keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Pieni yritys

Kävin tänään Petäjävedellä. Pieni maalaiskylä, vain muutama kauppa. Ja sitten, siellä kaupunkilaisen näkökulmasta melkein keskellä ei-mitään, aivan loistavan ihana suklaakauppa! Jopa sain suun makeaksi. En ole ennen maistanut yhtä maukkaita suklaanappeja.

Kotiin matkatessani mietin niitä satoja pikkupuoteja, joita rohkeat ihmiset ovat tänne Suomen maahan perustaneet. Voin kuvitella, kuinka moni näistä yrityksistä on saanut alkunsa rakkaasta harrastuksesta, yrittäjän henkilökohtaisesta intohimosta. Olen ihaillut Facebookissa yhtä sellaista, jonka ystäväni kautta sattumalta löysin. Kaikesta näkee, että jämsänkoskelaista Pientä Pihapuotia hoidetaan suurella sydämellä.

Sellaista pienyrittäjyys eittämättä vaatii, suurta sydäntä. On mahtavaa, että ihmiset uskaltavat tehdä unelmistaan totta. Samalla luodaan monelle muullekin ihmiselle ihania elämyksiä ja hyvää mieltä, työtä ja vaivoja säästämättä.

Itse olen jo vuosia unelmoinut kahvilasta. Montako kertaa olen mielikuvissani maalannut seinät petroolinsinisiksi, asetellut peilejä seinille, ripustanut valkoiset pitsiverhot ja pystyttänyt kirjahyllyn, leiponut kakun toisensa perään. Olen haaveillut kaupungin suurimmasta teevalikoimasta ja pohtinut, mitä sellaista tarjottavaa keksisin, että kahvilani erottuisi kilpailijoistaan. Edukseen. 

Tiedän, ettei minusta tule kahvilayrittäjää, ellen löydä sellaista liikekumppania, joka todella hallitsee liiketoiminnan. Enkä rehellisyyden nimissä ole tässä elämänvaiheessa ainakaan valmis tekemään töitä kellon ympäri seitsemänä päivänä viikossa, vuoden ympäri. Sellaista olen käsittänyt pienyrittäjän elämän pitkälti olevan. Ilmeisesti intohimoni kahvilayrittäjyyteen ei ole riittävän vahva. Siksipä nostan hattua kaikille niille, joilla intohimoa riittää. 

Yrittäjyyteen liitetään paljon sellaisia arvoja, joita itse karsastan. Taloudellisen edun tavoittelu keinoja kaihtamatta ei ole oman arvomaailmani mukaista. Onneksi Suomi on puolillaan (toinen puoli on sitten niitä toisenlaisia yrityksiä) näitä pieniä yrityksiä, joista ei haise kilometrin päähän pelkkä rahanhimo, vaan intohimo tekemiseen. Tällaisissa yrityksissä on ilo asioida.

1 kommentti:

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!