Muistoja

Tämän syksyn Vain elämää -tähdet tulevat minua henkilökohtaisesti liki.

On Ilkka Alanko, jonka luotsaaman Neljän ruusun musiikin kanssa sitä kasvettiin. Juppihippipunkkari, Tie ajatuksiin ja monta muuta  ovat niitä kappaleita, jotka me 1970-luvun lopulla syntyneet suomalaiset osaamme vaikkemme sitä tietäisikään. Ne ovat nuoruusvuosien kollektiivinen ilmentymä. Neljän ruusun ajatteleminen tuo ainakin itselleni mieleen perjantai-illat pikkukaupungin nuorisotilassa ja myöhemmin ensimmäiset baari-illat. Suuria tunteita, iloa, kaipausta, onnea, epävarmuutta - kaikkea vuorotellen - karvanopat ensi-ihastuksen autossa, järjettömän makean ja esanssisen Linda-siiderin...

Muistan myös elävästi 1990-luvun alkuvuodet ja ympäri Pohjanmaata erinäisissä nuorisotapahtumissa kitaroineen esiintyneen jumppatukkaisen Juha Tapion. Oli - ja on yhä - vaikeaa kuvitella itsetietoisempaa ja itseriittoisempaa hahmoa kuin Juha oli silloin. Laulutkin olivat niin lällyjä, ettei grunge-orientoitunut teini olisi millään jaksanut niitä kuunnella. Siksi onkin ollut suorastaan vaikeaa myöntää, että Juha Tapio on mielestäni eräs parhaimmista 2000-luvun suomalaisista lauluntekijöistä. Juhan kappaleissa on lämpöä, syvyyttä ja suoruutta. Ja se, millainen hahmo Juha Tapio on Vain elämää-sarjassa ei voi olla hurmaamatta. 

Ja sitten on Pauli. Ooh. Voisin jäädä huokailemaan vaikka kuinka pitkäksi toviksi. Niin kauan kuin muistan, olen rakastanut Kolmannen naisen musiikkia. Hanhiniemi jos kuka on Tarinankertoja isolla alkukirjaimella niin sanoittajana kuin laulajanakin. Kun Vain elämää alkoi, kyyneleet nousivat silmiini jo pelkästä Paulin lauluasennon näkemisestä. Niin tuttua, niin nostalgista!

Pauli Hanhiniemi opetti vuonna 1998 Oriveden Opistossa meille nuorille kirjoittajille rocklyriikkapajassa tekstientekoa. Opettajana Pauli oli - hm, no ei siitä sen enempää, mutta juttuja riitti! Hyvän tekstin tekemiseen ei kuulemma tarvita kuin tyttö, poika, kuutamo ja puistonpenkki. Yksinkertaista ja helppoa! 

Samassa yhteydessä hän kertoi, kuinka hänestä tuli Kolmannen naisen laulaja puolivahingossa. Yhtye oli valmistautumassa rockin SM-kisoihin (josta tuli voitto), ja Pauli tekstien tekijänä otti paineita biisien tulkinnasta. Bändin laulaja hermostui alituiseen neuvomiseen, heitti mikin nurkaan ja häipyi paikalta huutaen, että "laula saatana itte biisis!" Ja Paulihan lauloi, pakon edessä. Loppu onkin suomalaista rock-historiaa. Tarinan todenperäisyydestä minulla ei ole varmuutta, mutta jotenkin haluan uskoa onnellisiin sattumiin. 

Mutta se, miksi aloin tätä postausta ylipäätään kirjoittaa, liittyy sekä Juha Tapioon että Pauli Hanhiniemeen. Nimittäin viime viikon jaksossa Pauli esitti Juhan biisin Minä olen, sinä olet, ja kappale sai minussa aikaan sellaisen kokovartalokananlihalla-reaktion, etten hetkeen muista samanlaista kokeneeni. Juha Tapion teksti on kaikessa yksinkertaisuudessaan äärimmäisen puhutteleva, mutta silti Paulin tulkinta nostaa sen aivan uusiin ulottuvuuksiin. Kuulijan eteen tuodaan kokonainen tarina, jonka rivien välissä on niin paljon enemmän kuin riveillä, joilla niilläkin on jo paljon. Ja Paulin ääni - se on parempi kuin koskaan! Huh.

Täällä sinäkin voit fiilistellä uskomattoman koskettavaa esitystä.

Nostalgista viikkoa kaikille!