torstai 12. tammikuuta 2012

Soinin seksileikit ja Pekan petipuuhat

Eilen uutisoitiin, kuinka presidenttipeli kovenee. Timo Soini oli jossakin radiohaastattelussa avautunt seksielämästään. Joku voi nähdä tämän(kin) ääntenkalasteluksi, mutta itse ajattelen asiasta toisin. Soinin on pakko tehdä tällaisia tyylittömiä mediatemppuja, etteivät ainakaan kannastaan epävarmat äänestäisi häntä. Olisi perussuomalainen antijytky ja puolueen hajaannuksen hetki, jos Soini joutuisi irtautumaan päivänpolitiikasta. Sen ovat tainneet puolueen kannattajatkin ymmärtää, sillä hehkutus Soinin ympärillä on huomattavasti eduskuntavaaleja laimeampaa.Tosin syystäkin. Presidentinvaalikampanjaa on tehnyt äreä ja herkkähipiäinen Soini lupsakan supliikin sijaan.

Muut ehdokkaat ovat onneksi ymmärtäneet pitää noinkin yksityiset asiat ominaan, vaikka sama kysymys on käsittääkseni kysytty kaikilta. Tämä on onni siksi, ettei seksissä kyse ei ole koskaan vain ehdokkaasta itsestään vaan aina myös kumppanista.Tiina Soinina en olisi ilahtunut siitä, jos työtoverini voisivat lukea iltapäivälehdistä, koska harrastin viimeksi seksiä - hyvä, että tapahtuman tarkempi kuvaus sentään oli jätetty tekemättä.

Yhden ehdokkaan seksielämä tuntuu silti kiinnostavan ihmisiä, sen verran paljon on puhetta riittänyt Pekka Haaviston homoseksuaalisuudesta. 

On kummallista, että presidentin viranhoidon kannalta harvinaisen yhdentekevä asia saa näin paljon huomiota, varsinkin, kun ehdokas ei itse tuo asiaa esiin millään tavalla. Vai kuinka moni käyttää aikaansa sen miettimiseen, mitä nykyinen presidentti puolisonsa kanssa puuhaa makuuhuoneessa? Tai Halosta edeltäneet presidentit Mannerheimia lukuunottamatta, hänen sukupuolielämänsähän on myös herättänyt keskustelua. Jos asiaa ei ajattele nyt, miksi sitä ajattelisi jatkossakaan?

Presidentti ei ole mikään mediapelle, vaan oikeasti korkea-arvoisessa asemassa toimiva henkilö. Presidentillä on oikeus yksityiselämään, vaikka virka on mitä julkisin. Peresidentti ei voi poistua kotoaan tiedostamatta asemaansa. Presidentti ei voi sanoa, että sori, en kommentoi, mul on tänään vapaapäivä - ja lähteä vetämään lärvit lähipubiin. Presidentin arvovallalle ei myöskään ole sopivaa avata yksityiselämäänsä liikaa. Perhettään yksikään presidenttiehdokas ei voi eikä pidä häivyttää taustalta kokonaan, sillä kotijoukot ovat varmasti tuonkaltaisessa virassa aivan oleellinen voimavara. Johonkin on vedettävä raja siihen, mitä kertoo. Ja minun näkemykseni mukaan tuo raja menee seksielämässä.


On harmi, että yksi ehdokas vapaaehtoisesti vie keskustelua pois presidentin toimivaltaan kuuluvista teemoista epäoleellisiin asioihin. Media kyllä keksii tehdä tikusta asiaa ja kärpäsestä härkäsen, siihen ei tarvita ehdokkaiden apua. Toivottavasti keskustelu jatkuu asiallisena; lillukanvarsiin takertuminen on aina suru ja sääli. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!