otteella tehtynä se voisi olla kiinnostava, sen kyllä myönnän.
Sitten menin linkittämään Facebook-sivuilleni blogitekstin, jonka kirjoittaja argumentoiden "diagnosoi" BB:n katsojat idiooteiksi. En sanonut olevani kirjoituksen kanssa täysin samaa mieltä. Silti minut haukuttiin omalla FB-seinälläni ylemmyydentuntoiseksi paskaksi. Minua vaadittiin lopettamaan jatkuva (hohhoijaa) BB-fanien mollaaminen ja hakeutumaan hoitoon. Minusta reaktio oli käsittämätön. Anteeksi nyt vain, mutta minusta hoitoon pitäisi hakeutua sen, jota toisten mielipiteet ärsyttävät noin paljon.
Minua ei ole tehty miellyttämään muita. En osaa olla hiljaa ja myötäillä muita, jos olen jostakin asiasta jotakin mieltä. Joskus ärsytän ihmisiä tahallani, koska on hauskaa, kun syntyy keskustelua. Olen käynyt erilaisen vakaumuksen omaavan ystäväni kanssa monta kiinnostavaa keskustelua. Vaikka mielipiteet ovat päinvastaisia, on ihanaa kun voi yrittää ymmärtää. Ja voi yrittää saada toista ymmärtämään omaa mielipidettä. Tunnistan itsessäni myös Don Quijoten ja Minna Canthin perillistä. Olen valmis taistelemaan sellaisten asioiden puolesta, joihin uskon.
On toki eri asia olla eri mieltä kuin epäkohtelias. Mielipiteensä voi ilmaista kauniisti ja rakentavastikin. Tässä on itselläni opettelemista. Kun kiihdyn, suustani ja etenkin näppikseltäni voi päästä ikävääkin tekstiä, etenkin silloin, jos tuntuu että enää eivät riitele asiat vaan ihmiset.
Mutta erilaiset mielipiteet, elämäntavat ja persoonat - ne ovat rikkaus. Toivottavasti myös anonyymit loanheittäjät ymmärtävät tämän.

Vastarannankiiskiyksiä
Olen aina ollut vähän vastarannankiiski. Esimerkiksi nuorena en suin surminkaan halunnut harrastaa sen enempää laskettelua kuin tennistäkään siksi, että melkein kaikki muut tekivät niin. En missään nimessä halunnut opiskelemaan Helsinkiin, vaikka moni ikätovereistani hinkuin maalta nimenomaan pääkaupunkiseudulle.
Nyt aikuisiällä blogien seuraaminen on vienyt vastarannankiiskeyteni aivan uudelle tasolle. Ihastuin nimittäin ensinäkemältä tähän Ikean mattoon. Mutta niin tuntuivat ihastuneen kaikki muutkin. Sellaista sisustusblogia tuntui olevan mahdoton löytää, jonka kuvissa samainen matto ei vilkkuisi. Siispä minä jätin oman mattoni hankkimatta. Nyt on sitten tämä kupari. Kuparinväriset esineet ovat kauniita. Olisi kiva hankkia kuparinen maljakko, kynttilänjalka - tai vaikka tuoda kuparipannu lapsuudenkodista keittiötä koristamaan. Mutta kun koko syksyn joka ikinen sisustuslehti ja blogi on ylistänyt kuparin trendikkyyttä, niin kyllä en varmaan hanki mitään kuparinväristä kotiini.
Tiedän, mitä sitä välittämään. Jokaisen pitäisi harrastaa sitä, mikä hyvältä tuntuu riippumatta siitä, onko laji trendikäs vai ei. Sama pätee kotiin. Ketään ei liikuta se, löytyykö minun kodistani kuuluisa blogimatto vai ei. Pääasia on, että minä ja perheeni pidämme sisustuksesta.
Varsinkin nuorena olin ylpeä siitä, että uskalsin erottua joukosta. Laskettelu ei ollut minun juttuni, enkä lähtenyt siihen mukaan vain siksi, että olisin kuulunut joukkoon. Ehkä sisustustrendien vastustamisessa on kyse samasta ilmiöstä. Haluaisin toki osata sisustaa kauniisti; tavoittelen toki kaunista ja persoonallista kotia. Mutta en missään nimessä haluaisi olla esimerkiksi yksi niistä bloggaajista, jotka kopioivat kilpaa toistensa "persoonallisia" ratkaisuja, mainostavat samoja tuotteita muka-uusina löytöinä ja "keksivät" uusimmat trendit yhtä aikaa.
Ei, en ole sitä mieltä, että uusista jutuista innostumisessa on yhtään mitään pahaa. Vaikka se tapahtuisi yhtä aikaa kuin monilla muillakin. Mutta joskus trendikkyys näyttäytyy suorastaan surkuhupaisena joukossa pysymisen tavoitteluna. Mieluummin olen (tyylitön) vastarannankiiski kuin (tyylikäs) apina.

lauantai 7. syyskuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)